Trendikäs sähköautoilu vaikeuttaa taloudenhoitoa

Lomautukset ja työttömyys olivat aikaisemmin tuntematon käsite.
Ostin uuden sähköauton alkuvuonna 2023 työtilanteen ollessa hyvä ja vakaa.
Kuukausierä ei ole kohtuuton, 394 euroa kuukaudessa.

Lomautukset ja työn jatkuvuus ovat nyt ongelmana, näkyvyyttä ei enää ole.
Auto ei ole nyt tässä tilanteessa enää pakollinen, sellaista pakottavaa tarvetta liikkua kymmeniä kilometrejä päivässä ei ole.

Ajattelin vaihtaa halvempaan autoon, yllätys oli miten paljon sähköauton hinta oli tippunut. Vaihto halpaan polttomoottoriautoon olisi järkevää, silti autosta jäisi maksettavaa muutamia tuhansia euroja. Lyhennykset jatkuisivat, vaikka samaa autoa ei enää olisi.

Talouden epävarmuus ahdistaa omassa taloudessa, myös yrityksen jossa olen töissä.
Alalla on yleisesti taantuma, avoimia tai edes ystävien kautta saatavia työtehtäviä ei ole tarjolla.
7172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Työtilanne on tosiaan heikentynyt useilla aloilla. Jos auto ei ole välttämätön ja asuu hyvien liikenneyhteyksien varrella, voi siitä luopua. Itse tykkään paljon pyöräillä ja odotan teiden sulamista.

Äänestä

Työttömyyden pelko estää hankintoja.

Aikaisemmin ansiosidonnaiset turvasivat välikauden työttömyyskriisin osuessa omalle kohdalle. Uuden lain ja käytännön tullessa voimaa se ei enää anna samanlaista taloudellista turvaa edes lyhytaikaisten työttömyysjaksojen osalta.

Ansiosidonnaisten suuruus oli palkasta noin 70 %, siitä maksettiin suurempi vero mitä ansiotyöstä ja maksetaan yhä. Ansiopäiväraha tippuu 80 % tasolle alkuperäisestä, kun päivärahaa on maksettu 40 päivältä. Tuo aika on lyhyt taantuman aikana etsiä uutta kohtuupalkattua ansiotyötä.

Monelle tulee yllätyksenä miten uusi laki tuo mukanaan taloudellisia ongelmia, ihmisille joilla aikaisemmin olisi mennyt aina hyvin.

4000 euron bruttotuloista jota olisi saanut työssä ollessaan jäisi käteen kahden kuukauden työttömyysjakson jälkeen nettona vain 1400-1500 euroa.

Äänestä
  • "Monelle tulee yllätyksenä miten uusi laki tuo mukanaan taloudellisia ongelmia, ihmisille joilla aikaisemmin olisi mennyt aina hyvin."

    Tämäpä juuri. Kuinkahan iso rysäys tästä vielä kaikkineen seuraa.

    xLiner

    Äänestä

Jos tippuu pp-rahalle niin auton maksaminen käy tiukille jollei ole tukevia säästöjä tällaisten tilanteiden varalle. Sähköautojen arvonpudotuksesta ja huoltojen kalleudesta on puhuttu jo ainakin 10 vuotta. Minä en koskaan ostaisi autoa velaksi, mutta jokainen toimii jonkun tarpeensa mukaan.

Parin tonnin autolla pärjää pitkään. Jos toimeentulo epäilyttää, kannattaa varmaan hankkiutua pikimiten eroon siitä sähkörohmusta. Joku tonttu voi vielä ostaa sen, ennen kuin koko maa on lomautettuna.

xLiner

Äänestä
  • En jaksa tarkistaa, mutta ansiosidonnainen korvaus pienenee nykyään nopeasti. Jollei mitään töitä ole tiedossa, niin paha paikka velallisille.

    xLiner

    Äänestä

halvin sähkäri tulee 1200e vuodessa lisää, kun vertaa toyota codallaa vuodessa ajavalle,

Äänestä

Eiks tosta sähköautosta vaan kannatas rehellisesti sanoa, ettei se ratkaise kaikkia ongelmia. Ei turhaa myydä kalliita sähköautoja ihmisille, joilla ei siihen oikeastaan ole varaa. Tosta ansiosidonnaisuuden pienentämisestä ollaan puhuttu jo niin monta vuotta, etten mä ainakaan sen päälle oo juuri laskenu. Meillä rakennusalalla kun toi työttömyys ei oo mikään harvinaisuus, vaikken ite työttömänä oo ehtinytkään oleen, kun joskus vuosituhannen alussa muutaman kuukauden.

Jos mietitään jotain talvivaaran ja sen ongelmia, niin onko noi poliitikot jotenkin tyhmiä, että mukamas muualla asiat sitten ois paremmin. Edelleenkään en usko noihin akkuihin. Vaan mieluummin vaikka ratikoita ja trollibusseja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lomautukset ja työttömyys olivat aikaisemmin tuntematon käsite.
Ostin uuden sähköauton alkuvuonna 2023 työtilanteen ollessa hyvä ja vakaa.
Kuukausierä ei ole kohtuuton, 394 euroa kuukaudessa.

Lomautukset ja työn jatkuvuus ovat nyt ongelmana, näkyvyyttä ei enää ole.
Auto ei ole nyt tässä tilanteessa enää pakollinen, sellaista pakottavaa tarvetta liikkua kymmeniä kilometrejä päivässä ei ole.

Ajattelin vaihtaa halvempaan autoon, yllätys oli miten paljon sähköauton hinta oli tippunut. Vaihto halpaan polttomoottoriautoon olisi järkevää, silti autosta jäisi maksettavaa muutamia tuhansia euroja. Lyhennykset jatkuisivat, vaikka samaa autoa ei enää olisi.

Talouden epävarmuus ahdistaa omassa taloudessa, myös yrityksen jossa olen töissä.
Alalla on yleisesti taantuma, avoimia tai edes ystävien kautta saatavia työtehtäviä ei ole tarjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu