SUOPURSUN PÄIVÄKOTI KUKKII ETELÄN HETELMILLE

Pyhän palvelut on hypännyt huiman askeleen ylös ja suolle päin, kohti uusia tasoja. Pyhän kansainvälisen työvoiman hyvinvointia palvelee nyt miljoonilla rakennettu Suopursun päiväkoti Kanervikkokadulla. Noustakseen viiden tähden keskukseksi keneltäkään ei peritä päivähoitomaksuja. Nyt Pelkosenniemen mummot ja papat maksaa sesonkityövoiman lasten talviloman Pyhällä. Ikävä kyllä nämä työntekijät maksaa veronsa muualle. Otetaanko kynä ja paperia. Päiväkodeissa on 45 lasta joista 19 on Pelkosenniemeltä. Nämä 19 vanhemmat maksaa 16 sesonki lapsen kulut, veroina. Liisa Pyhäjärvi-Viitamäki iloitsi Facebookissa että lisätarve on kaivattu. Miten Lissu niin väittää. Eikä taida kyläyhdistyksen johtokunta tuottaa enää yhtään uutta asiakasta lasten päivähoitoon. Onko mahdollista että tavoite on eläkeläisten päiväkoti.
421082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Hyvä, että Pelkosenniemen kunta on loikannut 2000 -luvulle päivähoitopalveluissa Pyhällä.

Äänestä
  • Kyllä. Älä maksa mitään Pelkonniemen kunnalle, tuo lapsesi hoidettavaksi. Työnantajasi on rekisteröity muualle. Verot Kuusamoon ja Kauniaisiin Tampereelle tai Ouluun. Tää on siipiveikkojen Pyhä. Mafian laulumaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä. Älä maksa mitään Pelkonniemen kunnalle, tuo lapsesi hoidettavaksi. Työnantajasi on rekisteröity muualle. Verot Kuusamoon ja Kauniaisiin Tampereelle tai Ouluun. Tää on siipiveikkojen Pyhä. Mafian laulumaa.

    Mistäpä tietää vaikka olis minun jälkeläisiä siellä?

    Äänestä

  • Nyt olisi Pyhäjärven kyläyhdistyksen hallitus tarjolla hyvä harrastus. Päiväkodit tarvitsevat vara mummoja ja ukkeja tai mammoja ja vaareja. Hallitus voisi ryhtyä vuorottelemalla hoitamaan tätä ilmaista palvelua. Lapset tarvitsevat 85 v ihmisiä. Ei mene teiltä koko aika kunnan taloutta sotkiessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Nyt olisi Pyhäjärven kyläyhdistyksen hallitus tarjolla hyvä harrastus. Päiväkodit tarvitsevat vara mummoja ja ukkeja tai mammoja ja vaareja. Hallitus voisi ryhtyä vuorottelemalla hoitamaan tätä ilmaista palvelua. Lapset tarvitsevat 85 v ihmisiä. Ei mene teiltä koko aika kunnan taloutta sotkiessa.

    Ja miksei se sullekkin sopisi?Ei tarvitse sinunkaan kallista työnantajan aikaa käyttää suolikanavalle kirjoitteluun!

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ja miksei se sullekkin sopisi?Ei tarvitse sinunkaan kallista työnantajan aikaa käyttää suolikanavalle kirjoitteluun!

    Palkkani maksaa, Oikeus Pelkosenniemellä yhdistys.

    Äänestä

Kommunistit on muiden lompakolla! Ei tämä ole kehitystä, tämä on kuntalaisten hallittu ryöstö! Käsi vilahtaa toisen povariin.

Äänestä

Kallis eukko tälle kunnalle

Äänestä

Viimeinkin Pyhän lapsiperheille peruspalvelut lähelle. Hieno juttu!

Äänestä
  • Etätöihin on tulossa perhe. Heille tämä on loistava uutinen. Asuntokin löytyi. Oma koti etelässä menee vuokralle.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Etätöihin on tulossa perhe. Heille tämä on loistava uutinen. Asuntokin löytyi. Oma koti etelässä menee vuokralle.

    Mukavasti voi tuupata pelekosenniemeläisten veronmaksajien maksamaan päiväkotiin kuukaudeksi hoitoon, ilmaiseksi tottakai! Kommunisti kankiranta jakaa kuntalaisten omaisuuden.

    Äänestä

  • On täällä ennen päivähoidosta maksettu, niinkuin hyviin tapoihin kuuluu. Nyt miljoonien pytinki ja lapsimäärään nähden kaksinkertainen hoitajamäärä. Ilmanhan se pitää tarjota, tottakai. Kyllä me muut maksetaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mukavasti voi tuupata pelekosenniemeläisten veronmaksajien maksamaan päiväkotiin kuukaudeksi hoitoon, ilmaiseksi tottakai! Kommunisti kankiranta jakaa kuntalaisten omaisuuden.

    Mukavasti tuuppaan Pyhän muikkeleita kakkoseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ruskean ...että semmoista juttua..

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ruskean ...että semmoista juttua..

    Sieltä ne pyhöläiset on alkunsa saaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Sieltä ne pyhöläiset on alkunsa saaneet.

    Ei sulla idä.Varsinkaan pimeässä aukossa .

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei sulla idä.Varsinkaan pimeässä aukossa .

    Toivottavasti ei.Senvarran on kertomuksissa outoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mukavasti tuuppaan Pyhän muikkeleita kakkoseen.

    Voitele suopursun kukilla nuppis päätä. Se auttaa kaikenlaisiin vaivoihin.

    Äänestä

Ei haittaa. Hyvä, että iloisia lapsiperheitä näkyy. Pelkosenniemllä asuminen on kallista. Oma valinta asua täällä. Käyn töissä ja maksan mielelläni ylimääräistä. Sielu lepää näissä maisemissa.

Äänestä
  • Laitettiin mamman kanssa talo Rovaniemellä airbnb. Koko talvi varattu. 10 000 kk. Lasten kanssa asutaan Pyhällä mummin ja ukin mökissä. Kiitoksia Pelkosenniemen kunnan saadaan lapset ilimatteeksi uuteen päiväkotiin. Rovaniemellä olisi mennyt 500 e /kk. Ei oo muuta ku Pyhä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Laitettiin mamman kanssa talo Rovaniemellä airbnb. Koko talvi varattu. 10 000 kk. Lasten kanssa asutaan Pyhällä mummin ja ukin mökissä. Kiitoksia Pelkosenniemen kunnan saadaan lapset ilimatteeksi uuteen päiväkotiin. Rovaniemellä olisi mennyt 500 e /kk. Ei oo muuta ku Pyhä.

    Nopialla laskukaavalla Rovaniemen päiväkotitaksalla laskettuna 26 ulukopaikkakuntalaista lasta maksaa pelekosenniemeläiselle mummolle 13 300 euroa kuukauvessa ku 500 eurova menee lapsen päiväkotivuokraan kuukauvessa. Vuojessa met maksetaan 150 000 euroa että ulukopaikkakuntalaiset lapset saa olla ilimaseksi suopursussa. Millo meistä tuli sosialisteja?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sosiaalisuus on hyvä asia.

    Kommunistisen majan katto valmistuu pian.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Nopialla laskukaavalla Rovaniemen päiväkotitaksalla laskettuna 26 ulukopaikkakuntalaista lasta maksaa pelekosenniemeläiselle mummolle 13 300 euroa kuukauvessa ku 500 eurova menee lapsen päiväkotivuokraan kuukauvessa. Vuojessa met maksetaan 150 000 euroa että ulukopaikkakuntalaiset lapset saa olla ilimaseksi suopursussa. Millo meistä tuli sosialisteja?

    Meillä loppuu lapset,ala pukertamhan niitä lisää.Työt loppuun,jos ei hoijettavia ole,ekkö ole ajatellu sitä??

