Jaa saamelaiset näköjään vaienneet kokonaan

Anonyymi-ap

Kyllä tässä kunnassa osataan jos vain halutaan hoitaa RASISMI ASIAT KUNTOON.

Voisivat ETELÄ SUOMESSA OTTAA MALLIA niin loppuu nämä turhan päiväiset RASIMI RIIDAT, kun jokainen VÄHEMMISTÖ KESKITTYY OMIEN VÄHEMMISTÖJEN ASIOIHIN.

Suomessa suomalaisten asiat todella HUONOSTI, koska VÄHEMMISTÖT EIVÄT YMMÄRRÄ ETTÄ MEIDÄN ASIAT MYÖS TÄRKEITÄ JA EI MEITÄ SAA SYRJIÄ EIKÄ MAKSATTAA KAIKKEA YKSIN VAIN MEILLE.

Minä olen tänään keskittynyt uuden WITCH BITCH lookin suunnitteluun, koska AJATTELIN että tuo vois TEHDÄ HYVÄÄ MINULLE!
En minä nyt niin VANHA VIELÄ OLE.
Pitää LAPIN NOITANA LÄHTEÄ KANSANEDUSTAJA VAALEIHIN EHDOKKAAKSI JOTEN PAKKO ALKAA VALMISTELEMAAN TYYLIÄ JA KATSELLA, ETTÄ MIKÄ OLISI HYVÄ WITCH BITCH!

Mietin ottaisinko myös VIIKINKIÄ myös, koska minä olen sentään ASUNUT VIIKINKIEN KAUPUNGISSA.
Intiaani voin myös olla, koska serkku asuu Intiaanien alueella ja hän on ollut siellä SHAMAANINA TÖISSÄ!

Ens vuonna on ajattelin kyllä oikeesti ottaa UUSIA TUULIA ja ALKAA VITTUILEMAAN KUNNOLLA.

1

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Soon just niin soma juttu että jos Jouni tulee jouluksi kylille tunturista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      25
      3148
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      823
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      720
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      36
      614
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      550
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      549
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      539
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      531
    Aihe