Rakkaat ystikset, kokoontukaamme tänään pohtimaan kahta suurta hyveitä: ystävällisyyttä ja epäitsekkyyttä. Näissä piirteissä heijastuu Jumalan rakkaus, joka ei odota vastapalveluksia, vaan antaa itsensä ehdoitta.
Jeesus itse sanoi: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Tämä niin kutsuttu kultainen sääntö on meille tienviitta. Se kutsuu meitä näkemään toisen ihmisen, ei vain ohikulkijana, vaan rakkauden kohteena, Jumalan luomana lähimmäisenä.
Mitä ystävällisyys on? Se ei ole pelkkää kohteliaisuutta tai hetkellistä hymyä. Ystävällisyys on sydämen asenne, jossa olemme valmiita kantamaan toistemme kuormia, kuten Paavali kirjoittaa: “Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain” (Gal. 6:2). Ystävällisyys syntyy halusta nähdä toisen ilo ja hyvinvointi yhtä tärkeänä kuin omamme.
Epäitsekkyys puolestaan haastaa meidät astumaan itsekkyyden varjosta valoon. Se kysyy: “Mitä voin antaa, enkä vain, mitä voin saada?” Se muistuttaa, että jokainen hyvä teko on siemen, joka kantaa hedelmää niin antajalle kuin vastaanottajalle. Kun annamme aikaamme, resurssejamme tai rakkauttamme ilman odotusta palkkiosta, me heijastamme Jumalan armoa.
Kertomus laupiaasta samarialaisesta on yksi Raamatun selkeimpiä esimerkkejä näistä hyveistä. Tie Jerikosta Jerusalemiin oli vaarallinen, ja tuo mies, joka auttoi haavoittunutta, ei ajatellut omaa turvallisuuttaan. Hän pysähtyi, kun muut kulkivat ohi. Hän antoi aikaa, vaivaa ja omia resurssejaan auttaakseen toista. Tämä on epäitsekkyyden ja ystävällisyyden kuva.
Mutta, rakkaat kuulijat, miten tämä voisi näkyä omassa elämässämme? Ystävällisyys ei vaadi suuria tekoja. Se alkaa arjen pienistä eleistä: sanasta, joka rohkaisee, hymystä, joka lämmittää, tai teosta, joka helpottaa toisen taakkaa. Epäitsekkyys ei ole pelkästään antamista, vaan myös toisen asettamista etusijalle: kuuntelemista, kun joku tarvitsee tukea, tai anteeksiantoa, kun siihen on vaikea ryhtyä.
Kun annamme itsemme ystävällisyyden ja epäitsekkyyden palvelukseen, Jumalan valo kirkastuu kauttamme. Se tuo toivoa maailmaan, jossa kylmyys ja itsekkyys liian usein vallitsevat. Ystävällisyys ja epäitsekkyys ovat kuin majakka, joka ohjaa meidät pois omanvoitonpyynnin karikoilta kohti yhteisöllisyyden turvallista satamaa.
Rukoilkaamme, että Jumala sytyttää sydämiimme tämän liekin, että voisimme kulkea elämäämme eteenpäin ystävällisyyden ja epäitsekkyyden ohjaamina. Ja muistakaamme, että jokainen hyvä teko, olkoon kuinka pieni tahansa, on askel kohti sitä suurta tehtävää, jonka Jumala on meille antanut: rakastaa toisiamme, kuten Hän on meitä rakastanut.
Aamen.
Jeesus itse sanoi: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Tämä niin kutsuttu kultainen sääntö on meille tienviitta. Se kutsuu meitä näkemään toisen ihmisen, ei vain ohikulkijana, vaan rakkauden kohteena, Jumalan luomana lähimmäisenä.
Mitä ystävällisyys on? Se ei ole pelkkää kohteliaisuutta tai hetkellistä hymyä. Ystävällisyys on sydämen asenne, jossa olemme valmiita kantamaan toistemme kuormia, kuten Paavali kirjoittaa: “Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain” (Gal. 6:2). Ystävällisyys syntyy halusta nähdä toisen ilo ja hyvinvointi yhtä tärkeänä kuin omamme.
Epäitsekkyys puolestaan haastaa meidät astumaan itsekkyyden varjosta valoon. Se kysyy: “Mitä voin antaa, enkä vain, mitä voin saada?” Se muistuttaa, että jokainen hyvä teko on siemen, joka kantaa hedelmää niin antajalle kuin vastaanottajalle. Kun annamme aikaamme, resurssejamme tai rakkauttamme ilman odotusta palkkiosta, me heijastamme Jumalan armoa.
Kertomus laupiaasta samarialaisesta on yksi Raamatun selkeimpiä esimerkkejä näistä hyveistä. Tie Jerikosta Jerusalemiin oli vaarallinen, ja tuo mies, joka auttoi haavoittunutta, ei ajatellut omaa turvallisuuttaan. Hän pysähtyi, kun muut kulkivat ohi. Hän antoi aikaa, vaivaa ja omia resurssejaan auttaakseen toista. Tämä on epäitsekkyyden ja ystävällisyyden kuva.
Mutta, rakkaat kuulijat, miten tämä voisi näkyä omassa elämässämme? Ystävällisyys ei vaadi suuria tekoja. Se alkaa arjen pienistä eleistä: sanasta, joka rohkaisee, hymystä, joka lämmittää, tai teosta, joka helpottaa toisen taakkaa. Epäitsekkyys ei ole pelkästään antamista, vaan myös toisen asettamista etusijalle: kuuntelemista, kun joku tarvitsee tukea, tai anteeksiantoa, kun siihen on vaikea ryhtyä.
Kun annamme itsemme ystävällisyyden ja epäitsekkyyden palvelukseen, Jumalan valo kirkastuu kauttamme. Se tuo toivoa maailmaan, jossa kylmyys ja itsekkyys liian usein vallitsevat. Ystävällisyys ja epäitsekkyys ovat kuin majakka, joka ohjaa meidät pois omanvoitonpyynnin karikoilta kohti yhteisöllisyyden turvallista satamaa.
Rukoilkaamme, että Jumala sytyttää sydämiimme tämän liekin, että voisimme kulkea elämäämme eteenpäin ystävällisyyden ja epäitsekkyyden ohjaamina. Ja muistakaamme, että jokainen hyvä teko, olkoon kuinka pieni tahansa, on askel kohti sitä suurta tehtävää, jonka Jumala on meille antanut: rakastaa toisiamme, kuten Hän on meitä rakastanut.
Aamen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oliko tämä KD vaaliohjelma?
Annan negatiivisuuden kulkea ohitseni koskettamatta mieltäni.
ANTI-NEGA
Aamen. Nyt naimhan 😝😝💦
Minuutin pikamuna taas äänessä. 🤣
Kyllä, ja naiset kiittää
Kiittävät tyhjästä?
Hyvin on vattat kasvanu
Afrikan nälkäiset kiitollisia.
Sole minun ongelma
Poika, ei sulla mitään muuta olekaan kuin ongelmia
Spedellä palo käämit
Lakkaa vinkuheinä vinkumasta ja mene töihin.
Maailma on ajatuksia täynnä, mutta yksikään ajatus ei ole meidän. 🕉️