Teslamies ottaa kantaa suomen tilastoihin.sekuaalirikokset

Elon Musk jakoi rikostilaston suomesta! maahanmuutto johtaa
Anonyymi-ap
2025-01-06 14:28:35

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html

Graafi perustuu Tilastokeskuksen ja poliisin tilastoihin, joissa erottuvat Afganistanin ja Irakin kansalaiset. Afganistanilaisia epäiltiin noin 138:sta ja irakilaisia noin 134:sta seksuaalirikoksesta 10 000 kansalaista kohden. Vastaavasti suomalaisia epäiltiin 3,3:sta seksuaalirikoksesta 10 000 kansalaista kohden.

IS:n uutisessa on myös tilasto, josta käy ilmi ulkomaiden kansalaisten osuudet Suomessa vuonna 2017. Eniten Suomessa oli vuonna 2017 Viron ja Venäjän kansalaisia. Kolmatta paikkaa pitivät Irakin kansalaiset.

Tammikuussa toisen kautensa aloittavan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallintoon nimitetty Musk on viime aikoina ottanut kantaa Euroopan valtioiden sisäpolitiikkaan. Joulukuussa hän ilmoitti tukevansa Saksan äärioikeistopuolue AfD:tä.
20425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

muista tilatessa taksia

Äänestä
  • eikö se taksi rovaniemi ole turvallinen ja tietävät minne ajaa

    paikallinen

    Äänestä

syrjä teiille ajaa ja rasikaa.

Äänestä

mieti mitä ruokit maksamalla matulle...

Äänestä
  • hyssss

    Äänestä

huva pizza ja kuuma kalu-päässä kor-aani

Äänestä
  • onko mansikka ja muut mm kerholaiset paikalla?

    Äänestä

Asiaa puhui vaikka onkin Elon Musk, Suomessa puhuu rikostilastot kurjaa totta. Täällä on niin hiton sallivaa ja ymmärtäväistä oikeusporukkaa ja lait jostain 70 vuoden takaa. Täysremontti maahanmuuttoon,etuisuuksiin,rikoslakiin . Nämä sosturvan leikkauksetkin koskevat ilmeisesti vain kantaväestöä, miksi helv.

Äänestä

Eikö saada kuria islamille.
Vai mikä on syy?

Äänestä

Oliko se tilastoharja jossa mies oli raiskannut vaimoaan 142 kertaa. Poliisi oli kirjannut sen lehtien mukaan väärin.
Raiskarit onneksi karkotetaan tuomion jälkeen, ehkä tämä on opiksi muille yrittäjille. Toivoisin että perussuomalaiset ja äärioikeisto puuttuisi myös suomalaisten tekemään perheväkivaltaan. Nämä piilo pahoinpitelyt ja raiskaukset vaurioittaa perheitä kansallisuudesta riippumatta.

Äänestä

Paikkakunnat
Uusimaa
Helsinki

tuleeko Pinkit taksit suomeen mistä Puapolo kysyi Lululta?
Anonyymi-ap
2025-01-16 09:15:23

Mtv aamutv kertoo taksihommista suomessa
Anonyymi-ap
2025-01-16 09:14:47

mitä teillä tuli mieleen asiasta?

muistan heti yhden afganistanista tulleen taksikuskin

ihana?

tuleeko Pinkit taksit suomeen mistä Puapolo kysyi Lululta?

Äänestä

Jättimäinen grooming-skandaali lopulta julki: rasismisyytösten pelko ja väestösuhteiden vaaliminen tukkivat viranomaisten suut -“Suurin rauhan ajan rikos ja sen peittely Britannian historiassa”
PolitiikkaUlkomaatKulttuuri
15.01.2025 |12:27

Useamman vuosikymmenen ajan jatkunut tuhansien englantilaistyttöjen järjestelmällinen groomaus, ahdistelu ja sarjaraiskaukset ovat suurin rauhanajan rikos modernin Euroopan historiassa, kirjoittaa historioitsija ja kolumnisti Dominic Green amerikkalaisessa The Free Press -lehdessä. Nämä rikokset ovat enimmäkseen pakistanilaistaustaisten muslimimiesten tekemiä, ja valtaosa heistä ei ole joutunut vastuuseen. 2010-luvulla sekä oikeiston että vasemmiston johtamat hallitukset yrittivät hyssytellä vyyhtiä muutamien symbolisten oikeudenkäyntien jälkeen. Se näytti onnistuvan, kunnes Elon Musk perehtyi osaan oikeudenkäyntiasiakirjoista ja nosti asian esille omistamallaan X-alustalla. Nyt skandaali ravistelee Ison-Britannian yhteiskuntajärjestystä, eikä vyyhtiä voi enää hyssytellä.

kertoo suomen uutiset

Äänestä
  • Hysss

    Äänestä

äänestän PS

äänestä sinäkin jotain

Äänestä

klo 18:20 tv 1

Äänestä

Taksikuksit

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Elon Musk jakoi rikostilaston suomesta! maahanmuutto johtaa
Anonyymi-ap
2025-01-06 14:28:35

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html

Graafi perustuu Tilastokeskuksen ja poliisin tilastoihin, joissa erottuvat Afganistanin ja Irakin kansalaiset. Afganistanilaisia epäiltiin noin 138:sta ja irakilaisia noin 134:sta seksuaalirikoksesta 10 000 kansalaista kohden. Vastaavasti suomalaisia epäiltiin 3,3:sta seksuaalirikoksesta 10 000 kansalaista kohden.

IS:n uutisessa on myös tilasto, josta käy ilmi ulkomaiden kansalaisten osuudet Suomessa vuonna 2017. Eniten Suomessa oli vuonna 2017 Viron ja Venäjän kansalaisia. Kolmatta paikkaa pitivät Irakin kansalaiset.

Tammikuussa toisen kautensa aloittavan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallintoon nimitetty Musk on viime aikoina ottanut kantaa Euroopan valtioiden sisäpolitiikkaan. Joulukuussa hän ilmoitti tukevansa Saksan äärioikeistopuolue AfD:tä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu