Elinvoimajohtaja lähtee

Anonyymi-ap

Miksi Anne Karppinen jättää Kemijärven jo 1, 5 vuoden jälkeen ja siirtyy Lieksaan eli ei kovin kauan viihtynyt?

72

2579

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole vielä valittu. Mutta tosiaankin on ihmeen kauan viihtynyt Kemijärvellä. Olisiko poishakeutumisen syyt samoja kuin viime vuonna kaupungin johdosta lähteneellä..

      • Anonyymi

        Höpsö väite. Vuosi sitten Imporanta yritti koeajalla hankkia potkut Elinvoimajohtajalta. Vuoden jauhamisen jälkeen, uhkailujen ja Vatasen yhtiön kirjoittelun jälkeen Karppinen lähti. Joku rehellisyyden nimissä pitää tietää. Painostusta ja julmaa yhden ihmisen elämän pilaamiseksi.


    • Anonyymi

      Juu hän kävi elinvoimajohtajan korkeakoulun meillä 1,5v ja ansioitui välittömästi puolet suuremman organisaation johtoon johon häntä yksimielisesti esitetään.

      • Anonyymi

        Hän on ansioitunut jo ennen Kemijärveä. Ihmettelen, että hän ylimalkaan koskaan tuli tähän kylään, kun kysyntää on muuallakin. Fiksu nainen!


    • Anonyymi

      Alkoi polttelemaan maa jalkojen alla.

      • Anonyymi

        Aulikki ja Harri sekä Eeva saivat tahtonsa. Minä olen sitä mieltä että Nivala on noihin nähden ihmisten oloinen. Suloinen myrkynkeittäjä on läpeensä kova poliitikko


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aulikki ja Harri sekä Eeva saivat tahtonsa. Minä olen sitä mieltä että Nivala on noihin nähden ihmisten oloinen. Suloinen myrkynkeittäjä on läpeensä kova poliitikko

        Aikooko Tulevaisuuden Kemijärven ryhmä jatkaa Imporannan asenteella. Kenet ryhmä ajaa Persujen kaverina ulos Kemijärven kaupungista. Pelottaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikooko Tulevaisuuden Kemijärven ryhmä jatkaa Imporannan asenteella. Kenet ryhmä ajaa Persujen kaverina ulos Kemijärven kaupungista. Pelottaa

        Aulikki on hävytön!!! Kyllä pitäis viisaitten tehdä päätös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aulikki on hävytön!!! Kyllä pitäis viisaitten tehdä päätös.

        Tulevaisuuden Kemijärvi perustettiin että Aulikki saa kostaa kaikille niille jotka erotti sen Tarkastuslautakunnasta. Silloin oli selvää Miksi. Koska luuli Aulikki olevansa Kemijärven tarkastusjohtaja. Keittiön kouluttama tarkastaja. Nyt se on itte alkanut ajaa ihmisiä ulos Kemijärveltä. Ei valita enää koskaan.


    • Anonyymi

      Ensinlähti talousosaajat 3 henkilöä, sitten Pekka I ja nyt Anne. MIKSI?????

      • Anonyymi

        Normaalia urakiertoa. Työntekijöitä tulee ja menee. Niin muissakin kunnissa. Ei tarvi nähdä salaliittoja.


    • Anonyymi

      Onko kaupungin työilmapiiri kunnossa, yleisesti?

      • Anonyymi

        Pumppuvoimalasta siellä nyt käydään riitaa, asukkaat eivät ymmärrä että sähkön hinta nousee jos ei voimalaa tule. Monenlaista asukasta täälläkin on.


    • Anonyymi

      Kukaan terveellä järjellä varustettu ihminen ei tule kemijärvelle "virkamieheksi"
      Kiertävät kaukaa koko paikkakunnan!
      Sana on levinnyt...

      • Anonyymi

        Höpö,höpö...Kemijärvessä on imua virkoihin. Nykki ylimiehitys.Puolta vähemmällä joukollla pärjäisi oiken hyvin.


      • Anonyymi

        Massaliike hallitsee
        Kemijärveä vallitsee
        Bio-tehdas Boreal
        Kohta meille kohoaa


    • Anonyymi

      Imporanta on kiusannut Vatasen kanssa Karppisen henkihieveriin.

      • Anonyymi

        Pitäs oman porukan antaa Aulikille kenkää tai lähteä itte jaappasemaan. Kuka tuota jaksaa vuojesta toiseen kattoa ja kuunnella.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tämä halveksittava roskakirja! Roskakirjan linkittäjä iski jälleen! Häpeä olkoon hänen osana. Eikö hän tiedä, että vain yksi puolue on Lapin tuki ja turva, mutta PS on vihan ja ihmisten palveluiden tuhoamispuolue! Eikö tuo raukka sitä tiedä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä halveksittava roskakirja! Roskakirjan linkittäjä iski jälleen! Häpeä olkoon hänen osana. Eikö hän tiedä, että vain yksi puolue on Lapin tuki ja turva, mutta PS on vihan ja ihmisten palveluiden tuhoamispuolue! Eikö tuo raukka sitä tiedä?

        Häpeä on yksin kepun ja kunnia totuuden tuojissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeä on yksin kepun ja kunnia totuuden tuojissa.

        Häpeä on sen, joka pakkomielteen omaisesti jakaa samaa linkkiä joka paikkaan. On varmasti tosi katkera ja vihaa täynnä oleva myrkyttynyt ihminen. Saispa hän avun!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häpeä on sen, joka pakkomielteen omaisesti jakaa samaa linkkiä joka paikkaan. On varmasti tosi katkera ja vihaa täynnä oleva myrkyttynyt ihminen. Saispa hän avun!

        Ketkut haluavat vaientaa totuuden. Samanlaisia kuin Kremlin mafia.


    • Anonyymi

      Turhaa ja epäasiallista syyttää yksittäisiä henkilöitä tai ryhmiä. Lähdön syy on luonteva. Kun ymmärtää tulleensa kokemuksensa ja kykyjensä kanssa aivan liian vaativaan tehtävään on silloin paras lähteä ennen kuin totuus tulee julki. Tämän olisi tietenkin voinut hoitaa keskustelemalla kollegojen ja johdon kanssa ja pohtimalla työtehtävät uudelleen omia vahvuuksia tukeviksi. Silloin olis toki joutunut puolta vähemmälle palkallekkin. Ikävää selän takana suhmuroimista. Miksi palkataan edes sattumajohtajia?

      • Anonyymi

        Sinulla taitaa olla paha omatunto, kun jälleen yksi pätevimmistä ihmisistä lähtee. Minusta tuntuu että sinun kaltasista saisi lähteä että kaupunkiin saataisiin poliitikot jotka pystyisivät yhteistyöhön keskenään ja viranhaltioiden kanssa.


    • Anonyymi

      Mikä mättää ?? Kykenevät viranhaltijat joilla on mahdollisuus päästä muualle, nostavat kytkintä ja lähtee. Olisiko vakavamman pohdinnan paikka, ennenkuin uusi kaupungin johtajakin häipyy.

      • Anonyymi

        Eivät ole sitoutuneita. Tulevat vaan helppoa hakemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ole sitoutuneita. Tulevat vaan helppoa hakemaan.

        Pysyväthän virkailijat Sallassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysyväthän virkailijat Sallassa.

        Kun raapaisee Sallan paskakasaa, silloin erään ex Kemijärven poliitikon persuus näkyy. Moni kakku päältä kaunis... hävytöntä


    • Anonyymi

      On aiheellista myös kysyä, onko kaupunki hyvä työpaikka?

    • Anonyymi

      Kemijärvellä tapahtuu, ainakin politiikassa.

    • Anonyymi

      Iivari ymmärsi itte lähteä kun tajus ettei onnistu hoitamaan hommia, hyppy oli ihan liian korkealle. Ikäväksi akkansa on jättänyt tulukuttamaan kempan ihmisille outoja runoja ja ihan ihmeellisiä juttuja. Pekka on tyytyväinen Pohojanmaalla, siellä pysyköön. Tuut sitten eläkkeelle akan mökille Ämmävaaraan, pumppuvoimaloiden säkätystä kuulemaan ja veden lörinää kuulemaan. Sinä ne elätysyöt hupenee ja Sirpa silmissä kaunistuu, kaihi.

      • Anonyymi

        Iivari näki viisaana ihmisenä, mikä soppatynnyri kaupungin hallinto on. Täältä lähtee kaikki joilla siihen on mahdollisuus. Normaali ihminen ei ala olemaan sylkykuppina. Katkeroituneet ihmiset eivät osaa esiintyä sivistyneesti. Vaikuttaisiko siihen vielä sisäsiittoisuus joka vaivaa Lapin väestöä.


    • Anonyymi

      Pumppuvoimalat tulee, ei jää Anne ottamaan syitä niskoilleen.

    • Anonyymi

      Ei ole Aulikin ja Vatasen tekosia tämäkään lähtö Kemijärveltä. Tapio ja Nivala ovat hiillostaneet. Kattokaahan youtubesta miten kyseiset ovat äänestäneet Karppisen esityksiä vastaan. Kemijärveltä lähtee kaikki, joilla on kysyntää muualla..

      • Anonyymi

        Aivan oikein äänestetty. Huonoja esityksiä pitääkin kaataa. Oikea organisaatio pohtis lähdön jälkeen mikä meni vikaan rekrytoinnissa?


      • Anonyymi

        Jokainen Kemijärven poliitikko on kuullut ja lukenut Imporannan ja Vatasen sekä Juujärven törkeät viestit Anne paralle. Ihan täyttä potaskaa kirjoitettu ja uhkailtu. Kuulin kuinka Imporanta on jopa kokouksissa uhkaillut ihanaa Annea. Järkyttävää. Nyt ollaan niin "vilpittömästi ".


    • Anonyymi

      Tapio ja Nivala on tämän kaupungin tuho...siihen vielä Kelloniemi päälle niin taantuminen on taattu!

      • Anonyymi

        Kyllä nämä änkyrät on paikkakunnan tuhoajia.
        Valitusrumballa ovat tuhonneet monta hyvää hanketta, vieläpä ovat siitä ylpeitä: "saimmepa torpattua"!

        Kuvitelma siitä ettei mikään minua koske, kun eläke tulee kuin "manulle illallinen" kertoo näiden putkiaivojen lyhytnäköisyydestä.
        Palvelut kun karkaavat aina vain kauemmas....kalliiksi tulee!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nämä änkyrät on paikkakunnan tuhoajia.
        Valitusrumballa ovat tuhonneet monta hyvää hanketta, vieläpä ovat siitä ylpeitä: "saimmepa torpattua"!

        Kuvitelma siitä ettei mikään minua koske, kun eläke tulee kuin "manulle illallinen" kertoo näiden putkiaivojen lyhytnäköisyydestä.
        Palvelut kun karkaavat aina vain kauemmas....kalliiksi tulee!

        Kuntalaisten äänillä valtuuston päättäjät valitaan. Pulinat pois


    • Anonyymi

      Kyllä ne änkyrät on siellä kaupungintalon hallinnossa, toivottavasti uusi Johtaja jaksaa

      • Anonyymi

        Varjopuoli on siinä kun nämä kaupungin virkailijat toimivat virkavastuulla. Joutuvat elämään sen mukaan mitä laki sanoo. Osa politiikoista ei paljonkaan tajua sitä, että nykyisin ei Lapin laki ei ole virallisesti voimassa.


      • Anonyymi

        Kannattaa olla nyt siivosti lähtee kaikki junantuomat virkailijat pois, silloin jäätte keskenään pehertämään.


      • Anonyymi

        Luottamusmiehistä ne änkyrät löytyy!


    • Anonyymi

      Kyllä se veneen osto ja rattori;osto ei ole kunnalle ihan tästä päivästä. Osto palveluna 100 kertaa halvenpi

      • Anonyymi

        Eiköhän se tekninen osasto pitäisi siirtää tilapalveluiden yhteyteen. Siellä on sentään teknistä osaamista eikä hypitä kaikkien kotkotusten perään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se tekninen osasto pitäisi siirtää tilapalveluiden yhteyteen. Siellä on sentään teknistä osaamista eikä hypitä kaikkien kotkotusten perään.

        Teknistä osaamista:-) Jopa vitsin pukkasit. Ehdottomasti tehottomin organisaatio mitä kaupungin rajojen sisäpuolella toimii. Kahdestaan mennään työtehtävälle vaikka 99 % tehtävistä ei vaadi kahta. Surutta ajetaan yhtiön autoilla omia ajoja ja kuskataan akkoja kauppaan jne muuta törkää väärinkäyttöä.


    • Anonyymi

      Pidemmällä tähtäimellä ainoa ratkaisu on kuntien yhdistäminen. Kun lasketaan näiden koillislapin kuntien henkilömäärä yhteen, ja lasketaan virkailijoiden ja hallinnon määrä.

      Tästä tulee yhtälö joka selvittää pitkälti kuntien rahapalaa. Kuntaliitoksiahan vastustetaan. Poliitikot haluat pysyä vallassaan, ja viranhaltiat työssään.

    • Anonyymi

      Kuka Kemijävellä oikeasti viihtyy? Päättäjät ovat riidassa keskenään ja virkavalta hyötyy tästä ja sanoo viimmeisen sanansa joka asiassa.

      Koulussa on epäpäteviä opettajia ja pohja paremmalle tulevaisuudella puuttuu ja rakoilee pahasti.

    • Anonyymi

      Miksi kenenkään viranhaltijan pitäisi sietää epäasiallista kohtelua?

      Eikö epäluottamushenkilöille tule mieleen, että heidän toimintansa on loukkaavaa ja siksi tuomittavaa?

      • Anonyymi

        Olisiko tässä yksi syy miksi opettajissa on paljon epäpäteviä. Kun katselee noita kirjoituksia ei pätevät opettajat tänne hakeudu. Kohta on tilanne että opettajissakin pitää käyttää keikka opettajia samoin kuin lääkäreissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko tässä yksi syy miksi opettajissa on paljon epäpäteviä. Kun katselee noita kirjoituksia ei pätevät opettajat tänne hakeudu. Kohta on tilanne että opettajissakin pitää käyttää keikka opettajia samoin kuin lääkäreissä.

        Miksi jouluaattona tällaista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jouluaattona tällaista?

        Onhan selvää miten tässä on käynyt. Vuosia on haukuttu opettajia, keksitty on syitä mistä päästään haukkumaan. Kannattaa selailla ketjua Lea Koskelastakin, joka oli täysin aiheeton.
        Jos Koskela olisi tehnyt väärin olisi OAJ tai kunnallinen järjestö puuttunut peliin.

        Kun täällä kohtelu on tätä, älkää valittako jos päteviä opettajia ei hakeudu ja entisetkin lähtee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan selvää miten tässä on käynyt. Vuosia on haukuttu opettajia, keksitty on syitä mistä päästään haukkumaan. Kannattaa selailla ketjua Lea Koskelastakin, joka oli täysin aiheeton.
        Jos Koskela olisi tehnyt väärin olisi OAJ tai kunnallinen järjestö puuttunut peliin.

        Kun täällä kohtelu on tätä, älkää valittako jos päteviä opettajia ei hakeudu ja entisetkin lähtee.

        Nämä tyhjän räksyttäjät, joita pesiytynyt jopa valtuustoon, tekevät korvaamatonta hallaa kunnalle ja koko seutukunnalle!
        Näivettyminen vain kiihtyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä tyhjän räksyttäjät, joita pesiytynyt jopa valtuustoon, tekevät korvaamatonta hallaa kunnalle ja koko seutukunnalle!
        Näivettyminen vain kiihtyy.

        Pitäisikö olla rakentava eikä hakemalla hakea epäkohtia?
        Näyttää välillä tikustakin tehtävän päätöntä asiaa.....


    • Anonyymi

      Kaupungin rekrytoidessa Karppisen asetti se samalla riman niin alas että seuraava elinvoimajohtaja voi tulla vaikka jostain tämän ryhmän rääväsuusta. Eiku paperit sisään vaan.

    • Anonyymi

      Tunnen Anne Karppisen pitkältä ajalta. Hän on hoitanut isot Taitaja ammatilliset kilpailut Joensuussa.
      Anne on ihana persoona, todella miellyttävä eikä hän tahdo pahaa kenellekään.
      Anne on myös hyvä laulaja ja hyvä esiintyjä. Olisi ollut oikea ihminen markkinoimaan Kemijärveä.
      Harmi, että hän lähtee pois. Suuri menetys Kemijärvelle.

      • Anonyymi

        Oivoi niin hän on! Hän olisi erittäin sopiva kaupungin tapahtumakoordinaattoriksi. Siinä hän olisi päässyt oikeuksiinsa, harmi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oivoi niin hän on! Hän olisi erittäin sopiva kaupungin tapahtumakoordinaattoriksi. Siinä hän olisi päässyt oikeuksiinsa, harmi.

        Äkäslompolon Mauri on paras. Naisten märkä unelma ja miesten esikuva. Mies, myytti ja legenda. 👑


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äkäslompolon Mauri on paras. Naisten märkä unelma ja miesten esikuva. Mies, myytti ja legenda. 👑

        Onneksi Anne Karppinen fiksuna ihmisenä ymmärsi lähteä. Ei täällä taida normaali ihmiset jäädä odottamaan milloin sivistys leviää tänne asti. Voi olla että tulevaisuudessa täällä vain pystyy olemaan jotka ovat syntyneet täällä.


      • Anonyymi

        Samoin sanon minä!
        Suuri menetys Kemijärvelle ja suuri menestys muualle - Lieksalle!


    • Anonyymi

      Seuraava lähtijä on jo lähtökuopissa.

    • Anonyymi

      Taitaa lähteä töitä ja vastuuta pakoon. Valtio siirtää koko työvoimahallinnon (TE-keskusten) tehtävät reilun vuorokauden päästä kunnille. Siitä ei moni kunta tule selviämään.

      • Anonyymi

        Tälläisten ihmisten ei tartte vastuuta pakoilla, kyllä niitä löytyy lähempän kuin luuletkaan, käännähdä vain katsomaan taaksesi.


      • Anonyymi

        Ihana olla töissä, jossa saa johtajan tittelillä keimailla vailla huolen häivää.


    • Anonyymi

      Olen ollut töissä 4 vuotta Kemijärvellä. Takapajula, ei viihtyisä.

      • Anonyymi

        Kemijärvi on oikein viihtyisän oloinen paikka yli 40 vuotta vanhassa postikortissa.


    • Anonyymi

      Kaikella on aikansa, hintansa ja paikkansa mutta tiedättekö miten hepin saa pysymään puhtaana kakkelista?

    • Anonyymi

      Voisi olla että päätöksenteossa riitely loppuisi jos pikku bussillinen,. Vai mahtuisiko henkilöautoon? Lähetettäisi samaan matkaan jonne muutkin ovat häipyneet.
      Yhtä äkkiä huomasin ei se niin helppoa olekkaan kenelle postimerkkejä persauksiin laitettaisi?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        hehe...


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      3015
    2. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      119
      1319
    3. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      214
      1314
    4. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      386
      1258
    5. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      11
      1208
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      111
      1113
    7. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      92
      1053
    8. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      417
      1032
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      934
    10. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      934
    Aihe