Eikö Riku Aallolla päätä pakota ja päätä palella?

Anonyymi-ap

En ole maksanut Riku Aallon ruutuajasta. En kannata hänen markkinointikampanjaansa. Taas oli ukko päässyt televisioon, käveli ulkona pää paljaana harvan tukan alla. Eikä päätä palella?

Lakkoilussa ei ole mitään järkeä. Siitä ei ole etua työntekijöille, vaikka lakkokenraalit yrittävät olla koviksia. Yritysten kiusaaminen on sairasta. Se pitää loppua. Lakkokeraanlit ovat kiusaajia.

Onneksi töihin saa mennä. Työt eivät ole lakossa. En osallistu lakkoiluun.

Ammattiliittojen osingot verolle.
Ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennys pois.
Ammattiliittojen jäsenmaksun välittämisvelvollisuus pois yrityksiltä.

SAK:n suuripalkkaisimmat, lentäjät ovat aivan kusella. Palkka on noin 200 000 euroa vuodessa ja pitäisi saada 20%:n korotus. Hullua. Pitäisikö ostaa heille Finnairin toimesta myös kalsarit? Ajattelinkin, miksi on niin järjetöntä toimintaa, niin selvisi, että kuuluvat SAK:hon. Siinä selitys. Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja vauhdissa.

Kun Finnairin palkkoja alennettiin jokunen vuosi sitten, niin heti palkattiin lisää työvoimaa. Se oli kaikkien etu. Se helpotti työntekijöiden työoloja ja kuormitusta. Jos nyt palkkoja nostetaan, niin se johtaa irtisanomisiin. Työntekijöille tulee kusiset paikat. Se on se Golden shower, josta Trumppi puhui. Vai oliko se kulta-aika?

Riku Aalto ja salkunkantajansa ovat kusessa, koska heidän toilailut lisäävät työttömyyttä.

Jos palkkoja nostetaan 10%. niin joka kymmenes työntekijä saa kenkää. Palkankorotus voi perustua vain tuottavuuden kasvuun. Tuottavuus ei ole kasvanut. Kun väki joutuu lomautetuksi ja työttömäksi, niin paraneeko ostovoima?

7

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi töihin saa mennä. Työt eivät ole lakossa. En osallistu lakkoiluun.

      Ammattiliittojen osingot verolle.
      Ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennys pois.
      Ammattiliittojen jäsenmaksun välittämisvelvollisuus pois yrityksiltä.

      Riku Aalto ja salkunkantajansa ovat kusessa, koska heidän toilailut lisäävät työttömyyttä.

      Ay-demarit ovat työttömyyden puolestapuhujia. En ihaile.

      • Anonyymi

        Riku Aalto tekee mitä demarit käskevät.

        🛠️💪👌🙏


    • Anonyymi

      Nykyhallituksen piti laittaa työllisyys kuntoon ja velanotto kuriin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tämä hallitus aiheuttaa vain eripuraa ja vastakkainasettelua ylimielisellä käytöksellä ja vähäosaisten kyykyttämisellä.
      Suomen talous on kuralla ja huono johtaminen ei sitä kykene muuttamaan.

      • Anonyymi

        Kevään demarilakot lisäsivät työttömyyttä ja leikkasivat kasvulta siivet. Bruttokansantuotteesta suli 2 miljardia ja työttömiä tuli lisää yli 20 000. SDP:n oppositiopolitiikka toimii. Se on sitä sosialismin kurjistaminen, kärjistäminen jne politiikkaa. En ikinä äänestä sen puolesta. Mieluummin hyvää kansalle kuin kurjistamista.


    • Anonyymi

      Olen surullinen kun en voi osallistua oikeutettuun lakoon kun olen jo eläkkeellä.
      Vaatimukset on liitolla liian pienet jos verrataan USA autoteollisuuden vaatimuksiin.
      Kyllä sitä palkanmaksu varaa on kun työt tehdään kerralla valmiiksi. Eikä 3 kertaan kuten telakalla oli tapana tehdä 1980 luvulla.

    • Anonyymi

      Jokainen lakkopäivä vie palkankorotuksista 0,1%-yksikköä. Kiusaaminen ei kannata.
      Ajatelkaa satamissa jätkät kiusaavat tiettyjä yrityksiä, eivät pura eikä lastaa niiden tavaroita. Voi perkele, mitä paskaa.

    • Anonyymi

      Sekoilu seis Riku Aalto ja kumppanit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8497
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3652
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      7
      2083
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1143
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      786
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      722
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      696
    8. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      32
      693
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      42
      661
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      627
    Aihe