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Laitettiin mamman kanssa talo Rovaniemellä airbnb. Koko talvi varattu. 10 000 kk. Lasten kanssa asutaan Pyhällä mummin ja ukin mökissä. Kiitoksia Pelkosenniemen kunnan saadaan lapset ilimatteeksi uuteen päiväkotiin. Rovaniemellä olisi mennyt 500 e /kk. Ei oo muuta ku Pyhä.

    No tämäpä just. Mitä haittaa siitä on valtion taloudelle jos tuolla tavalla saadaan lisää rahaa kassaan? jos olisi vielä pieniä lapsia tekisin saman. Oma torppa vuokralle ja mökkiin kunnanrajan toiselle puolelle. Lapset päiväkotiin. Maksaisin kyllä veroa vuokratulosta joten valtio ei jäisi ilman omiaan. Kyllä se sieltä Niemeen palautuisi muodossa tai toisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ja kuka maksaa? Niemiläiset maksaa. Tavalla tai toisella lainat on lyhennettävä korkojen kera. Sosialistit luulee että raha on ilmaista. Mariniki ajatteli ettei tartte maksaa. Mutta maksun aika tuleepi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Nopialla laskukaavalla Rovaniemen päiväkotitaksalla laskettuna 26 ulukopaikkakuntalaista lasta maksaa pelekosenniemeläiselle mummolle 13 300 euroa kuukauvessa ku 500 eurova menee lapsen päiväkotivuokraan kuukauvessa. Vuojessa met maksetaan 150 000 euroa että ulukopaikkakuntalaiset lapset saa olla ilimaseksi suopursussa. Millo meistä tuli sosialisteja?

    Hämmästyttävä taloudenhoitoa. Ilmankos kunnanhallituksen juntta esittää Pokerilla miljoonia tehnyttä oikeustieteen maisteria kunnanjohtajaksi. Maltalta käsin herra opiskeli 10 vuotta etänä oikeustieteen laitoksella. Ei ole ikinä ollu kunnan töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Hämmästyttävä taloudenhoitoa. Ilmankos kunnanhallituksen juntta esittää Pokerilla miljoonia tehnyttä oikeustieteen maisteria kunnanjohtajaksi. Maltalta käsin herra opiskeli 10 vuotta etänä oikeustieteen laitoksella. Ei ole ikinä ollu kunnan töissä.

    Kumma kun ei kelpaa minnekään muualle...
    Tänne haalitaan kaikki, mitkä ei muualle kelpaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Laitettiin mamman kanssa talo Rovaniemellä airbnb. Koko talvi varattu. 10 000 kk. Lasten kanssa asutaan Pyhällä mummin ja ukin mökissä. Kiitoksia Pelkosenniemen kunnan saadaan lapset ilimatteeksi uuteen päiväkotiin. Rovaniemellä olisi mennyt 500 e /kk. Ei oo muuta ku Pyhä.

    Mahtavat tulot saa kuukaudessa kun viikkovuokra Pyhällä tuottaa mukavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No tämäpä just. Mitä haittaa siitä on valtion taloudelle jos tuolla tavalla saadaan lisää rahaa kassaan? jos olisi vielä pieniä lapsia tekisin saman. Oma torppa vuokralle ja mökkiin kunnanrajan toiselle puolelle. Lapset päiväkotiin. Maksaisin kyllä veroa vuokratulosta joten valtio ei jäisi ilman omiaan. Kyllä se sieltä Niemeen palautuisi muodossa tai toisessa.

    Niin minäkin.Asuisin Kemijärvellä halvalla ,sitten ajaisin lapsen Pyhälle hoitoon ja itse palaisin takaisin, työmaalle .Sama homma illalla. Voi kuinka hauskaa ja etenkin lapselle mukavaa kulkea ilmaisessa hoidossa .Haloo kuinka ihanaa.

