Savorinen selvitti miten maailmankaikkeus oikeasti toimii monta aikaa sitten

Anonyymi-ap

Nämä galaksien keskusten laajenevat supermassiiviset kohteet syntyivät omissa kolmen tilaulottuvuuden alkuräjähdyksissään valmiiksi kauaksi toisistaan.

Ne laajenevat ja säteilevät ziljoonittain erillisiä pimeän aineen laajenevia tihentymiä joista syntyi nopeasti uusia laajenevia tähtiä ikäänkuin tyhjästä, mutta ei oikeasti tyhjästä!

Tarvittiin vain kaksi laajenevaa supermassiivista kohdetta jotka liikkuivat läheltä toistensa ohi.

Silloin laajenevat pimeän aineen tihentymät työntyivät toistensa läpi uudestaan ja uudestaan, kunnes niiden laajeneminen kiihtyi niin nopeaksi ettei niillä ollut aikaa työntää toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenivat.

Silloin niistä alkoi yhdistyä uusia paljon isompia kokonaisuuksia eli uusia laajenevia tähtiä ja ne ovat silloin näyttäneet syntyneen ikäänkuin tyhjästä Laajeneva avaruus on keisari alasti.

Atomeitten ytimissä on avaruuteen hajaantuvan energian ruuhka-alueita jotka kierrättävät avaruuteen hajaantuvaa energiaa ja työntävät näin automaattisesti toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

Elektronit ja fotonit syntyvät samalla periaatteella kuin laajenevat tähdet siitä avaruuteen hajaantuvasta pimeästä energiasta jota työntyy ulos laajenevista atomeitten ytimistä ja ne koostuvat edelleen avaruuteen hajaantuvasta energiasta eli nekin laajenevat koko ajan samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

TooMuchForYou all 🤣

Jukka Savorinen

.

2

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä jaksa .


      Tää juttu käy niin vanhaksi

      • Anonyymi

        Savorisen jutut menvät vuosi vuodelta sekopäisemmiksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3192
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe