Nyt kun on tuo hössötys, että lihaa ei saa syödä, no ei ainakaan kuin hivenen, niin miten käy niille jotka metsästävät hirviä ja käyttävät hirvenlihaa, -saako sitä syödä?
Hirvenliha Saako Syödä
2
134
Vastaukset
Jos otsikoita on uskominen niin punainen liha on vaarallista. Tästä voisi päätellä, että mitä punaisempaa liha, sen vaarallisempaa. Hirvenliha, poronliha, riekonliha, hanhen rintaliha ja oikeastaan kaikki riista, joka käyttää paljon lihaksiaan, on hyvin tummanpunaista ja siis erittäin vaarallista.
Kun näitä tutkimusartikkeleita lukee tarkemmin niin huomaa, että samassa yhteydessä punaiseen lihaan liitetään rasva ja prosessoitu liha. Nykyisin on myös tutkimuksia, joiden mukaan punainen liha ei ole sen vaarallisempaa kuin muukaan ruoka. Osa tutkimuksista on siis löytänyt korrelaation, osa ei edes korrelaatiota. Kausaliteettia ei ole löydetty. Ei myöskään biologista mekanismia punaisen lihan ja syövän, diabeteksen tai sydän ja verisuonitautien välillä. Osa tutkimuksista on tehty niin huonosti, ettei ne ota huomioon edes elintapoja. Siksi puhutaan samassa yhteydessä rasvasta ja prosessoiduista lihoista.
Tässä on yksi tutkimus, jonka mukaan punaisen lihan syönnillä ei ole edes korrelaatiota näihin sairauksiin.
"An international team of researchers conducted five systematic reviews that looked at the effects of red meat and processed meat on multiple health issues, such as heart disease, cancer, diabetes, and premature death.
The researchers found "low" evidence that either red meat or processed meat is harmful. Their advice: there's no need to reduce your regular red meat and processed meat intake for health reasons."
https://www.health.harvard.edu/staying-healthy/whats-the-beef-with-red-meat
PS. On olemassa yksi mekanismi, jossa punainen liha aiheuttaa nopeahkon kuoleman. Tätä oireyhtymää kutsutaan "rabbit starvation" ja se oli tuttua arktisella alueella asuville ja arktisille retkeilijöille. Siinä ihminen kuihtui ja kuoli, vaikka söi riittävästi punaista lihaa. Ongelma oli siinä, että pienriistassa kevättalvella ei ollut juuri lainkaan rasvaa, jolloin ravinnossa oli kyllä riittävästi proteiinia, mutta rasva puuttui lähes kokonaan. Ihmisen keho ei voi ottaa kaikkea energiaa proteiinista, vaan keho tarvitsee myös rasvaa.
"Rabbits in particular offer very lean meat, and "rabbit starvation" refers to the almost total lack of fat in such a diet. At the end of a long winter, when even larger game animals were lean, the same fate might occur. An individual could ingest many pounds of meat at frequent intervals but derive little nutrition."
https://www.thecanadianencyclopedia.ca/en/article/rabbit-starvation- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu. Itse en aio muuttaa ruokatottumuksiani mihinkään suuntaan.
No pääasiassa käytänkin kananlihaa. Käytän myös perunaa, porkkanaa ja vähän rehuja ei vehnää. No on se punainen liha aikalailla raskasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude20515036Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12610490Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy11510060Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1099331Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k529152Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566925Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump156755Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1816497Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1636147Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335588