    Äänestä

Onneksi tämän voi korjata. Päivähoito maksulliseksi, niin kaikki maksaa päivähoidosta ja kuntalaiset ovat onnellisia. Lain mukaan kunnan alueella olevien lasten on saatava varhaiskasvatuksen paikka ja tasa-arvolaki vaatii maksuihin saman perustan. Jos kausi työntekijä, jonka lapsi Pelkosenniemen päiväkodissa, asuu esim. Kemijärven tai Sodankylän puolella niin hoidon maksaa tämä kunta Pelkosenniemen kunnalle.

Äänestä
  • Mutta esim. Kemijärvi maksaa vain alle neljäsosan todellisista kustannuksista, loput maksaa Pelkosenniemiläinen veronmaksaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mutta esim. Kemijärvi maksaa vain alle neljäsosan todellisista kustannuksista, loput maksaa Pelkosenniemiläinen veronmaksaja.

    Haluan maksaa.Ehdottomasti.Kannatan,En valita tästäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mutta esim. Kemijärvi maksaa vain alle neljäsosan todellisista kustannuksista, loput maksaa Pelkosenniemiläinen veronmaksaja.

    Mihin perustat tietosi?

    Vuoden 2023 tilinpäätöksen lukujen mukaan laskettuna päivähoito maksoi juuri tuon Kemijärven maksaman verran lasta kohden.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mihin perustat tietosi?

    Vuoden 2023 tilinpäätöksen lukujen mukaan laskettuna päivähoito maksoi juuri tuon Kemijärven maksaman verran lasta kohden.

    Jos et ole huomannut, niin vuoden 2023 jälkeen on ollut vuosi 2024 ja nyt eletään vuotta 2025. Päivähoitokustannukset ovat moninkertaistuneet, mutta maksut eivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos et ole huomannut, niin vuoden 2023 jälkeen on ollut vuosi 2024 ja nyt eletään vuotta 2025. Päivähoitokustannukset ovat moninkertaistuneet, mutta maksut eivät.

    Eihän vuoden 2024 tilinpäätös ole vielä edes valmistunut, joten kristallipallostako hinnan katsoit?

    Äänestä

Meillä on nyt hyvinvointijohtaja jonka tehtävänä on hoitaa sopimukset kuntoon naapurikuntien kanssa. Tuskin on saanut hoidettua. On ollut kiire hössöttää valopatsaasta ja kahvitella mummojen kanssa!

Äänestä
  • Parempi, kun ei hoida.
    Maksetaan vielä muille siitä, että saadaan hoitaa.
    Odotetaan, että saadaan oikeasti pätevämpi hoitamaan asia.

    Äänestä

  • Luulo ei ole tietoa vaan asioista kannattaa ottaa selvää ennen kuin jakaa oletuksia julkisesti.

    Äänestä

Jokos siellä on vesi väärällä puolella putkea.

Äänestä
  • Onko sulla? Tippaako tappi?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Onko sulla? Tippaako tappi?

    Huomaamatta tirisee hiljakseen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pyhän palvelut on hypännyt huiman askeleen ylös ja suolle päin, kohti uusia tasoja. Pyhän kansainvälisen työvoiman hyvinvointia palvelee nyt miljoonilla rakennettu Suopursun päiväkoti Kanervikkokadulla. Noustakseen viiden tähden keskukseksi keneltäkään ei peritä päivähoitomaksuja. Nyt Pelkosenniemen mummot ja papat maksaa sesonkityövoiman lasten talviloman Pyhällä. Ikävä kyllä nämä työntekijät maksaa veronsa muualle. Otetaanko kynä ja paperia. Päiväkodeissa on 45 lasta joista 19 on Pelkosenniemeltä. Nämä 19 vanhemmat maksaa 16 sesonki lapsen kulut, veroina. Liisa Pyhäjärvi-Viitamäki iloitsi Facebookissa että lisätarve on kaivattu. Miten Lissu niin väittää. Eikä taida kyläyhdistyksen johtokunta tuottaa enää yhtään uutta asiakasta lasten päivähoitoon. Onko mahdollista että tavoite on eläkeläisten päiväkoti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu