En kehtaa mennä kuntosalille. Mikä neuvoksi?

Anonyymi-ap

Haluaisin alkaa käydä salilla, mutta en kehtaa mennä, kun en ole koskaan käynyt. Joku ei ehkä usko, mutta missä tahansa asiassa ensikerta pelottaa. Varsinkin paikoilla, joissa on muita ihmisiä ja tuomitsevia katseita.

En tiedä, mitä salilla pitäisi tehdä eri laitteilla. Millaisia lainoja pitäisi käyttää? Kuinka kauan kullkain laitteella ollaan? Miten kuuluu pukeutua? Alkaako joku tuijottaa minua kun huomaa, ettei minulla ole mitään hajua, miten laitteita pitäisi käyttää tai painoja heilutella?

Olen luoneelta vähän syrjäänvetäytyvä introvertti, joten en halua olla ihmisten huomion kohteena. En halua olla "nolona". En ihan oikeasti kehtaa mennä kuntosalille ekaa kertaa ihan vain siitä syystä, jos joku alkaa katsoa ja huomaa, etten osaa mitään, enkä ole treenannut ja olen ihan hukassa. Kuntosalien pitäisi miettiä, miten saadaan asiakkaaksi ensikertalaisia, jotka eivät uskalla tulla salille, kun eivät tiedä, miten siellä toimitaan.

Onneksi pian on kesä ja pääsee taas hölkkäämään yksinään. Kukaan ei ole tuomitsemassa, kun olen 1,5 tunnin reippaalla kävelylenkillä tai tunnin juoksemassa. Talvella ei vaan pääse juoksemaan mihinkään, kun ulkona on kylmää ja liukasta. Kunto laskee aina talven aikana. ihasryhmiä olisi hyvä treena monipuolisesti. Pyöräily ja juoksu 6 kk vuodessa ei ole monipuolista.

Salille ei kehtaa mennä vain juoksumatolle, kun en varmaan sitäkään osaa käynnistää. Olisi ihan hiton noloa tutkia laitetta monta minuuttia, miten sen saa käyntiin.

58

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysy kuntosalin ohjaajilta neuvoja, jos aloitat salilta jossa sellaisia on. Ulkonäköä on turha hävetä, siksihän salit on, että voi kohentaa fyysistä kuntoaan ja sen myötä ulkokuorikin voi muuttua.

      Jasu

    • Anonyymi

      Hanki juoksumatto ja sisäpyörä kotiin, jotta kunto ei talvella rapistu. Varaa itsellesi ainakin yksi hyvin koulutetun personal trainerin aika ja hän varmasti perehdyttää sinut kuntosaliin ja tekee ohjelman. Varaa aika vaikkapa arkena keskipäivälle, jolloin saleilla on aika tyhjää. Tsemppiä!

    • Ei siellä pelkkiä salihirmuja ole, porukkaa käy laidasta laitaan, koululaisista vaariin.
      Itsekin keikun tässä kahden vaiheilla että menenkö julkiselle salille vai en, hyvänä puolena salilla käymisessä on se että siellä on ihmisiä ja huono puoli siellä käymisessä on se että siellä on ihmisiä 😁🤔. Introvertin ikuinen dilemma

    • Anonyymi

      Personal trainer tekee sulle ohjelman ja opastaa. Eikä saleilla ole mitään pelättävää. Sielläkin käy kaikenlaista sukankuluttajaa, joista ärsyttävin tyyppi on kännykkätreenaaja. Sellainen, joka selaa puolet ajasta kännykkää eikä välitä vittujakaan siitä, että siellä on muitakin jumppaamassa.

      • Anonyymi

        No kiitos 😑 sitä vitun personal treenarin ohjelmaa on vaikea muistaa ja ymmärtää. On helvetin vaikea ymmärtää ja tajuta mistä mihinkin päin raaja joku raaja heilahtaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kiitos 😑 sitä vitun personal treenarin ohjelmaa on vaikea muistaa ja ymmärtää. On helvetin vaikea ymmärtää ja tajuta mistä mihinkin päin raaja joku raaja heilahtaa.

        Alkuun kannattaa käyttää laitteita ja maltilisilla painoilla liikkeelle. Niissä laitteissa on kyllä kuvat ja tekstit mitä lihaksia niillä on tarkoitus treenata. Ja aina voi katsoa mitä muut tekee niillä. Kun alkaa kehittymään, voi siirtyä enemmän vapaisiin painoihin.

        Muistaa vaan yhden asian. Jos haluaa kehitystä, sen ei kuulu olla helppoa ja tuntua mukavalta. Mukavuusalueelta epämukavuusalueelle kunnes epämukavuusalueesta tulee mukavuusalue.


