Irtisanouduin muutamia vuosia sitten töistä etsien uusia mahdollisuuksia. Mutta nyt nykyisessä työpaikassa en oo viihtynyt ja kaduttaa kun aikoinaan lähdin. Onko kukaan mennyt takaisin edelliseen työhön?
Onko kenelläkään ikävä entistä työpaikkaa
Anonyymi-ap
3838
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tätä olen kans miettinyt. En ikävöi vanhaan työpaikkaan, mutta miksi en menisi takaisin.. jotenkin aina ajatellaan, että täytyy löytää uusi työpaikka. Työttömiäkin voisi monella alalla työkkärissä kannustaa hakemaan takaisin johonkin vanhaan työpaikkaan. Siitä hyötyisi myös se työnantaja, koska työntekijä jo osaa. Aina ajatellaan vaan, että täytyisi löytää uutta. Työnantajatkin voisivat ahkerammin lähetellä viestejä vanhoille työntekijöille ja pyytää takaisin. Jostain syystä tätä harvoin tehdään, koska sääntöihin kuuluu aloittaa rekrytointiprosessi alusta ja löytää uusi henkilö.
Yhden kerran olen palannut entiseen mutta se johtui perhesyistä.
Syy sieltä lähtemiseen oli muutaman sadan kilometrin päässä olevan yrityksen antamat mahdollisuudet. Vaimoni ja vaunuikäinen lapsemme muuttivat tietenkin mukana ja toinen tankero pantiin alkuun uudella paikkakunnalla.
Perhesyistä tuli tarve palata lähtöpaikkakunnalle ja koska edellinen työnantajani ei ollut saanut tilalleni uutta tekijää, niin ottivat minut tervetulleena takaisin.
Muissa vaihdoissa en ole katsellut takaisin päin.
Olen aikoinaan palannut entiseen työpaikkaan/firmaan, mutta edellytti työkokemuksen lisäämistä toisaalla kun siinä entisessä oli vaatimukset nostettu tasolle johon en kyennyt kyseisenä aikana kun olin 19-20v.
Silloin en päässyt oppisopimukseenkaan kun sellaista ollut, mutta 5v lisäkokemuksen/opin kautta toisaalla firmoissa työskennellessäni sain haluamani työn jossa olin 37v.