Lisääntyykö pahoinvointi palstalla?

Niin .. onko tosiaan niin, että sielun pahoinvointia sairastavien määrä on lisääntymään päin myös tääl Sinkkuloissa..?

Okei, aina tännekin on höyrypäitä riittänyt, mutta nyt vaikuttaa siltä, että heitä on enemmän kuin ennen.

Mikä ongelma joillekin on se, että emme kaikki ole nuoria ja kauniita tai hoikkia teinejä. Ylemmän tason miehiä tai naisia?

Luulisi, että heillä olisi parempaakin tekemistä kuin fiksaatioitua meidän palstalaisten ikään tai ulkonäköön.

Me ollaan kaikki täällä yksilöitä ja ihmisiä. Jokaisella meistä on arvo. Kunnioittakaamme sitä. Tämä on keskustelupalsta. Ei missikisat. Paikka jossa kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta voivat kohdata toisia ihmisiä mielipiteineen.

On tosi, että maailma on pinnallinen, mutta palstamme ei tarvitse olla sellainen. Kenenkään ihmisarvon ei kuulu täällä kärsiä pilkkaamisesta.

Naurettava ajatus, että anonyymikeskustelupalstalla olisi merkitystä, iällä, rodulla, sukupuolella tai ulkonäöllä. Tai seksuaalisella suuntautumusella.

Ymmärrettävää on toki se, että itsestään pahoinvoiva henkilö nostaa tälläisiä ajatuksia esiin ja siten pilkkaa meitä palstalaisia, sillä hän esittää hätähuutonsa oman keinottomuutensa edessä.

Kun oma sielu on hätää kärsimässä ja pahoinvoivana, heikon luonteen taipumus on syyttää muita mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Tosiasiallisesti moni ottaa kuin ottaakin asian itseensä turhaan. Oikeasti kaikilla meillä on väliä ja ihmisarvo. Myös niillä jotka pahaa oloaan tänne purkaa.

Ne jotka kykenevät ymmärtämään oman ihmisarvonsa tulisikin olla isompi ihminen ja jakaa ymmärrystä pahoinvoinnista kärsiville sieluille. Ymmärtää se, ettei pahoinvoiva kykene kuin suoltamaan negatiivistä puppua palstalle.

Kaitsea heitä lempeästi ja rakkaudella. Aika harva oikeasti on syntyjään ilkeä. Ilkeyteen opitaan.

Muistetaan yksi seikka tästä palstasta; se ilmentää meitä itseämme. Tämä on juuri niin hyvä paikka kuin itse siitä teemme.
Rakkautta, kiitollisuutta ja anteeksiantoa toivotan kaikille yhtäläisesti.

103

875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä Pirppis. Ansaitset vilpittömät aplodit, oli sellaista asiaa tässä ja hienoa, että tätä ei poistettu kiusatakseen sinua. Nimittäin sitäkin on tänään tapahtunut, taas jälleen.

      • Tuo turha poistattaminen on yksi kiusaamisen muoto. Olen kokenut sitä itsekin aikasta paljon. Se vääristää keskustelua.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Tuo turha poistattaminen on yksi kiusaamisen muoto. Olen kokenut sitä itsekin aikasta paljon. Se vääristää keskustelua.

        Niin se on, aivan peräsuolesta ja saa näyttämään niin kuin vastailisi itselleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin se on, aivan peräsuolesta ja saa näyttämään niin kuin vastailisi itselleen.

        Eikä siinä kaikki, joskus antaa vielä ihan vääristyneen sanoman. Kritisoit jotakin ja viesti poistuu välistä ja kritiikki jääkin oman kommentin alle.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Eikä siinä kaikki, joskus antaa vielä ihan vääristyneen sanoman. Kritisoit jotakin ja viesti poistuu välistä ja kritiikki jääkin oman kommentin alle.

        Juuri näin.

    • Anonyymi

      Oisko syynä tuohon lisääntyneeseen pahoinvointiin ehkä tuleva joulu ja yleensäkin loppuvuoden aika?

      Tavallaan tilinpäätös kuluneesta vuodesta ja mitä se sisälsi. En tiedä, mutta esimerkiksi työpaikoilla monestikin juuri ennen lomia on pinna tiukalla monilla, eri tavalla kuin esmes viikonlopun lähestyessä, silloinhan on ne lennokkaat jutut.

      Toisilla voi johtua siitä, että joutuu menemään vaikkapa sukuloimaan, vaikkei tahtoisi. Joulustressi yleensäkin on jo itsessään yks kireyden aiheuttaja.

      Syitä on varmaan useita, itse kelläkin ne omansa, kellä tuota nyt sattuu sit ilmenemään.

      Yks mmies

      • Varmastikin pyhät aiheuttaa stressiä ja kaikenmoista yhdelle jos sun toiselle.

        Jos oikein olen muistavinani, niin nämä pyhät ovat myös piikki itsemurhatilastoissa.

        Yksinäisyys on oikea ongelma. Siitä ei pitäisi kenenkään tehdä kiusaa. Se on vain julmuutta.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Varmastikin pyhät aiheuttaa stressiä ja kaikenmoista yhdelle jos sun toiselle.

        Jos oikein olen muistavinani, niin nämä pyhät ovat myös piikki itsemurhatilastoissa.

        Yksinäisyys on oikea ongelma. Siitä ei pitäisi kenenkään tehdä kiusaa. Se on vain julmuutta.

        Yksinäisyys on monelle jokapäiväinen ongelma.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksinäisyys on monelle jokapäiväinen ongelma.

        Niin.. se on aito ja oikea ongelma. Siksi tuntuukin niin pahalle, kun joku viitsii sillä aiheella kiusata muita.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Varmastikin pyhät aiheuttaa stressiä ja kaikenmoista yhdelle jos sun toiselle.

        Jos oikein olen muistavinani, niin nämä pyhät ovat myös piikki itsemurhatilastoissa.

        Yksinäisyys on oikea ongelma. Siitä ei pitäisi kenenkään tehdä kiusaa. Se on vain julmuutta.

        Kyllä se taitaa olla juurikin se itsemurhapiikki.

        Toisilla tulee tosiaan stressi kaikesta vouhotuksesta, töistä, mitä jouluun valmistuminen teettää, niistä pakkosukuloinneista jne, kun toiset taas vaikka suurin piirtein maksaisivat, että saisivat edes vielä kerran viettää yhden joulun rakkaimpiensa ja läheistensä kanssa.

        Joo, en ymmärrä, miten joku kehtaa tehdä pilkkaa tai vähätellä. Sen ymmärrän, ettei jokainen koe esmes joulua samalla tavalla. Toiset hiljentyy ja löytyy se harras mieli ja olotila, toiset taas nauttii seurasta, joku muu taasen pöydän antimista, joku juopottelee jne. Siltikään ei voi mennä kellekään väittämään, ettei ole yhtä arvokas joulunsa kanssa ja ihan vaikkei viettäisi joulua ollenkaan, niin eiköhän se ole jokaisen oma asia.

        Joulurauhaa kaikille joka tapauksessa❣️

        Kiitos! olet järjen ääni.

        Toisten vähätteleminen on itsensä nostamista yläpuolelle. Mikä on motiivi? Sitä voin vain arvailla.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Kiitos! olet järjen ääni.

        Toisten vähätteleminen on itsensä nostamista yläpuolelle. Mikä on motiivi? Sitä voin vain arvailla.

        Ohhoh, no mutta kiitos. Joskus saa jotain hyvääkin palautetta, tämä oli ihan yllätys!

        Joo, tuo motiivi.. Se kai jokaisella se omansa myös. Ehkä ekana tulee mieleen kuitenkin se ihmisen oma pahoinvointi, jonka vuoksi pitää yrittää levittää sitä muillekin. Toiset ei oo moksiskaan, mutta jonkun toisen se sellainen saattaa olla se viimeinen "niitti" ja kertakaikkiaan liikaa, aivan liikaa.

        Mieluummin vaikka metsään huutamaan keuhkonsa hajalle kuin niittaamaan pahoinvoinnillaan muita. En ole mikään enkeli itsekään, myönnän, mutta en ainakaan tällaisena aikana halua sanoa pahasti kellekään. Tiedän, että kuitenkin meidän jokaisen sisällä on ihminen, jolla on oma menneisyys omine kokemuksineen ja kohtaloineen. Sitä taas en tiedä, ketä elämä on kohdellut ja millä tavalla, joten annan lähtökohtaisesti arvon ja kunnian jokaiselle.

        Ja nyt kun en ees halua lähteä sille linjalle, että ketään alkaisin osoittamaan sormella, totean yleisesti ainakin omalta kohdaltani joulurauhan alkavaksi. Nyt.

        Yks mmies tonttuna ❣️

        Olet ihana. Tonttuna taihi ei. Joulurauhaa sinullekin. ❤️

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Olet ihana. Tonttuna taihi ei. Joulurauhaa sinullekin. ❤️

        Kiitos, sinulle myös kuten kaikille muillekin.

        ✨❣️

        Yks mmies

    • Anonyymi

      Totta turiset. Eipä kovin usein enää viitsi kovinkaan kirjoitella. Yleensä asiallisiin kirjoituksiin tulee valtavaa pilkkaa ja vähättelyä.

      Äärioikeisto on nyt voimiensa tunnossa, kun ovat päässeet hallitukseen. Orpo on kaappinatsi. Nauttii pienituloisten pieksemisestä ja tuhoaa samalla Suomen talouden ja hyvinvointivaltion.

      En tiedä ymmärtääkö Orpo, tai tänne trollaavat pilkkaajat touhujensa seurauksia? Vai onko heillä vain niin julmetun huono olla, että trollauskin antaa tyydytystä?
      Asialliset kommentit toki on poistettava öyhötystä häiritsemästä.

      Sekin kertoo hallituksen äärioikeistolaisuudesta, kun haluaa tuhota AY liikkeet. Aivan kuten 30-luvun Saksassa tehtiin.
      Sillä oli karmeat seuraukset työläisille!

      >simiti<

      • En osaa ottaa kantaa poliittisiin kysymyksiin, sillä en seuraa politiikkaa. Sen tiedän, ettei tämän hallituksen käsissä hyvä heilu.

        Olen aika vähän ollut palstalla viimeaikoina ja sekin vähä, mitä olen piipahdellut on suurin osa aloituksista ollut sellaista, etten ole jaksanut kiinnostua.

        Olen tehnyt niin paljon töitä, että väsy iskenyt aikaisemmin. Eli nukkunut kuin tukki kaikki illat.

        Palstalla on kuitenkin aina paikka sydämessäni ja tulen aina taistelemaan sen ja palstalaisten puolesta. Loppujen lopuksi Sinkkulat on hyvä paikka. Tai minulle on ollut.

        Asiasta jouluun.. kuis sie aiot joulun viettää? Kiljua ja kinkkua? Meinaatko isukkia käydä kahtomassa?

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        En osaa ottaa kantaa poliittisiin kysymyksiin, sillä en seuraa politiikkaa. Sen tiedän, ettei tämän hallituksen käsissä hyvä heilu.

        Olen aika vähän ollut palstalla viimeaikoina ja sekin vähä, mitä olen piipahdellut on suurin osa aloituksista ollut sellaista, etten ole jaksanut kiinnostua.

        Olen tehnyt niin paljon töitä, että väsy iskenyt aikaisemmin. Eli nukkunut kuin tukki kaikki illat.

        Palstalla on kuitenkin aina paikka sydämessäni ja tulen aina taistelemaan sen ja palstalaisten puolesta. Loppujen lopuksi Sinkkulat on hyvä paikka. Tai minulle on ollut.

        Asiasta jouluun.. kuis sie aiot joulun viettää? Kiljua ja kinkkua? Meinaatko isukkia käydä kahtomassa?

        Ei ole etanolia ja kinkkua on 350g x4 palvikinkun palaista. Oli halvempi kilohinta, kuin pikkukinkuissa.
        Tietysti on myös sinappisilliä ja laatikoista vain mun mielestä hyvejä. Eli peruna- maksa- ja lanttulaatikkoa.
        Nuo kinkun palaiset siis pitäisi suositusten mukaan riittää 4 viikkoa. 😂

        Juu ja toki käyn isää moikkaamassa, kun kuitenkin paistaa kinkun ja varautuu lasten ja lastenlasten vierailuun.
        Lämmittää luultavasti joulusaunankin. Lisäksi pitää varoittaa siitä maitokaupasta ostamastani kuoharista, jonka laitoin sätkien ja sisupaketin kanssa hänen lahjaansa, jonka vein ennakkoon. Huomisestahan ei koskaan tiedä.

        Itse maistoin sitä kuohuviiniä pullollisen ja oli yllättävän hyvää. Tosin korkki meinasi lentää kattoon. Siitä aion varoittaa.

        Itsellleni taidan ostaa lahjan vasta tammikuun alesta. Pakko se on säästää, kun eläkkeen vero ei laskenut ja asumistukea en ensi vuonna enää saa. Eläkkeen korotuksen jälkeen alle 1600€:n bruttoeläkkeestäni netto siis nousee 20€ ja 49€ asumistuki loppuu.

        Täytyy sitten kuluttaa mahdollisimman vähän, kun hallitus nostaa lääkkeiden verotusta ja omavastuuta. Tämä siis alv:n korotuksen lisäksi.

        Ihme himoverottaja hallitus ja jotkut pöljät väittää vasemmiston olevan himoverottaja. Ei ole minun kokemukseni mukaan.

        Olet harvinaisen oikeassa, huomisesta ei ole takuuta. Ei kenellekään meistä.

        Kivaltahan tuo sinun joulu kuulostaa. Ja ymmärrän että hallituksen metkut ottaa päähän. Koskettaa omakohtaisesti niin kyllähän se alkaa vituttamaan.

        Pelottaahan se jos ay-liike ajetaan alas. Sit ei olemitään turvaa duunarillekaan. Nyt jo eläkeläiset, sairaat ja työttömät on laitettu ahtaalle. Ensi vuonna duunareiden vuoro ja ayn kädet sidotaan.

        Mutta tämä hallitus on nyt tämä mikä sinne valittiin. Muistakaa ihmeessä ihmiset käydä ensi vaaleissa äänestämässä. Se ratkaisee.

      • Anonyymi

        Täytyy sanoa, että olen tehnyt sinun suhteen virhearvion, pahoittelut siitä. Et ole ollenkaan sellainen tyyppi kuin ajattelin aluksi. Ehkä osaan lukea sarkasmiasi paremmin, mene ja tiedä.

    • Anonyymi

      Ihana kirjoitus.

      • Tanks. Ja tuli muuten täydestä sydämestä..

    • Hyvä kirjoitus todella. Peukutan tätä.
      Eiköhän kansan kurjistamisella ja somella yms nyky menolla ole jotain vaikutusta, ihmisten pahoinvointiin yleisesti.

      • Sinäkin olet saanut oman osasi ja liikaakin kokea tuota palstakiusaamista. Ja aivan turhaan. Et ole ansainnut sitä. Olet asiallinen ja kiva tyyppi. Joskus olet laukonut typeryyksiä provosoituna, mutta niin olen minäkin syyllistynyt samaan ihan yhtälailla. Ja niin ovat kaikki muutkin palstalaiset. Joten turhaa on ollut sinulle suunnattu kritiikki.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Sinäkin olet saanut oman osasi ja liikaakin kokea tuota palstakiusaamista. Ja aivan turhaan. Et ole ansainnut sitä. Olet asiallinen ja kiva tyyppi. Joskus olet laukonut typeryyksiä provosoituna, mutta niin olen minäkin syyllistynyt samaan ihan yhtälailla. Ja niin ovat kaikki muutkin palstalaiset. Joten turhaa on ollut sinulle suunnattu kritiikki.

        Niin. Kiitos lohdutuksesta. Jotkut oikein kokevat sen aiheelliseksi lytätä muita. Ovat kai itse niin täydellisiä.

      • mustasusi kirjoitti:

        Niin. Kiitos lohdutuksesta. Jotkut oikein kokevat sen aiheelliseksi lytätä muita. Ovat kai itse niin täydellisiä.

        Kukaan ei ole täydellinen ja jokainen meistä on täydellinen oma itse juuri sellaisenaan kuin on.

        Täydellisyys on harha. Siihen on turhaa uskoa. Jokaisessa meistä on puutteemme. Ja virheitä. Ihan kaikissa. Se, joka pitää itseään täydellisenä - on järjetön.

        Myös pitää muistaa, että jokainen meistä, myös sinä, on uniikki jalokivi. Toinen on hiomaton timantti, toinen säröillään oleva safiiri.. ei ole kahta samanlaista. Ja jokainen on merkityksellinen.

    • Anonyymi

      Kyllä.jokaisen luetun uutisen ja uuden rokotteen myötä.

      • Noh.. näkemys se on tuokin. Olen vain eri mieltä kanssasi. Rokotteilla ei ole yhteyttä palstalla esiintyvään pahoinvointiin kuin sillä rokotevastaisella palstalaisella.

        Hänellä on oikeus mielipiteeseensä, mutta harva jakaa saman mielipiteen hänen kanssaan.

    • Anonyymi

      Hyvin jaloja ajatuksia aloituksen kirjoituksessa. Näin joulun alla etenkin herättää ajatuksia. Kiitos, arvostan.

    • Anonyymi

      No ainakin jutut on olleet sen verran tympeitä monessa kohtaa, ettei kovin innostanut ole ottaa osaa, mielumminkin äkkiä häipyä.

      Jasu

      • Pikkuisen on ollut samaa fiilinkiä itelläkin, mutta otin nyt kuitenkin kantaa palstan puolesta.

    • Anonyymi

      En koe voivani mitenkään pahoin.
      En yleensäkään pidä täällä joskus tehdyistä diagnooseista keittiöpsykologin pätevyydellä.
      Minulla on riittävästi ystäviä ja kavereita, onnekseni, joiden kanssa voimme märehtiä, jos on tarvis.
      Vilma
      En pidä yleisyåtyksistä. En pidä ylimielisistä muiden kirjoittajien arvioinneista.
      En pidä esiintymisestä.

      • Nyt en ymmärtänyt. Haluatko selventää mitä kirjoituksellasi tarkoitit?

        Koitko, että jotenkin viittasin kirjoituksellani sinuun tai johonkin yksittäiseen palstalaiseen viitaten?

        Olen seurannut täällä jo pitkään ätmittelyä, ihmisten painoon ja ikään liittyviä halveerauksia, yksinäisyyden pilkkaamista, jopa yksittäisten palstalaisten vainoamista, haukkumista ja panettelua...

        Otin siihen kantaa hyvin yleisluontoisesti näin joulun alla. Kyseessä ei ollut kyökkistely vaan puhdas ja aito huoli palstasta.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Nyt en ymmärtänyt. Haluatko selventää mitä kirjoituksellasi tarkoitit?

        Mielestäni kirjoituksesi ei ollut kyökkistelyä.

        Yleisellä tasolla, ymmärrätkö.

    • Katselin kaupallisia kanavia ja sain taas joulumyrkytyksen. Teki mieli tulla palstalle ja kertoa, mihin pukki saisi painua...,
      näin varovaisesti ilmaistuna.

      Mutta en tullut. Pahoinvoinnin määrä oli suuri, eikä sitä voinut purkaa muulla tavalla kuin jurnuttaa ja jupisten kommentoida mainoksia.

      Onneksi vaimo ymmärtää minua, eikä käytökseni pilanut hänen joulumieltään.

      • Joulupukki on mielikuvitushahmo. Ja täysin kaupallistettu hahmo. Senkus annat mennä jurnuttaen. Tee siitä aloitus.. jurnutetaan joulusta yhdessä.. :)

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Joulupukki on mielikuvitushahmo. Ja täysin kaupallistettu hahmo. Senkus annat mennä jurnuttaen. Tee siitä aloitus.. jurnutetaan joulusta yhdessä.. :)

        Juuh! 🙂
        En sentään aloitusta tee.

        Joulurauha voitaisiin julistaa jo joulukuun alussa. Sen jälkeen ei saisi enää mainostaa, ei missään.
        :)

      • Anonyymi
        Gattino kirjoitti:

        Juuh! 🙂
        En sentään aloitusta tee.

        Joulurauha voitaisiin julistaa jo joulukuun alussa. Sen jälkeen ei saisi enää mainostaa, ei missään.
        :)

        Katsoin Rare Exportin vasta toisen kerran. Melko harvinainen suomalaiseksi ja poikkeus joukossa. Suosittelisin lämpimästi, ellen tuntisi millainen vastaanotto. On näes tullut siitäkin saatua ajoittain ns. lunta tupaan 😁

        Joulupukki on varmaan ihan korrekti äijä, tosin hetken mietin, löytyisikö peliä, jossa näitä valkopartoja lahdataan.

        Mutta se mainosmiehen kiima, hänen halunsa työntää kurkkuuni kaikenlaista rojua, vähän yskityttää. :)

      • Anonyymi
        Gattino kirjoitti:

        Joulupukki on varmaan ihan korrekti äijä, tosin hetken mietin, löytyisikö peliä, jossa näitä valkopartoja lahdataan.

        Mutta se mainosmiehen kiima, hänen halunsa työntää kurkkuuni kaikenlaista rojua, vähän yskityttää. :)

        Noh, mainostauot voi käyttää palstailuun :) En kuitenkaan lähtisi joulupukkeja lahtaamaan, vaikka niitä on ihan liikaa, mutta Helanderin tuotannot on sellaista vinksahtanutta huumoria, joka minuun uppoaa.

        Edellinen tarkoittaa kuitenkin enemmän aiheen puhutteluvuutta. Se nostattaa niskakarvoja ja kaivelee muistojen pohjalta kammoja, jota joskus lapsena joulupukkia kohtaan tunsi. Moni asia, kuten salailun ilmapiiri ei lapsena tainnutkaan tuntua niin huikean hauskalta, kuin sen aikuisena kuvittelee olleen. Niin kuin myös valmistelut, kuten sen sian lahtaus joulupöytään, jotka sekoittuvat toinen toisiinsa.

    • Tämä oli hyvä aloitus.
      Näin keskustelufoorumilla ei todellakaan ole väliä henkilöiden ulkoisesta habituksesta, vaan siitä, mitä keskusteluissa puhutaan ja miten asioita käsitellään.
      Jokainen ilmaisee itseään tavallaan. Mitä paremmin ilmaisee ja perustelee mielipiteensä, sitä järkevämpiä ovat vastaukset ja palaute.
      Jopa eriävät mielipiteet ovat osa keskustelukulttuuria, kunhan muistetaan kohteliaat keskustelun säännöt.

      Provosointeihin ei kannata osallistua, niistä saa vain mielipahaa itselleen.

      Mikäli keskustelu käy hankalaksi, itse siirryn vaivatta seuraavaan keskusteluketjuun.
      Näistä ei mikään takerru itseeni, enkä anna möläytysten vaikuttaa.
      Valitettavasti herkille nämä keskusteluforumit ovat liian raadollisia. Heille suosittelen jotain muuta, joka antaa mielenrauhaa, tai ainakin säännöllistä palstataukoa.

      • Siinä olen samaa mieltä, että jos palstailu aiheuttaa vain mielipahaa, on aika aloittaa jokin muu harrastus. Herkimmille tämä ei sovi.

        Tosin heidän kanssaan keskusteleminen voi olla hyvinkin antoisaa. Herkkyytensä vuoksi.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Siinä olen samaa mieltä, että jos palstailu aiheuttaa vain mielipahaa, on aika aloittaa jokin muu harrastus. Herkimmille tämä ei sovi.

        Tosin heidän kanssaan keskusteleminen voi olla hyvinkin antoisaa. Herkkyytensä vuoksi.

        Älä nyt hyvä ihminen kuvittele liikoja.
        Menee vähän liian lujaa, jos liioittelee.
        Vilma

    • Vastauksena otsikkoon: Voipi olla

      Tosin itse näen asian täysin toisella tavalla, mitä palstaan tulee.

      Sonnan määrä on pysynyt suunnilleen vakiona, mutta asialliset ketjut loistavat poissaolollaan ja niinpä sonta nousee paremmin esille. Aiemmin, sanotaan vielä pari vuotta sitten, oli asiallisia ketjuja paljonkin ja sontaketjut eivät nousseet oikein esille, ei myöskään sontakommentointi asiaketjuissa. Nyt kun asiaketjuja on jäljellä murto-osa aiemmasta ja asiakommentointi on vähentynyt reippaasti myös, näkyy pienikin määrä sontaa palstalla heti kuin kohdevalaistuna.

      • Hei bro.. siinäpä tuli painavaa sanasta. Noinhan se on.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Hei bro.. siinäpä tuli painavaa sanasta. Noinhan se on.

        Mahdollisesti, mutta se on vain mun näkökulmani asiaan.

        Toisaalta moni hyvä höpöttelijä on poistunut tai ainakin käyvät tooooooooooooooodella harvoin. Ei tule hyviä aloituksia, jää hyvät höpöttelyt vähemmäksi, monimuotoisuus on huvennut minimiin.

        Mutta se kuuluu (kulloisenkin) the palstan elinkaareen. Aikanaan Miehen Logiikka oli ihan vailla vertaansa, sitä ilotulitusta kesti noin 3 vuotta ja sitten vuoren rinteen siluettia muistuttava loppuliuku unohdukseen toiset noi 3 vuotta. Sinkut-palstalla on sama elon kaari havaittavissa, suunnilleen samoilla ajallisilla jaksoillaan. Nyt ollaan osimoilleen vuoren rinteen puolivälissä, jyrkkä lasku on takana ja loppuliuku edessä. Vuonna 2026 ei ole jäljellä kuin legendat aikanaan upeasta keskustelualueesta.

        Ja sitten jokin toinen keskustelualue nousee entisten tuhkista ja kohoaa korkeuksiinsa vain toistaakseen tien ryysyistä rikkauksiin ja taas takaisin unohdukseen.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Ole hyvä: te hyvät entiset!
        Aika usein tulee kehaisuja teidän entisten kesken.
        Kylläpä on.
        Missä avarakatseisuus? Missä avomielisyys?
        Nenät nutturalla?
        Vilma

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ole hyvä: te hyvät entiset!
        Aika usein tulee kehaisuja teidän entisten kesken.
        Kylläpä on.
        Missä avarakatseisuus? Missä avomielisyys?
        Nenät nutturalla?
        Vilma

        Vaikuttaa siltä, että Vilman nenä on nutturalla.

        Kummallista tuittuilua sinällään neutraaliin kommenttiin, jonka ydintoteamus oli se, että palstalla keskustelun taso on laskenut. Ja pakko kyllä sanoa, että Vilman tapa keskustella ei ole omiaan rikastuttamaan keskustelua, kyseessä on pääosin lyhyitä ja teräviä toteamuksia oikean keskustelun sijaan.

        Kannattaisiko Vilman katsoa ensin peiliin?

        Ei minun mihinkään tarvitse katsoa.
        Tottahan tuo on mitä kirjoitin sinun kommenttiisi.
        Miksi täällä pitäisi lörpötellä. En jaksa lukea kovin pitkiä kommentteja, koska niissä on vanhan toistoa.
        Luen mieluummin romaanin.
        Vilma
        Sinähän se nokkiisi otit.

        Näemmä Vilma otti palkokasvin siemen sieraimeensa.
        Se on sallittua, oli asia mikä hyvänsä.
        Nähdäkseni en ole kiinnostunut juttelemaan kanssasi, joten lopetan sen tähän.
        Kiitos.

    • Oi miten hyvin kirjoitettu ❤️ Joidebkin pahoinvointi purkautuu tarpeena pyrkiä alentamaan muita ja tällä palstalla se usein kohdertyhmä ovat keski-ikäiset naiset, joihin itsekin kuulun. Minua ei hetkauta kyllä mitkään loukkaukset tai kurpittelut, tunnen lähinnä sääliä heitä kohtaan. Ei hyvinvoiva ihminen koe tarvetta tykittää loukkauksia toisia kohtaan.

    • Anonyymi

      Minua haukutaan ätmiksi eli kyllä lisääntyy.

    • No ei lisäänny. Pahoinvoinnin määrä on vakio, vain syyt muuttuvat. Enkä pidä kovin vakuuttavana sitä, että viisikymppiset yht'äkkiä havahtuu maailman pinnallisuuden ongelmiin. Eihän se pinnallisuus oikeasti häiritse vaan oma rooli, joka on muuttunut.

      • Anonyymi

        Niin <3…

    • Anonyymi

      Hyvä kijoitus 👍

      Olen kuitenkin eri mieltä pahoinvoinnin (tai häiriköinnin) lisääntymisestä. Se mielestäni vähentynyt rajusti verrattuna vaikkapa aikaan 10 vuotta sitten. Silloin palstan täytti naisen seksuaalisuuden kieltäminen ja huorittelu. Kaikenmaailman Naisasialuuserit ja Superätmit oksensivat palstan täyteen. Eivätkä nuo olleet todellakaan ainoita.

      Yleisellä keskustelupalstalla ei voi olla loukkaamatta ketään, ellei sitten lässytetä pelkästään pehmeitä. Ja sekin on loukkaavaa jonkun mielestä.

      Pahinta häiriköintä on viestien poistaminen. Ja täysin asiattomien (sääntöjen vastaisten ja laittomien) viestien jääminen ilmoituksista huolimatta. Silloin vastuu palstan ilmapiiristä on täysin palstaan ylläpitäjällä. Suurin häirikkö löytyy sieltä.

      Kaikkea ei kannata lukea, kaikkeen ei kannata lähteä mukaan, kaikki ei ole itseen kohdistettua puukotusta (ja vaikka olisikin, mitä sitten? Ohi vaan.)

      Huutelen sen oman vastuun perään, niistä omista tunteista.

      Nahkaa tämä palsta paksuntaa kummasti 😊 Auttaa tuolla oikeassa elämässäkin.

      xLiner

      • Anonyymi

        Täällä on myös aika ajoin ollut kirjoittajia, joilla on ollut kova tarve määrätä mistä aiheista saa kirjoitella ja millä tavalla, jotta palsta palvelisi juuri heitä itseään parhaiten. Multa jäi väliin aikakausi, kun yksi savusti kaikki parisuhdeteoreetikot palstalta ja jatkossa häiriköi ylläpidossa itselleen epämieluisia viestejä poistamalla. En siis tiedä mitä silloin tarkalleen tapahtui, mutta tyyppi siirtyi lopulta muualle pätemään.

        Kaikki eivät ymmärrä toistensa tarpeita eikä huumoria, eikä tarvitsekaan. Uskon silti että kaikki saman jankuttajatkin mahtuvat sivustolle.

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3:37
        Kiva, että sinulla on laaja sydän.
        Vilma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3:37
        Kiva, että sinulla on laaja sydän.
        Vilma

        Rakastan sun tapaa vttuilla <3

        Plääh.

        En lähde nuolemaan, mutta pidän ajatuksistasi ja siitä että ne herneet lentävät nenukasta viimeistään seuraavalla henkäyksellä, mikä ei tapahdu aivan kaikien kohdalla. Pohjimmiltani olen vai kiinnostunut ihmisten ajatuksista.

        En näe mitään hyvää keskinäisen kehumisen kerhossa. Kovin pitkäveteiseksi kävisi aika. Sitä voi tehdä ihan riittävästi irl ja väsyttää sillä itsensä perusteellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakastan sun tapaa vttuilla <3

        8:48
        Olipa kiitos kaunis, vai!?
        Vilma

      • No mulla ei ole mitään otantaa mitä kymmenen vuotta sitten oli. Olen palstaillut täällä vastaneljä vuotta.

        Mutta uskon sanojasi. Täällä on aika mukavaa turista immeisten kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on myös aika ajoin ollut kirjoittajia, joilla on ollut kova tarve määrätä mistä aiheista saa kirjoitella ja millä tavalla, jotta palsta palvelisi juuri heitä itseään parhaiten. Multa jäi väliin aikakausi, kun yksi savusti kaikki parisuhdeteoreetikot palstalta ja jatkossa häiriköi ylläpidossa itselleen epämieluisia viestejä poistamalla. En siis tiedä mitä silloin tarkalleen tapahtui, mutta tyyppi siirtyi lopulta muualle pätemään.

        Kaikki eivät ymmärrä toistensa tarpeita eikä huumoria, eikä tarvitsekaan. Uskon silti että kaikki saman jankuttajatkin mahtuvat sivustolle.

        xLiner

        Kaikki me mahdutaan tänne.. en sitä tarkoita. Se vain, etten siedä halveeraamista tai yksinäisyyteen kohdistuvia ilkeilyviestejä.

        On eri asia joku jankuttaja ja puhdas ilkeämielisyys.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Kaikki me mahdutaan tänne.. en sitä tarkoita. Se vain, etten siedä halveeraamista tai yksinäisyyteen kohdistuvia ilkeilyviestejä.

        On eri asia joku jankuttaja ja puhdas ilkeämielisyys.

        Mustasusi on saanut peräänsä jonkun vajukin. Taitaa olla ainoa jolla on noin sitkeä loinen?

        Helmiäsioille ja tamperelainen metsuri käyvät esittelemässä luonnevikojaan aika ajoin.

        Joku 34-vuotias äitinsä kanssa naimisissa oleva trollaa itseään. On se saanut jo muita mukaan. Pidän tuota keissiä ihan vitsinä.

        Yksinäisyyteen kohdistuvia ilkeilyjä? Mä taas en oikein siedä valittamista, jolle ei haluta itse edes tehdä mitään. Toinen puoli asiasta on tekopyhyys. Mua ei yksinäisyydestä keskustelu haittaa, mutta siinä on muitakin puolia kuin yhteiskuntakelpoinen säälin ilmaisu.

        Kaikkia ei tarvitse olla aina ymmärtämässä. Suurin osa tarvitsisi kunnon selkäsaunan ja uudelleen ohjelmoinnin ratkaisuna ongelmiinsa.

        Multa löytyy alkuun ymmärrystä ja myötäelämistä, mutta siihen ei prkl jäädä rypemään. Olen ratkaisukeskeinen. En jaksa kauaa katsella, kun joku tökkii pistorasiaa sukkapuikoilla ja valittaa sähköiskuista. Tai ei maksa sähkölaskuja saadakseen sähköä...

        Sehän on tosi hyvä että joku jaksaa ymmärtää ja joku toinen taas koppaa nokalle. Löytyy vaihtoehtoja 😉

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Plääh.

        En lähde nuolemaan, mutta pidän ajatuksistasi ja siitä että ne herneet lentävät nenukasta viimeistään seuraavalla henkäyksellä, mikä ei tapahdu aivan kaikien kohdalla. Pohjimmiltani olen vai kiinnostunut ihmisten ajatuksista.

        En näe mitään hyvää keskinäisen kehumisen kerhossa. Kovin pitkäveteiseksi kävisi aika. Sitä voi tehdä ihan riittävästi irl ja väsyttää sillä itsensä perusteellisesti.

        Juu, ei nuoleskella! 😛

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        3:37
        Kiva, että sinulla on laaja sydän.
        Vilma

        Mitähän tuohon nyt sanoisi?

        "Jumala suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, minkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

        xLiner

      • Anonyymi

        Joku on nostellut vanhoja viestejä, niin muistin että täällä oli vuosikaudet kunnon aivopesukampanja yksinhuoltajaäitejä vastaan. Joku eli ihan omassa kuplassaan, ulkomaailmassa asiat oli toisin.

        Ehkä myöhemmin muistellaan poikien alastonkuvia profiilissaan pitävän tyypin naisvihamielisyyttä. Eikö se ensin kirjoitellut pitkään eri nikillä pimpin paljastus juttujaan..? Sitten emäntä lähti ja iski katkeruus.

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mustasusi on saanut peräänsä jonkun vajukin. Taitaa olla ainoa jolla on noin sitkeä loinen?

        Helmiäsioille ja tamperelainen metsuri käyvät esittelemässä luonnevikojaan aika ajoin.

        Joku 34-vuotias äitinsä kanssa naimisissa oleva trollaa itseään. On se saanut jo muita mukaan. Pidän tuota keissiä ihan vitsinä.

        Yksinäisyyteen kohdistuvia ilkeilyjä? Mä taas en oikein siedä valittamista, jolle ei haluta itse edes tehdä mitään. Toinen puoli asiasta on tekopyhyys. Mua ei yksinäisyydestä keskustelu haittaa, mutta siinä on muitakin puolia kuin yhteiskuntakelpoinen säälin ilmaisu.

        Kaikkia ei tarvitse olla aina ymmärtämässä. Suurin osa tarvitsisi kunnon selkäsaunan ja uudelleen ohjelmoinnin ratkaisuna ongelmiinsa.

        Multa löytyy alkuun ymmärrystä ja myötäelämistä, mutta siihen ei prkl jäädä rypemään. Olen ratkaisukeskeinen. En jaksa kauaa katsella, kun joku tökkii pistorasiaa sukkapuikoilla ja valittaa sähköiskuista. Tai ei maksa sähkölaskuja saadakseen sähköä...

        xLiner

        Sä oletkin aika räväkkää tekoa.
        Me kaikki muut ei ollakaan. Siksi on hyvä, että löytyy myös sitä ymmärrystä.

        Mutta älä muutu. Räväkkyytesi on suorastaan piristävää, vaikka en asioista olekaan ihan samaa mieltä.

        Hyvää joulunaikaa sinulle.

