Poikaystävä ei suostu tai pysty puhua asioista

Ollaan oltu 3 vuotta yhdessä kumppanin kanssa ja ollaan toistivasti otettu yhteen tietystä asiasta.

Jos mulla herää jotain mikä mietityttää, loukkaa tai mua vaivaa joku ja yritän kumppanille siitä kertoa hän suuttuu yleensä, tai kokee sen huonona.

Hänen mielestä mun ei pitäisi vaivata häntä puhumalle hänelle miltä musta tuntuu koska tunteet on vaan tunteita eikä se ole niin tärkeää että pilaa sen että on hauskaa, koska aina pitää vaan olla hauskaa.

Ainoastaan jos asia on niin vakava että olen valmis eroamaan asian vuoksi niin voin hänelle puhua mutta toki pitää olla valmis että hän haluaa erota jos ja kun avaan suuni.

Tilanne menee usein näin että kun yritän sanoa hänelle jos joku vaivaa tai tuntuu ikävälle tai hän vaikka on sanonut jotain loukkaavaa, niin sanon siitä hänelle, ja poikaystävä suuttuu. Hän sanoo mulle usein että ole turpakiinni ja sitten yritän siihen sanoa että tuo ei tunnu kivalle tms. Niin hän aina yrittää hiljentää mut kuitenkin ja jättää tilanteeseen yksin.

Sitten hän usein menee toiseen huoneeseen eikä suostu kuunnella mua. Ymmärrän ajan tarvitsemisen tunteiden käsittelyyn ja sitten myöhemmin uudelleen voi jutella, mutta hän ei koskaan enää sitten halua palata asiaan, koska hänestä ne on aina turhia asioita, niin siitä ei koskaan tarvitse enää jutella kun hän kerta niin päättää ja päättää mulle sanoa sen ja käskeä olemaan turpa kiinni.

Jos tätä en hyväksy tai yritän saada häntä mun kanssa keskustelemaan ja kuuntelemaan mua, niin hänen mielestä en kunnioita häntä ja ole kuulias ja väitän vastaan hänelle.

Mulla on olo ettei hän välitä musta tai kunnioita mua koska häntä ei ikinä kiinnosta. Hän on vaan hyvä kun on kivaa ja sillonkin välillä sanoo ilkeitä juttuja.

Hän on siis kuitenkin 28 vuotias ja käyttäytyy noin. Hän ei tunnu kokevan hänen käytöksessään mitään kehitettävää/ parannettavaa, vaan mä olen se joka pilaa hänen elämää ja kaikkea olemalla tälläinen. Ja en sano että olen täydellinen, niinkun en olekkaan, vaan on mullakin asioita joita täytyy parantaa kuten epävarmuus itsestä jne, mutta asioita helpottaisi aika paljon keskustelu yhteys hänen kanssa.

Hän myös aina melkeen jättää mut riidan aikana ja mähän oon tietenkin anellut hänet takaisin, kun en oo halunnut häntä menettää, kuten nytkin hän mun jätti kun meillä oli riita siitä, kun huomasin että hän snapchattailo jonkun naisen kanssa ja vaan kysyin häneltä että mitäs he juttelevat niin siitä mä sain taas paskaa niskaan että oon toksinen, ja tulin jätetyksi ja heitetyksi ulos hänen luota.

Mä olen aika varma että hänellä on välttelevä kiintymys malli, koska hän kokee että asioista ei tarvitse puhua koska se on turhaa ja heikoille, kun mä taas koen että asioista on hyväkin puhua ettei ne jää vaivaamaan ja vaikuta sitten negatiivisesti. Tämän takia hän kokee etten vaali hänen tai meidän hyvinvointia suhteessa, kun aina aloitan riidan turhasta, ja siis riitahan siitä aina tulee kun loukkaannun siitä kun avaan suuni ja hän alkaa heti olemaan ilkeä ja sanomaan turpakiinni ja lähtee pois tilanteesta eikä halua enää ikinä puhua aiheesta tai jos siitä saan hänet joskus puhumaan onse jankkaamista tai asioiden pyörittelyä ja se tehdään tarkkaan hänen ehdoilla.

Hän kokee että mä olen pahin narsisti ja manipuloija, koska en suostuisi olemaan vaan hänen hiljennettävänä ja niin, etten mä saa koskaan avata suutani suhteessa.
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu