Pelkosenniemen historian typerin ja laittomin johtajan valinta tehtiin sokkona, säkki päässä. VT kunnanjohtaja Lauri Lehtinen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Kankaaranta yhdessä valtuuston puheenjohtaja Kati Nenosen kanssa olivat päättäneet että Hyvinvointijohtajan hakijoiden pisteytys salataan ennen valintaa. Tyhmät valtuutetut ei kuitenkaan ymmärrä kuka on se oikea, kaikkein sopivin. Valinnan jälkeen Lehtinen hätäänty soittamaan Kuntaliittoon ja Vauhkoselle Turkku. Pisteytys olisikin pitänyt esitellä tyhmille valtuutetuille ennen valintaa. No mitä tekivät Markku, Lauri ja Kati. Lähettivät Meidän valtuuston ihmisille postia. Koska tuutte kattomaan millaisia pisteitä valinnassa käytetty. Uudessa kunnantalossa pisteytyksen esittelee Hyvinvointijohtaja Koskenlaine. Että semmoista taas kerran, Kankaarannan Pelkosenniemellä.
HVJohtajan valintapisteet esittelyyn jälkikäteen
Anonyymi-ap
381124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Olet väärässä. Ei ollut historian typerin vaan toiseksi typerin. Typerintä oli jo eka valinta. Tämä toinen kierros osoittaa ettei harjoittelu ole tuottanut tulosta. Onko oppimiskyvyssä vajetta?
Lauri Lehtinen on ovela. Se haluaa eroon Sirpulista. Nyt kun valinta on jo etukäteen tiedossa, muotoiluvirhe, se kaatuu ja Koskenlaine saa fudut. Kun on kierojen kanssa tekemisissä pitää olla umpikiero kuten the Lenin of Pelkosenniemi. Hyvä Late. Kaatuu se, ihan varmasti.
Olihan se lateksi varautunu jo tuleviin maksuihin, OP. ta 200 000 euron luottolimiitti ja kuntarahotukselta 300 000 lainaa. PS. Minkä shampoossa säästää, sen saippuassa menettää.
Kunta voi myös varautua hiton isoihin käräjäkuluihin kun se sairaanhoitajan laiton irtisanominen menee käräjille.
Lauri on siinä mielessä hiukan tyhmä ettei ymmärrä että Markku Kankaanrannan, Tero Luoma-ahon ja Kati Nenosen aikakauden päättyvän. Nuori mies tällä taustalla, kuka uskaltaa palkata mihinkään työhön. Tero on ainoa joka saattaa vielä sinnitellä, ikää alle 50 mutta muut katoaa historian hämärään, tulee uusi aika, ihan varmasti jossain vaiheessa. Miksi Lauri toimii koko ajan vastoin lakeja ja sääntöjä. Olisi rehti ja rehellinen, ei tuo tyrannia voi hänelle mitään. Meidän Pekka N, Markku Kal ja Tarja, Heidi ovat erilaisia, rehellisiä. He ovat tulevaisuudessa mukana.
Onko hevosten kuivalihavelliä mukana jos oikein positiivinen olisi?
On ne ihan hävyttömiä. Missä todellisuudessa nuo ihmiset elää. Eikä niitä edes hävetä. Eikö osa valtuustoa osallistunut etänä. Miten ne edes olis voineet tutustua hakijoiden pisteytyksen katseluun.
Voiko hevosen kuivalihavelliä valmistaa etänä?? Osaatko kertoa voiko voiko voiko??
Joo ja kuulemma ne on muuttanut pisteitä omin luvin että Sirpuli saa parhaat pojot. Siis Lauri, Markku, Sirpuli ja Kati...
Nyt vaaliteemoja kehiin. Uutinen syksy 2025. Pelkosenniemi karsii johtajiaan. Puolet saa lupasin. Laurille monoa. Saatta vielä nähä.
Jaaa ja kekkähän täälö ehdolle lähtis että ihan vaaliteemoja tarttis??? Heitä helvattui tuommoset jutut. Ei met tarvita ehokkaita. Annetaan poikien ja Sirpun hoitaa niinku tähän asti. Kyllä remontoituun kunnantaloon pitää johtajia olla, sillon ku eivät ole etätöissä Lahessa.
Potkut persauksiin. Jätettäköön uusi kunnanjohtaja ja elinvoimainen Niemi. Kyllä 800 asukkaan kunta sillä pärjää. Kato vaikka Savukoski. 1200 asukasta
Ainahan etäkokouksessa voi jakaa näytölle, kaikkien katseltavaksi, miten vaan halutaan - ja osataan?
Siis jakaa salattua materiaalia. Heh joo
Mahoton säästö. Kolme johtajaa pois. Vuodessa 250 000 euroa sivukuluineen. Hyvätveljet kun säästetään.
Perusteluha seki o ettei saa nähä pistehiä. Oottakote tyhymiä ei niitä saa näyttää ulukopuolisille!!
Sirpuli siis itte oli pisteitä pimeällä Laten kanssa säätämässä.
Tämä meitin kunta on Laurin eka pysyvä työpaikka. Ja pian varmaan eka josta yt:n kautta tulee töpsykkä persuksiin. Äiteen luo sitten uutta onnia etsimään.
Voidaan talkoilla ne työtunnit ja tehtävät ,tulethan mukaan??
Tuhlareille veronmaksajien rahat on pieniä summia vain
Välillä kuuluu klok, kimblen kupista
Virkamiehistö toteuttaa vanhaa viisautta. Jos ei ykkösellä niin sitten kakkosella!
Osalle valtuutetuista, kakkonen on ykkönen.
Joku voi saada kakkosta, kun ottaa kakkosella sisään...
On sillä Arvolan Pekalla valtaa. Sirpa töihin vaikka vilpillä.
Heitä sinäki helevattuu juttys! Pekka on hyvä mies, kaltoin koheltu! Ja Sirpa ihana nainen!! Kaunis ku mikä ja osaava työssään!
Pekka on hyvä pännämies, ossaa laskia ja lukia. Oma tilinumero on aina muistissa.
Ei edes pimeässä mielessä.
Olettepa kateellisia kun ette itse ole tuolla.
Sinnehän pääsee vaikka ei ole ehdolla. Jos on naama oikeanlainen ja kieli sopivan ruskean sävyinen.
No meneppä sitte.Eikai siinä sen kummempaa,nii ei tarvitse täällä vinkua ja ulista miten pitäis päätöksiä tehä
Uliuliuli lauloi matkamies seitsemän valtuustoveljen!
Väärin.Enpä olekkaan.Taas näitä jotka luulee tietävänsä miten asiat ovat ja kohdentaa vihansa väärään hlöön..
Miten sinne pääsee kun valinnat tehdään näin? Töihin otetaan kouluttamattomia tyyppejä suhteettoman isolla palkalla. Tutustukaapa vähän taustoihin niin hirvittää
Tämä kauhea tauti on levinnyt Kemijärvellekkin! Jopa kaupungissa palkataan osaamattomia hatarilla papereilla, mutta siellä sentään ymmärtävät lähteä. Täällä istutaan kuin tatit ja tilaillaan peuroja ja kahvipullia sukulaisilta.
Kiitos ,piristit päiväni! Kuka on kenenkin sukulainen.Pitää nyt ihan alkaa miettimään.
Rakennuslautakunnassa voi olla vakka olis venäläinen jos ei muita halukkaita nuoleskelijoita ole.
Halukkaita suottas ollakki mutta seitsemän valtuustoveljeksen kermaan ei pääse kuin valitut
Osaisikohan keitellä hevosen kuivalihavelliä sellaainen venakko? Osaisiko osaisiko?