Iso-Roobertinkadulla 3-5 on Suomen vanhin kreikalainen ravintola Athanasios. Jos haluaa mahdollismman aitoa kreikkalaistunnelmaa ja mukavaa palvelua ja maukasta ruokaa niin suosittelen paikkaa. Lounaat ovat 7,50 - 10 euroa. 10 eurolla saa lisäksi alkukeiton, pienen jälkiruoan ja kupillisen kahvia. Paikan omistaja on eläkeikäinen mukava setä, joka touhuaa innoissaan ja huomioi kaikki asiakkaansa. Ravintola on sisäpihalla, mutta sen kyltti on kadun puolella.
Athanasios
Maza
32094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vieläkö Athanasios on hengissä? Hän on juuri se eläkeikäinen setä, joka perusti raflan joskus - jaa - olisiko ollut peräti jo 1960-luvulla. Kauanpa on pappa jaksanut.
Takavuosina kävin siellä useinkin. Viime aikoina ei ole tullut liikuskeltua sielläpäin.
Omat visiittini Athanasioksessa alkoivat 1972 ja päättyivät olosuhteiden muuttuessa 1988. Mutta kun olosuhteet nyt taas muuttuvat, täytyypä uudistaa tuttavuus! Loistava paikka! Ensikosketukseni fetaan oli juuri siellä.
Just käytiin illalla syömässä ensimmäistä kertaa. Varsinaista kulttuurimatkailua. Hauskaa oli seurata papan tohuja, sai koko ajan nauraa. Ruokakin on aitoa ja miljöö on mitä mainioin. Voin suositella kaikille seikkaileville Helsinkiläisille ja miksei myös turisteille.