miksikö? Siksi koska ihmisillä EI OLE OLEMASSA ALFA MIEHIÄ EIKÄ NAISIA!! Alfa on muutenkin virheellinen ja virheestä lähtenyt liikkeelle. Lopettakaa joka toisessa viestissä siis jauhamasta tai kehumasta koska on fakta että niitä ei ole ja niistä puhuminen ei kerro itseluottamuksesta vaan lähinnä tyhmyydestä ja omahyväisyydestä. Itseluottamus on kaikkea muuta kuin itsekkyys itsensä nostaminen ja oman navan tuijotus. Itseluottamus on rauhallisuutta varmuutta itsensä kantamista mutta nöyränä. Sellainen henkilö jolla on hyvä itseluottamus ei kehu itseään eikä nosta itseään jalustalle eikä ole itsekäs tai luule saavansa kaikkia.
Jauhaminen alfoista alkaa kyllästyttää
Anonyymi-ap
4146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvän itseluottamuksen omaava ihminen nostaa muita ylös ei polje heitä alleen.
Alfoista haluavat puhua vain pinnalliset ihmiset, joille ulkoisilla tekijöillä on suuri merkitys, sisältä ovat vähemmän ymmärtäviä ja itsekkäitä ja jopa ylimielisiä. Heikon itsetunnon riivaamia?
Vaikutat kyllä alfalta itse, aloin jo melkein ihastua sinuun.
Mä oon lamb(a)da!