    • "Pahoinvointi" eli toksisuus lisääntyy koska täällä on lähes yksinomaan katkeria wanhoja naisia, joista osa on femakkoja, jotka koko ajan vanhenevat eli myrkyllistyvät lisää. Uusia käyttäjiä ei tule myrkyllisen ilmapiirin takia. Myrkyllisyyttä korostaa se, että osalla em. wanhusnaisista on kiusapoistajan oikeudet joita he käyttävät myrkyllisesti.

      • Anonyymi

        9:41
        No, jos t ä m ä ei ollut hapan, katkera vuodatus, niin mikä sitten?
        Vilma
        Vedä filttiä niskaan ja jatka talviunia. Tänään on päivä huomattavasti pidempi kuin eilen. Mietis.
        Vilma

      • Anonyymi kirjoitti:

        9:41
        No, jos t ä m ä ei ollut hapan, katkera vuodatus, niin mikä sitten?
        Vilma
        Vedä filttiä niskaan ja jatka talviunia. Tänään on päivä huomattavasti pidempi kuin eilen. Mietis.
        Vilma

        𝐓𝐮𝐨 ei ollut vuodatus, vaan viiltävä analyysi.

        Täällä ei ole yhtään nuorta miestä eikä yhtään nuorta munasarjakasta, miksi?

        Täällä äärimmäisen herkästi kiusapoistetaan kaikki viestit joissa feminismiä käsitellään kriittisesti, taikka naisen vanhenemista käsitetään totuudenmukaisesti, miksi? (Poikkeuksellisista syistä, minun viestejäni ei niin herkästi enää kiusapoisteta, joten tuo sinun haukkumasi "vuodatus" on toistaiseksi näkyvissä)

      • Anonyymi

        Melko oivallunen tapa sinulla heittää soppaan myrkkyä lisää. Tai ehkä teoriasi on se, että kun tarpeeksi monta kertaa turpiinsa ottaa, niin jotain oppii.

        Ymmärrän kyllä näkökulmasi. Ei se katkeruus kuitenkaan kokemusten kasvaessa vähene. Miten se olisi edes mahdollista. Millaista myönnytystä toivot vanhoilta naisilta, että pääsisit sisäisen vihasi kanssa mielenrauhaan?

        Ymmärsikö joku tuosta "vastauksesta" jotain?

      • Anonyymi
        Feetman kirjoitti:

        Ymmärsikö joku tuosta "vastauksesta" jotain?

        Ainakin sen, ettei sinusta löydy halua tehdä omalle ongelmallesi mitään. Eipä se mitään, saa sitä vihaansakin pitää.

      • Ymmärtääkseni en itse ole kovinkaan katkera ja muutoinkin olen sovinistisuuteen taipuva. Miten sijoitat minut.. ja muuten olen keski-ikäinen, vaihdevuosista kärsivä .. siis kärsivä, en suinkaan haluaisi niitä, vaan ne nyt vaan on tulleet.pärjäilen niiden kanssa vaihtelevasti.

        Kuinkas itse olet pärjännyt omasi kanssa? Siitäkö katkeruutesi vanhempia naisihmisiä kohtaan kumpuaa? :)

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Ymmärtääkseni en itse ole kovinkaan katkera ja muutoinkin olen sovinistisuuteen taipuva. Miten sijoitat minut.. ja muuten olen keski-ikäinen, vaihdevuosista kärsivä .. siis kärsivä, en suinkaan haluaisi niitä, vaan ne nyt vaan on tulleet.pärjäilen niiden kanssa vaihtelevasti.

        Kuinkas itse olet pärjännyt omasi kanssa? Siitäkö katkeruutesi vanhempia naisihmisiä kohtaan kumpuaa? :)

        En erityisemmin sijoittele täällä ketään mihinkään/mitenkään, koska tämä on paikka jossa vain kiljahdellaan anonyymeinä, ja väillä joillakin nimimerkeillä, mitä milloin mitäkin, mutta kuitenkin sellaista joka ei koskaan kuulu palstan aihepiiriin. Jossa yksi luonnollinen henkilö toisinaan kiljuu ihan keskenään, eri hahmoillaan, toinen toistaan vastaan. Joten, suhtaudun näihin palstoihin siten että viestien takana ei ole ketään yksittäistä ihmistä, vaan ihmismassaa, jonka viestit ovat minulle ilmaan heitettyjä väitteitä, mielipiteitä, mielipiteenmuokkausta, agitaatiota, piilomainontaa, propagandaa, kaakahduksia, vajaamielisiä höläytyksiä, tms.

        Kärkevyyteni aina kohdistuu epärehellisiä, valehtelevia, pirullisia, ilkeitä, tms. pahoja ihmisiä kohtaan.

        Minulla ei ole vaihdevuosia koska olen mies. Olisin nytkin jo peuhaamassa ilokaunottaren kanssa, mutta kun on tämä pyhään satuun perustuva palvonta meneillään, niin hän lennähti sitä viettämänä.

      • Anonyymi

        Tämä on vanhempien ihmisten paikka.

        Nuorilla on omat paikkansa, mene sinne jos tämä ei nappaa. Siellä on niitä sipsakoita nuoria hoikkia tyttöjäkin. Tai ainakin voit kuvitella niin. Ja saat muuta valitettavaa.

        xLiner

      • Feetman kirjoitti:

        En erityisemmin sijoittele täällä ketään mihinkään/mitenkään, koska tämä on paikka jossa vain kiljahdellaan anonyymeinä, ja väillä joillakin nimimerkeillä, mitä milloin mitäkin, mutta kuitenkin sellaista joka ei koskaan kuulu palstan aihepiiriin. Jossa yksi luonnollinen henkilö toisinaan kiljuu ihan keskenään, eri hahmoillaan, toinen toistaan vastaan. Joten, suhtaudun näihin palstoihin siten että viestien takana ei ole ketään yksittäistä ihmistä, vaan ihmismassaa, jonka viestit ovat minulle ilmaan heitettyjä väitteitä, mielipiteitä, mielipiteenmuokkausta, agitaatiota, piilomainontaa, propagandaa, kaakahduksia, vajaamielisiä höläytyksiä, tms.

        Kärkevyyteni aina kohdistuu epärehellisiä, valehtelevia, pirullisia, ilkeitä, tms. pahoja ihmisiä kohtaan.

        Minulla ei ole vaihdevuosia koska olen mies. Olisin nytkin jo peuhaamassa ilokaunottaren kanssa, mutta kun on tämä pyhään satuun perustuva palvonta meneillään, niin hän lennähti sitä viettämänä.

        Eli sinulla on ulkomaalainen "ostovaimo".

        Kyllä jokaisen kirjoituksen takana on tunteva ihminen. Yksilö. Ainutlaatuisuudessaan.

    • Anonyymi

      Mites se meni hyvinvoinnin kokonaismääritelmä, oliko se psyykkinen hyvinvointi, fyysinen hyvinvointi ja sosiaalinen hyvinvointi.
      Pahoinvointi voi lisääntyä jos joku noista kolmesta kategoriasta muuttuisi huonompaan suuntaan.

      Päivä täyteen iloisia uutisia ja tapahtumia, pientä reippailua ulkoilmassa ja hyvä ruoka. Näillä eväillä voi vähentää pahoinvointia?

      • Anonyymi

        ..Ja tärkeintä kai on elää myös siten että on auttavainen ja voi antaa hyviä tunne-elämyksiä läheisille kanssaihmisille? Kun näkee ympärillään iloisia ja valoisia ihmisiä, se valoisuus voi tarttua.

        A V

        Lähden kohta antamaan niitä tunne-elämyksiä.
        Vilma

      • Anonyymi

        Joo. Uudenvuoden päivänä olen potenut aikoinaan fyysistä pahoinvointia, mutta kääntäe sosiaalinen ja psyykkinen hyvinvointi on edellisiltana ollut huipussaan.
        Mutta, onneksi sitä on nykyisin kesympää.
        Vilma

      • Hyvät eväät. Nostan hattua.

    • Komppaisin Lineriä ja Ranee.

      Lineriä, että täällä on ollut pahempaakin ja Ranee, että täällä sellainen peruskeskustelu on kadonnut.

      Koronan jälkeen koko maailma tuntuu jotenkin kahtiajakautuneen. Onhan aina erimieltä olevia keskenään, mutta nyt se on puolesta tai vastaan. Ennen ei jätetty keskustelua kesken, jos oli erimieltä, vaan paneuduttiin keskustelemaan. Nyt riittää kun sanoo, että persu, putinisti, feministi, vihervassari ....you named it.

      Jokainen tuntuu katsovan kaikkia kirjoituksia ensisijaisesti siinä mielessä, että onko puolesta vai vastaan omia ajatuksia/arvoja...

      Mutta ei se ole vain tämän palstan ongelma...on se jokapuolella.

      • Anonyymi

        Persu!

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persu!

        xLiner

        Vihervassari!

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Vihervassari!

        😄💪

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        😄💪

        xLiner

        Omituinen, kynärpää olkapäässä, vihervassari....😬.... voitin... 💪😁<---- näinpäin ne pitää olla.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Omituinen, kynärpää olkapäässä, vihervassari....😬.... voitin... 💪😁<---- näinpäin ne pitää olla.

        💨🐒!

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        💨🐒!

        xLiner

        Joka asiassa pitää olla vastarannan kiiski. 😁

    • Hyvä aloitus.

      Keskustelupalstoilla kaikenlaiset tyypit pääsevät ääneen ja niillä on helppo huudella kaikenlaista täysin anonyyminä tai nimimerkin suojista. Olen täällä S24:n palstoilla nähnyt vuosien varrella jos minkälaisia kirjoituksia, hyviä ja vähemmän hyviä, ihan outojakin ja jopa suoranaista haukkumista.

      • Hei.. kiva kun sinuakin näkyilee. Hyvää joulua toivotan.
        Ilahduin aidosti kun näin nimimerkkisi.

      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Hei.. kiva kun sinuakin näkyilee. Hyvää joulua toivotan.
        Ilahduin aidosti kun näin nimimerkkisi.

        Hyvää joulua.

    • Anonyymi

      Tämä palstan kyylääminen menee jo yli käsityksen, suoralla yhteydellä ei pääse läpi.
      Mikä tätä palstaa oikein vaivaa?

      • Anonyymi

        Demokratia ja sanan vapaus?
        Hahhhahahahaaaa....

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus pirpana 🥰

    • Anonyymi

      Ei lisäänny kun lukee kivat jutut, kuten tämä :)

    • Lempeää ja armorikasta tajunnanvirtaa- arvostan kovasti.

      Minusta palstan pahoinvointi ei ole lisääntynyt ja jos onkin niin tahti on minusta hitaampaa kuin palstan ulkopuolella. Varman auttaa se että täällä ei taistella näkyvyydestä kuten esiim x:ssä.

      Muuten allekirjoitan koko aloituksen mutta tästä olen hieman eri mieltä.
      "Naurettava ajatus, että anonyymikeskustelupalstalla olisi merkitystä, iällä, rodulla, sukupuolella tai ulkonäöllä. Tai seksuaalisella suuntautumusella."
      Ainakin itselleni kommenttien painoarvo peilautuu näihin tietoihin/oletuksiin suhteessa keskusteltavaan asiaan. Jos haluan opetella esim uimaan perhosuintia niin kyllä sillä on merkitys antaako neuvot kilpauimari, henkilö joka osaa vain kellua tai henkilö joka ei pysy edes pinnalla.

      • Anonyymi

        Kyllä on nimenomaan näin :) Täällä ei pääse anona älyllä loistamaan ja vakuuttamaan ketään ajatuksillaan ja se on luojankiitos hyväksi kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on nimenomaan näin :) Täällä ei pääse anona älyllä loistamaan ja vakuuttamaan ketään ajatuksillaan ja se on luojankiitos hyväksi kaikille.

        Olen samaa mieltä!

      • No juu.. tuossa mainitsemassasi asiassa sillä on merkitystä.

        Mutta perimmiltään mielipiteellä ei tarvitse olla sukupuolta, ikää, rotua, ulkonäköä ...

        Suuntautumisiahan mielipiteellä voi olla - moniakin.

        Hyvää joulunaikaa sinulle.

    • Anonyymi

      Ei todellakaan lisäänny palstalla, vaan kaiken sen takia mitä tapahtuu palstan palstan ulkopuolella! Noin se on ollut jo todella monen vuoden ajan ja sen takia olen henkisesti kuollut jo reilut viisi vuotta sitten!

      • Otan osaa puolestasi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      213
      3141
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      17
      2871
    3. Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!

      Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee
      Maailman menoa
      373
      1582
    4. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      27
      1468
    5. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1342
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      53
      1249
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1237
    8. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      170
      1097
    9. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      171
      1094
    10. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      143
      964
    Aihe