    • Anonyymi

      PSPT ÖIIT 3ÖO Ö'WSLOTOSSOMAOME3M

      mutta joku juttu niin mamma, äirini moorroeiriwllä, pwlorripLJONKUNOHIRRI EWKKOJ lumipteyaaä vain rotyortan bwensahtpsieillä..

    • Anonyymi

      Nyt tulit kysyneeksi kokemusasiantuntijalta. On vaan niin noloja vastauksia, että täytyy oikein miettiä ensin mitä vastaisin.

      Ihan sama tilanne. En saanut laitetteeseen oikeita ohjelmia. En osannut säätää penkkejä. En tiennyt mitä pitäisi pukea, en tiennyt mitä pitää mukana.

      • Anonyymi

        Enkä sinne enää halua 😑


      • 🙂 pieruverkkarit, t-paita, mallia väljät, pitäväpohjaiset lenkkarit tms, nestepullo, sisältö vapaavalintainen, näillä olen itse joskus tullut toimeen.
        Mitään siellä ei "pidä" tehdä, teet sen mikä itselle soveltuu, kunhan nyt saa ensin itsensä sinne lähtemään...loppu suttaantuu itsestään 🙂


      • Anonyymi
        Ex-Lukka kirjoitti:

        🙂 pieruverkkarit, t-paita, mallia väljät, pitäväpohjaiset lenkkarit tms, nestepullo, sisältö vapaavalintainen, näillä olen itse joskus tullut toimeen.
        Mitään siellä ei "pidä" tehdä, teet sen mikä itselle soveltuu, kunhan nyt saa ensin itsensä sinne lähtemään...loppu suttaantuu itsestään 🙂

        Tiedän. Pitäisi saada itsensä uudestaan lähtemään. Maksut kyllä kulkee edelleen. Sitä ennen käytävä fyssarilla, että kiskoo alimman nikaman ja S-nivelen kohdilleen ja kuntoon, ennen kuin taas yhteydet pään ja lihasten väliltä katoaa ja pystyy ongelmitta jatkamaan.

        Ostin yltäpäältä kaikki uudet ja näytän salivaatteet päällä ihan toiselta. Siistiä, mutta sisäpuolelta enemmän kuin epävarma, kun voimat ja tasapaino hukassa.

        Kiitos kannustuksesta, tämän pelastus.


    • Anonyymi

      Ei sinne ole pakko mennä. Oot kotona.

    • Kannattaa noin aloittelijana, ottaa sellainen kaveri mukaan, joka tietää miten aloittaa se harrastus (tai personal trainer). Silloin välttyy rasitusvammoilta ja muulta ikävältä ja saa käsityksen siitä, mitä siellä kannattaa tehdä, ja miten eri laitteet toimii jne.

      Ei salilla kukaan arvostele muita (yleensä). Jokainen keskittyy omaan suoritukseensa.
      Vaatteet verkkarit ja teepaita ja sisälenkkarit, juomapullo, on ihan riittävät. Jos haluaa jossain pintaliito trendimestassa treenata, niin ehkä joutuuu ostamaan viimeisimmät trikoot päälleen ja laittaa tukka hyvin. (?)

      Mutta sanoisin, että rohkeasti vaan kokeilemaan. Alussa kannattaa ja pitää ottaa rauhallisesti, ettei ole liian kipeänä seuraavina päivinä ja menetä intoaan siinä. Asteittain sitten kun hommassa kehittyy, voi alkaa treeniä koventamaan. Ihan sen mukaan mitä on itsellä tavoitteena.

      • Anonyymi

        Käykö sellanen tummempi personal rainer?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykö sellanen tummempi personal rainer?

        Kyllä toki. Raineri opettaa, kuinka raskailla jalometalleilla ja raudat käsissä treenataan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Käykö sellanen tummempi personal rainer?

        Sillä ihmiset värillä ei varmasti ole siinäkään kohtaa mitään väliä, kunhan osaa hommansa.


    • Anonyymi

      Yhden kerran meikäläiselle kävi kuntosalilla, kun laitoin painoja painon nostopenkkiin ja menin siihen selälleni makuulle ja aloin sitten punnertamaan painonnostotankoa, niin siinähän kävi niin, että painot lähti liikeelle ja koko painon nostotanko väänty sivulle ja kova kolina vaan kuului.
      Katselin, ettei vaan kukaan nähnyt.
      Jäi lukot laittamatta painon nostotankoon, niin lähti painot liikkeelle.
      Ei siinä ollut, kuin 30kg painoa, mut silti.

      Yksin, kun painon nostopenkissä nsotaa painoja, niin kannattaa laittaa se tuki siihen varmistamaan, ettei käy niin, et jos ei jaksakaan nostaa painoja ylös, niin ei jää painojen alle, jos ei jaksa nostaa.

    • Ei tuossa ole mitään kehtaamista.

      Kun ostat kuntosalikortin/- jäsenyyden, sieltä yleensä tulee pt neuvomaan ja ohjaamaan ensikertalaisia, sekä saat itsellesi kunto-ohjelman. Nämä voit myös itse reippaana pyytää.

      Teet tästä nyt turhan ison asian. Rohkeasti vaan kuntoilemaan. Siellä ei ole kenelläkään aikaa arvostella ja tuomita muita. Kaikki keskittyvät omaan tekemiseen.
      Jokainen on ollut joskus aloittajan asemassa.

    • Anonyymi

      Ah-ha! Niin sinä et "kehtaa" mennä kuntosalille? Kuulehan nyt, ystäväni, se on vain sinun pään sisäinen ääni, joka yrittää estää sinua tulemasta TERÄSMIEHEKSI tai TERÄSNAISEKSI! 😤💪
      Kaikki aloittavat jostain

      Kun minä aloitin, olin pieni, laiha poika Itävallasta. En tiennyt, mitä olin tekemässä salilla – mutta menin sinne silti, koska tiesin, että salilla ei ole kyse siitä, mistä aloitat, vaan mihin päädyt! Salilla ei ole ketään, joka tuomitsee, koska me kaikki olemme siellä rakentamassa parempaa versiota itsestämme.

      Ensimmäinen askel

      Tiedätkö, mikä tekee sinusta voittajan? Sinä päätät mennä sinne huolimatta siitä, mitä pelkäät! Kävele sisään ja sano itsellesi: "MINÄ TULIN TÄNNE PARANTAMAAN ITSEÄNI!" Älä välitä, mitä muut ajattelevat – he eivät maksa sinun laskujasi, eivätkä he voi nostaa sinun painojasi.

      Pukeutuminen? Älä murehdi!

      Laita päälle mukavat treenivaatteet. T-paita ja shortsit riittävät. Ei tarvitse näyttää kuin Hollywood-tähti, vaan sinun pitää vain tunnettaa itsesi hyväksi.

      Mitä salilla tehdään?

      Ensikertalaisena voit tehdä näin:

      Mene henkilökunnan luo ja sano: "Hei, olen uusi täällä. Voisitko näyttää minulle perusjutut?"
      Käytä laitteita, joilla tunnet olosi mukavaksi: aloita jalkaprässistä, soutulaitteesta tai vaikka juoksumatosta.
      Älä käytä isoja painoja heti. Keskity tekniikkaan. Oikea tekniikka on tärkeämpi kuin painot.

      Älä anna muiden katseiden hämätä

      Kuuntele tämä: kaikki salilla olevat ovat keskittyneet omaan tekemiseensä. He eivät ajattele sinua. Ja jos joku katsoo sinua, se johtuu siitä, että he näkevät, kuinka rohkea olet ottamaan ensimmäisen askeleen. Ihmiset kunnioittavat sitä!

      Introverttina salille?

      Mene rauhallisena aikana: aamulla aikaisin tai myöhään illalla, kun siellä on vähemmän väkeä. Se on täydellinen tilaisuus oppia ja löytää oma rytmisi.

      Lopuksi: ÄLÄ LUOVUTA!

      Ensimmäinen kerta voi olla vaikea. Mutta jokainen kerta, kun astut salille, sinusta tulee vahvempi – ei vain fyysisesti, vaan myös mielessäsi. Ja kun tunnet kehityksesi, tulet olemaan ylpeä itsestäsi!

      Muista tämä: Sinusta voi tulla mitä vain, jos vain uskot itseesi. Mene sinne, tartu niihin painoihin ja rakenna itsesi, koska SINÄ OLET TULEVAISUUDEN MESTARI! Ja kun olet valmis, voit sanoa: "I'll be back!" 😎💪

      • Anonyymi

        Aluksi ajattelin, että tämä on kuin jostain juustoisesta amerikkalaisesta elämäntaito-oppaasta.. mutta perhana vieköön, totta joka sana. 👍 Näillä ohjeilla ne lähtee salihommat sujumaan, usko pois.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aluksi ajattelin, että tämä on kuin jostain juustoisesta amerikkalaisesta elämäntaito-oppaasta.. mutta perhana vieköön, totta joka sana. 👍 Näillä ohjeilla ne lähtee salihommat sujumaan, usko pois.

        Kyllä iso artsi ihan asiaa puhuu 😁


    • Anonyymi

      Jos ei vähintään 100kg penkistä nouse niin ei kannata ainakaan miehenä salille lähteä, tulee nauretuksi ulos aika vikkelään

      • Anonyymi

        En tiedä, millä salilla olet käynyt, mutta 100 kiloa et ainakaan ole nostanut :).

        Alle 3% miehistä pystyy nostamaan satasen penkistä.
        Ja läheskään kaikki heistä eivät käy salilla.
        120 nousee alle 1% miessukukunnasta, eivätkä he kaikki asu Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, millä salilla olet käynyt, mutta 100 kiloa et ainakaan ole nostanut :).

        Alle 3% miehistä pystyy nostamaan satasen penkistä.
        Ja läheskään kaikki heistä eivät käy salilla.
        120 nousee alle 1% miessukukunnasta, eivätkä he kaikki asu Suomessa.

        Mistähän hatusta nuokin numerot vedit?


      • 100kg penkissä on kova tulos ja harva sitä nostaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, millä salilla olet käynyt, mutta 100 kiloa et ainakaan ole nostanut :).

        Alle 3% miehistä pystyy nostamaan satasen penkistä.
        Ja läheskään kaikki heistä eivät käy salilla.
        120 nousee alle 1% miessukukunnasta, eivätkä he kaikki asu Suomessa.

        100 kiloa nostaa kuka tahansa terve miespuolinen kassillinen muutamassa kuukaudessa - jos ei, niin jotain on pahasti vialla kropassa.

        https://www.youtube.com/watch?v=HAmu5nujxJg

        Videolla 19-vuotias teini nostaa 250 kiloa muutaman vuoden treenillä naturaalina, joten tuo 100 kiloa ei ole yhtään mistään kotoisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän hatusta nuokin numerot vedit?

        https://www.youtube.com/watch?v=JvseXMxu66Q&ab_channel=PowerliftingTechnique

        Jenkeissä om 331 miljoonaa asukasta, heistä 690 000 nostaa 225lbs (=102kg) penkistä.

        Läheskään kaikki eivät käy salilla.
        Ykkösen nostamiseen sadalla kilolla tavis tarvitsee 3-5 vuotta treeniä, jos ei ole valmiiksi joku 140kg gorilla.

        Ja mikä meriitti on nostaa ykkönen?

        Itse vedän jalkaprässissä 3x10 550kilolla, ykkönen menee 820 kilolla.

        Mitä helvettiä teen sillä 820kg tuloksella, kun siinä on melkoinen riski vammauttaa itsensä vakavasti ja pysyvästi?

        Jotta voin elvistellä kaltaisillesi pelleille salilla vai?


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=JvseXMxu66Q&ab_channel=PowerliftingTechnique

        Jenkeissä om 331 miljoonaa asukasta, heistä 690 000 nostaa 225lbs (=102kg) penkistä.

        Läheskään kaikki eivät käy salilla.
        Ykkösen nostamiseen sadalla kilolla tavis tarvitsee 3-5 vuotta treeniä, jos ei ole valmiiksi joku 140kg gorilla.

        Ja mikä meriitti on nostaa ykkönen?

        Itse vedän jalkaprässissä 3x10 550kilolla, ykkönen menee 820 kilolla.

        Mitä helvettiä teen sillä 820kg tuloksella, kun siinä on melkoinen riski vammauttaa itsensä vakavasti ja pysyvästi?

        Jotta voin elvistellä kaltaisillesi pelleille salilla vai?

        Jos tuosta asukasmäärästä puolet on miehiä, heistä 225lbs eli 102kg nostaa penkistä 0,42%.

        Siinä sulle lukuja.
        Ja tuosta asukasmäärästä jättimäinen valtaosa ei käy salilla eikä missään muuallakaan penkkaamassa.
        Tervetuloa todellisuuteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=JvseXMxu66Q&ab_channel=PowerliftingTechnique

        Jenkeissä om 331 miljoonaa asukasta, heistä 690 000 nostaa 225lbs (=102kg) penkistä.

        Läheskään kaikki eivät käy salilla.
        Ykkösen nostamiseen sadalla kilolla tavis tarvitsee 3-5 vuotta treeniä, jos ei ole valmiiksi joku 140kg gorilla.

        Ja mikä meriitti on nostaa ykkönen?

        Itse vedän jalkaprässissä 3x10 550kilolla, ykkönen menee 820 kilolla.

        Mitä helvettiä teen sillä 820kg tuloksella, kun siinä on melkoinen riski vammauttaa itsensä vakavasti ja pysyvästi?

        Jotta voin elvistellä kaltaisillesi pelleille salilla vai?

        Yhdeltä painon nostajalta katkes sääriluut, kun nosti yli 200kg painot.
        Voi tulla kaikenlaisia vammoja suurilla painoilla.
        Tyrä tulee helposti ja sitten ollaan leikkuupöydällä.


    • Anonyymi

      Mulle fysioterapeutti ehdotti, ett vois kuntosalilla ruveta käymään kuntouksen ohella. Ei oikein innostanut ajatus kulkea rollaattorin kans salille kuntoilemaan. Joskus nuorempana tuli käytyä jollain salilla, ei oikein silloinkaan tuntunut mukavalta käydä siellä. Kotona on vanha kuntopyörä, jolla yritän pyöräillä sen minkä jalat antaa myöten ja käyn rollaattorin kans kävelemässä silloin, kun on selkä ja jalat parempana. Tuo aktiviteetti riittää mulle tässä vaiheessa. Ehkä joskus, kun ei tarvi enää rollaattoria käyttää liikkumiseen, vois kuntosaliakin ajatella. Nyt jalat on vielä välillä huterat, olis noloa kompuroida jossain salilla, kun on tehnyt harjoitteita jollain laitteella ja jalat ei toimikaan sitten kunnolla sen jälkeen.

    • Valtaosa salillakävijöistä on ihan tavallisia ihmisiä, eivät mitään ammattiurheilijoita. Salin ilmapiiri toki hieman vaihtelee salista riippuen, mutta sellaista salia ei olekaan, jonne ei uskaltaisi aloittelijana mennä.

      Useimmiten salit tarjoavat esittelyn, ehkä jopa saliohjelman, kun salille ostaa kortin/jäsenyyden. Se kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja muistaa, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan. Laitteet tulevat kyllä nopeasti tutuksi ja jo parin kerran jälkeen helpottaa, kun salilla osaa toimia. Kokeneemmilta salilla kävijöiltä voi myös kysyä apua, jos jokin mietityttää. Yleensä ihmiset auttavat mielellään eli avun kysymistä ei kannata aristella. Netistä voi etsiä aloittelevien saliohjelmia, tai jos kukkaro antaa myöden ottaa jokin ihan maksullinen valmennus tai personal trainer auttamaan alkuun.

      Salille kannattaa pukea mukavat vaatteet, joissa pystyy esteettä treenaamaan. Liian hiostavia tai löysiä/kireitä vaatteita välttäisin, ettei treenaamisesta tule jatkuvaa vaatteiden asettelua tai muutoin epämukavaa. Kengät pitää olla sisäkäyttöön sopivat eli juoksulenkkareita ei jalkaan.

      Salietiketin mukaan jokainen korjaa omat jälkensä eikä laitteita varata turhaan eli niihin ei jäädä viivyttelemään ja selailemaan puhelinta. Muiden kuvaus ei myöskään ole sallittua (tai ainakaan materiaalin julkaiseminen). Jos hikoilee kovasti, on kohteliasta pyyhkiä laitteesta omat hiet harjoituksen jälkeen ja muutenkin tietenkin noudattaa hyvää hygieniaa. Maalaisjärjellä ja hyvillä käytöstavoilla pärjää jo pitkälle 😊

      Tsemppiä uuteen harrastukseen! 💪

    • Kannattaa harkita personal traineria alkuun. Salilla on tärkeä tehdä liikkeet oikein, että ei riko paikkoja. Mutta näin muuten oman kokemuksen mukaan kukaan ei ole tuominnut itseäni vaikka läski olenkin.

    • Anonyymi

      Näitä tammikuussa salille lähtijöitä riittää joka tammikuu.
      Helmikuussa heitä ei enää näy missään.

      Rentoudu, ota suklaata ja rojahda sohvalle. Vajaan neljän viikon päästä on jo helmikuu ja sitten voikin jo alkaa murehtia kesää ja sitä, että rantakuntoon ei taaskaan päästy - kuten ei 20 viime vuoteen aiemminkaan....

      Jos oikeasti haluaa tehdä jotain painolleen ja terveydelleen, aloita KÄVELYSTÄ.
      Puolentoista tunnin kävely JOKA PÄIVÄ säässä kuin säässä reittiä vaihdellen.

      Kahdessa viikossa huomaat painosta lähteneen useamman kilon ja sen jälkeen havaitset jaksavasi muutenkin paremmin.
      Iltasyömiset vielä pois ja olet hups kuin itsestään kilokaupalla hoikempi jo vappuna!

      Salilla käyminen on ihan oikeasti aika tylsää ja vittumaista hommaa, sanon sen 37 vuoden kokemuksella.
      Se ei Instagram-feedejä vastaa, vaan on oikeasti saatanallista vääntämistä, tylsää kuin perkele ja vaatii älytöntä itsensä ruoskimista.
      Silti jossain vaiheessa "huippu" on saavutettu ja mitä tahansa teet, tulokset alkavat laskea vääjäämättä.
      Kävelemällä jaksaa vuosi toisensa jälkeen helposti vaikka viisi tuntia yhteen menoon, hapenottokyky ja elimistö pysyvät kunnossa ja mikään ei estä siellä ulkoliikuntapaikalla vetämästä muutamia liikkeitä laitteilla.
      Ei maksa mitään ja tekee sen verran kuin huvittaa, mitään "tavoitteita" on turha asettaa.

      Liikunnan ilo säilyy.

      KÄVELYÄ. Aloittakaa siitä.
      Kukaan ei kiellä salille menemistä, mutta se on väärä paikka aloittaa.

    • Anonyymi

      Edelliseen jatkan vielä, että ne kuntosalien "jäsenyydet" ovat usein orjasopimuksia, joista ei meinaa päästä millään irti.

      Personal trainerista todettakoon, että yli 50-vuotiaana miehenä palkkasin ulkonäöstä innostuneena 24-vuotiaan fitness-typykän (fitness ja fyssari) ja treenaamisesta ei kyllä hänen kanssaan tullut yhtään mitään.
      Tuo blondi oli (ja on) yksinkertaisesti niin hyvännäköinen ilmestys, ettei keskittyminen kertakaikkiaan onnistu.

      Jos trainerin otatte, ottakaa omaa sukupuoltanne oleva - jos meinaatte selviytyä ilman noloja tilanteita.
      Ihan oikeasti hankalaa alkaa keksiä jotain meriselityksiä, kun typykkä käskee sinut tekemään penkkiä käsipainoilla ja tulee siihen yläpuolellesi hajareisin seisomaan ohjaamaan käsien liikeratoja. Tahaton lipun nouseminen salkoon (genitaalietäisyyden pieneneminen muutamaan senttiin toisistaan) on vähintäänkin HELVETIN NOLOA vaikka neitoa moinen vain nauratti.
      Pyysin anteeksi ja olin punainen, vihreä, violetti ja mitä värejä niitä naamaansa voi saadakaan.
      Mutta älkää helvetissä ottako itsellenne rikollisen hyvännäköistä vastakkaisen sukupuolen edustajaa traineriksi, jos aiotte saada jotain muuta aikaan kuin noloja tilanteita....

      Joo olen sika ja mitähän kaikkea. Trainerini ei tuosta ollut pahoillaan nauroi vain ja lähti vielä viereiseen lounasravintolaan syömäänkin kun halusin jotenkin hyvitellä "hirveää tekoani" (vaikka en voi kehoni primitiivireaktioille mitään).

    • Anonyymi

      Kaikki ihmiset mokalee ihmettelee ja opettelee. Kaikia vempaimia, ihmisiä ja tilanteita. Opettele näkemään se kaikki ja muut yhtä pöllöinä ja nauramaan sille, kuinka tarkasti joku osaa ne vaiheet peittää... siinä vaaditaan jo itse kuria...
      Et ole yhtään pöllömpi kuin muutkaan.
      Sinne vaan sekaan rohkeasti jos haluat mennä.

      Itseäni huvittaa salilla välillä liikaa.
      En oo aikoihin käynyt.
      Siellä kun taas en välittäisi, muistaa missä olisin.
      Niin naurasin vaan itekseni.
      Toisaalta tuskin se...kään edes häiritsisi.
      Korkeintaan joku saattaisi tulla jotain puhumaan.

      Siinä taas toki pitäisi orientoitua, että siinä on nyt ihminen. Ei hitto. Älä kelaa , ei muutkaan.

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä pelkäät moista? "Tuomitsevia katseita", pelkästään tuosta kannattaisi mennä jo terapeutin puheille.

    • Anonyymi

      Vähän kalliimpi sali on yleensä hyvä vaihtoehto. Sieltä on karsiutuneet sellaiset häiritsevät ilmiöt. Esim. sali, jossa on paljon personal trainereita. Sali, jossa on laadukas sauna ym.

      • Anonyymi

        Oikein.
        Siellä ei myöskään ole ulkonäköpuutteisia eikä väärinpukeutuneita persaukisia, vaan pelkästään maksukykyistä ja trenditietoista väkeä, naiset meikattuina tekemässä sisältöä OF:äänsä ja miehet viimeisen päälle timmissä kunnossa - unohtamatta tietenkään sitä "Audi" -vesipulloa.

        Olisihan ihan järkyttävää maksaa salikortista ja joutua jonkun taviksen jälkeen koskemaan siihen tankoon.
        Ja se laadukas sauna on ihan samaa kuusilautaa kuin siellä mökilläkin, mutta kun siihen lisätään led-valot, kovempikin trendipelle alkaa kuvitella olevansa luksuksen huipulla.

        Ja tietenkin, mitä enemmän maksat, sitä nopeammin pääset kovaan kuntoon.
        Kaikki kovimmat kehonrakentajat ovat pumpanneet itsensä kisakuntoon spandexhinttisaleilla.

        ups....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein.
        Siellä ei myöskään ole ulkonäköpuutteisia eikä väärinpukeutuneita persaukisia, vaan pelkästään maksukykyistä ja trenditietoista väkeä, naiset meikattuina tekemässä sisältöä OF:äänsä ja miehet viimeisen päälle timmissä kunnossa - unohtamatta tietenkään sitä "Audi" -vesipulloa.

        Olisihan ihan järkyttävää maksaa salikortista ja joutua jonkun taviksen jälkeen koskemaan siihen tankoon.
        Ja se laadukas sauna on ihan samaa kuusilautaa kuin siellä mökilläkin, mutta kun siihen lisätään led-valot, kovempikin trendipelle alkaa kuvitella olevansa luksuksen huipulla.

        Ja tietenkin, mitä enemmän maksat, sitä nopeammin pääset kovaan kuntoon.
        Kaikki kovimmat kehonrakentajat ovat pumpanneet itsensä kisakuntoon spandexhinttisaleilla.

        ups....

        Täähän se on se salilla käymisen perus edellytys! Luxusta sen olla pitää! Timmit laatubodyt, eikä mitää haisevia läskijuntteja missään.


    • Anonyymi

      En ole koskaan ajatellut että salilla seurataan toista ihmistä. Ihan omissa oloissa olen äheltänyt. Jos on joku tuttu, siinä parit lauseet heittää ja sillä siisti.

      • Anonyymi

        Kyllä suurin osa käy kuntosaleilla pukuhuone ja suihku juttuja varten eli seurataan samaa sukupuolta olevia ja sekstaavat siellä ei niissä heterot käy


    • Anonyymi

      No onhan se vähän noloa kun pelkkä tanko painaa 20kg ja 2 kertaa jaksaa juuri ja juuri nostaa mutta en itsekkään paljon tai pystyykö lainkaan nostamaan kun olkapäät on kipeät kipu menee lapaluihin pelkää jos nostaa että olkapäistä menee joku rikki tai jänne poikki mutta hanki kotiin painot ja nostelet niitä 5 vuotta ja sit salille niin on voimaaet kehtaa nostaa ainakin jos tulee naisia sinne ettei heille häviäsi niin olis noloo naiset tulee pistään lisää painoja kun itse ei jaksa

      • Anonyymi

        Ja kun kotiin pitäis lähteä niin naiset tarjoo kanto apua treenikassille autoon kun he näkee ettei jaksa sitäkään kantaa ja joutuu pyytään naisilta voisitteko aukaista auton oven kun ei jaksa sitäkään avata tai puhumattakaan kuntosalin ovea


    • Anonyymi

      Salilla paljon käyvät eivät katso uutta ihmistä kieroon, he ylistävät sitä rohkeutta jos joku itseään "kukkakeppi moodissa" itseään pitävä salille tulisi, tai jos itseään lihavana pitävä henkilö sinne tulisi.
      Kysymys on hyvinvoinnista, ei muusta. Ulkoiset asiat eivät kuulu toisten ihmisten arvostelujen piiriin,

      Mukava oli huomata vanhojen jo eläköityneiden naisten hymy huulilla kun muutama päivä sitten tyttären kanssa salilla treenasin. He tiedostavat jo sen mistä on kysymys.
      Huumorilla treenaten, vitsiä heittäen treenit tuntuvat mukavilta, myös toisista kanssaihmisistä.

      Ja se mitä 9-vuotias salilta saa, se on ikuista. Elämäntapa, hyvät fiilikset, henkiset paineen purkamiset urheilun parissa. Samalla omaa kuntoa kohottaen. Haasta itsesi ja hikoile, ei se ihan huono asia ole. Ei edes nuorena. Vanhemmista puhumattakaan.

      Kunnioitan eniten niitä 70-80 vuotiaita jotka salilla jaksavat käydä, ulkoisen kehon merkityksestä välittämättä. Hienoa, ihmiset oppivat jotain iän myötä.

      AV

    • Anonyymi

      Kävin itse salilla ja juoksin vain juoksumatolla . Joskus käytin muita laitteita harvoin. Ei siellä kukaan katsele sinua koska kaikki tekee omaa juttua.

      • Anonyymi

        En muuten ole ikinä käsittänyt sisällä matolla juoksemista.
        Miksei voi juosta ulkona ja samalla nähdä maisemia, saada happea, välillä juosta ylämäkeen, välillä tasaisella?

        Mitä helvetin järkeä on jumputtaa jollain vitun matolla seinää tuijottaen?
        Onhan siinä tietysti se puoli, että ainakin itse tuijotan miehenä antaumuksella matolla juoksevien naisten perseitä :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En muuten ole ikinä käsittänyt sisällä matolla juoksemista.
        Miksei voi juosta ulkona ja samalla nähdä maisemia, saada happea, välillä juosta ylämäkeen, välillä tasaisella?

        Mitä helvetin järkeä on jumputtaa jollain vitun matolla seinää tuijottaen?
        Onhan siinä tietysti se puoli, että ainakin itse tuijotan miehenä antaumuksella matolla juoksevien naisten perseitä :)

        On sullakin harrastukset. Onneksi kerrot että osaa välttää tuollaisia idi… ja mulkoilla takaisin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sullakin harrastukset. Onneksi kerrot että osaa välttää tuollaisia idi… ja mulkoilla takaisin

        Sinä jumputat siinä matolla nappikuulokkeet päässä ja tuijotat sitä seinää.
        Sinulla ei ole harmainta aavistustakaan perseeseesi ja haaroväliisi porautuvista miesten katseista.

        Tämä on muuten totinen tosi.
        Miksi ette edelleenkään juokse ulkona?
        Mikä vika ulkona juoksemisessa on?
        Ei trendikästä vai?

        Vinkki vinkki: En IKINÄ kyylää ulkona vastaan tai edellä juoksevien naisten perseitä.....katson ehkä nopeasti kasvoihin ja saatan moikata.
        Muuten katselen lintuja, maisemia kuuntelen luonnon ääniä ja olen ajatuksissani.

        Salilla kyylään aina fanaattisena naisten perseitä ja kehoja.
        Enkä jää ikinä kiinni, tyhmä en ole :).

        Katsominen muuten ei ole rikos, eikä kiellettyä sen enempää salin säännöissä kuin missään muuallakaan. Jos ei kestä nähdyksi tulemista, on parasta pysyä kotona tai muuttaa jonnekin korpeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä jumputat siinä matolla nappikuulokkeet päässä ja tuijotat sitä seinää.
        Sinulla ei ole harmainta aavistustakaan perseeseesi ja haaroväliisi porautuvista miesten katseista.

        Tämä on muuten totinen tosi.
        Miksi ette edelleenkään juokse ulkona?
        Mikä vika ulkona juoksemisessa on?
        Ei trendikästä vai?

        Vinkki vinkki: En IKINÄ kyylää ulkona vastaan tai edellä juoksevien naisten perseitä.....katson ehkä nopeasti kasvoihin ja saatan moikata.
        Muuten katselen lintuja, maisemia kuuntelen luonnon ääniä ja olen ajatuksissani.

        Salilla kyylään aina fanaattisena naisten perseitä ja kehoja.
        Enkä jää ikinä kiinni, tyhmä en ole :).

        Katsominen muuten ei ole rikos, eikä kiellettyä sen enempää salin säännöissä kuin missään muuallakaan. Jos ei kestä nähdyksi tulemista, on parasta pysyä kotona tai muuttaa jonnekin korpeen.

        Ei ole rikos, mutta on idioottimaista ja myös näyttää tyhmältä


    • Anonyymi

      Ei se itsellekään ole tauon jälkeen helpompaa vaikka vuosien treeni ja urheilutausta. Kun pääsin viime vuonna lässähtää niin vaikeaa on aloittaminen, vaikka peruskunto on ok ja voimatasotkin yllättävän hyvin tallessa. Eniten mua omassa tilanteessa ärsyttää, että vaikka nyt olen palleroinen niin mulla on silti yllättävän hyvä kunto ja sitä vähättelee enimmäkseen miehet töissä. 🙄

      Sinne vaan! Samassa veneessä täällä. Huomaat lopulta, että se onkin mukavaa ja hyvä olo tulee. Tuloksia tulee aluksi jopa nopeasti, kun saa ruokavalionkin fiksuksi.

    • Anonyymi

      Milloin saadaan ensimmäinen nudistisali?

      Siinä olisikin näky.

      • Anonyymi

        ....ajattelit ensin kyykkyä, sitten penkkipunnerrusta, yhtäkkiä ajatuksesi menivät reisien loitontaja- ja lähentäjäkoneeseen.


      • Anonyymi

        Hyi halvattu.


    • Anonyymi

      Sitähän ei tarvitse tietää mitä niillä laitteilla tehdään. Steroideillahan ne lihakset kasvatetaan muutenkin. Chadit joiden käsivarret ovat streoidesta reitesi paksuiset, siellä vain iskevät ja kyntävät niissä laitteissa muutoin peppuaan treenaaviaan naisia. Voivat sitten pikkuisen nauraa sinulle siellä, että: "Hei narukäsi, luulitko voivasi meidän naisia ihan iskeä, kun yrität treenata sillä laitteella". Mutta ei ne yleensä saippualla pyyhkeessä mätki, kunhan et ala vastaan inttäämään.

    • Anonyymi

      Sun pitäisi aloittaa transhoidot ja identifioitua vastakkaiseen sukupuoleen. Se on ainoa lääke mainitsemaasi ongelmaan!

    • Anonyymi

      Uimahalliin kaverin kanssa ja samalla lipulla kuntosalille.

    • Anonyymi

      No ei mitään kulahtaneita läskejä kukaan missään salilla katso.

      Niitä timmejä fitness-vartaloisia naisia tai lihaksikkaita adoniksia taas ei paskaakaan haittaa jonkun katsominen. Sen takiahan siellä koko ajan kuvataan itseään nettiin!!!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      213
      3141
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      17
      2871
    3. Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!

      Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee
      Maailman menoa
      373
      1582
    4. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      27
      1468
    5. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1342
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      53
      1249
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1237
    8. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      170
      1097
    9. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      171
      1094
    10. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      143
      964
    Aihe