APUA! Mitä mä teen!

Olen ollut jo pitkään ihastunut yhteen poikaan ja olisi korkea aika tehdä jotain. Alunperin minusta tuntui ettei hän ollu mitenkään erityisen kiinnostunut musta mutta välillä tuntui että hän saattaisikin olla jossain määrin kiinnostunut.

Ehkä innostuin siitä liikaa kun aloin hengailemaan hänen läheisyydessään, mutta sitä hän taisi hieman säikähtää ja alkoi välttelemään minua. Masennuin siitä ja päätin unohtaa koko henkilön.

Mutta sitten kerran kuin juttelin eräälle pojalle, joka on pitkäaikainen ystäväni, ihastukseni sattui paikalle ja jäi lähistölle roikkumaan ja seuraamaan tilannetta. Sen jälkeen hän alkoi tarkkailemaan keiden kanssa keskustelin ja liikuin aina kun olimme samassa paikassa, välillä hän tulee jopa lähemmäksi katsomaan.

Voisiko olla että ihastukseni olisi tullut mustasukkaiseksi?

Voiko hän olla kiinnostunut minusta?

Mitä mun pitäis tehdä, pitäisi edelleen olla kuin hän olisi minulle vain ilmaa, vai pitäisikö osoittaa kiinnostukseni? En halua vaikuttaa tyrkyltä!

Vai pitäisikö odottaa että hän tekee jotain?

Miten mä saan tämän pojan omakseni?

Mä olen sitten todella ujo tyttö ja aloitteen tekeminen tuntuu älyttömän vaikealta ajatukselta. Lähinnä siksi että pakkien saaminen HÄNELTÄ tuntuu maailman kamalimmalta ajatukselta!
41877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Mitä mun pitäis tehdä, pitäisi edelleen olla kuin hän olisi minulle vain ilmaa, vai pitäisikö osoittaa kiinnostukseni?"

En vain kerta kaikkiaan ymmärrä naisten järjenjuoksua. Luuletteko, että miehet saavat naiset kiinnostumaan käyttäytymällä välinpitämättömästi? Aivan. Miksi sitten naiset luulevat, että kun he kohtelevat miestä, kuin ilmaa, niin tämä on selvä merkki kiinnostuksesta? Ei helvetti...

"En halua vaikuttaa tyrkyltä!"

Eli jos menisit juttelemaan miehelle ja olisit iloinen ja kiinnostunut hänen asioistaan, tyrkyttäisit itseäsi? *huokaus* Niinpä. En jaksa edes vastata tähän "mutkikkaaseen" ongelmaan.

"Vai pitäisikö odottaa että hän tekee jotain?"

Miksi kysyt tätä muilta, kun kuitenkin 99 prosentin todennäköisyydellä et tee minkäänlaista aloitetta? Kuulut siihen suunnilleen 90 prosentin ryhmään naisista, jotka eivät elämänsä aikana tee yhtäkään aloitetta, vaan odottavat, että miehet tulevat juttelemaan. Se onkin niin helppoa naisille: ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin ilmestyä paikalle ja heti on kymmenen sulhasehdokasta jonossa. Kunpa jonakin päivänä voitaisiin vaihtaa miesten ja naisten rooleja pidemmäksi aikaa, niin naiset oppisivat, kuinka "hienoa" on olla mies: Jollet tee aloitetta, et koskaan saa haluamaasi naista. Jos kuitenkin käy niin onnellisesti, että saat naisen, niin et kuitenkaan ole hänestä kiinnostunut, koska hän surkea tapaus. Tämä johtuu siitä, että lähes kaikki aloitteelliset naiset ovat todella epätoivoisia, jotka viimeisenä keinona "sortuvat" aktiivisuuteen.

"Miten mä saan tämän pojan omakseni?"

Kun olet nainen, niin ei sinun tarvitse asiasta huolehtia, koska kyseinen poika ennemmin tai myöhemmin tekee jonkinlaisen aloitteen joko selvinpäin tai humalassa. Tähänhän naiset eivät pysty edes kaatokännissä, koska "naisen ei vain kuulu tehdä aloitetta ja jos tekee, niin hän on huora". Jos tämä poika ei aloitetta tee, ei kannata vaipua epätoivoon, koska elämäsi aikana noin tuhat miestä tulee juttelemaan sinulle. Tähän viitaten haluankin kysyä sinulta, että mitä helvettiä valitat? En näe tilanteessasi minkäänlaista ongelmaa. Jos olisit mies, joka ei uskalla tehdä aloitetta, viestistäni olisi tullut paljon lyhyempi ja se olisi mennyt seuraavasti:

Jollet aio tehdä aloitetta, unohda nainen. Saman tien voit unohtaa myös muut naiset, koska he eivät koskaan tule juttelemaan miehille.

Äänestä
  • Vastauksesi pisti hieman hymyilyttämään. Varmasti pitää hyvin paikkansa nuorten ja ujojen tyttöjen suhteen, mutta vanhempana sitä ei ole enää ihan yhtä ujo :-)

    Itse olen aloitteelinen nainen. En siksi ettei minua yritettäisi iskeä, vaan siksi että olen toivottoman nirso. Tykkään ainoastaan sellaisista kilteistä, kunnollisista, hieman ujoista ja söpöistä pojista. Niitä on todella harvassa, ja jos sellaisen löytää, niin aloite on tehtävä, eikä jäädä odottamaan miehen aloitetta - sitä joutuisi odottamaan loppuiän. Ja kun ympärillä pyörii "kaiken maaliman iskijöitä" niin ujommat söpöt miehet pysyvät siellä kauempana. Ite ne pittää sieltä käydä hakemassa :-)

    Äänestä

  • kyyninen mutta hyvä!

    Minäkin olen myös aina kuulunut niihin aloitteellisiin naisiin. Yleensä ei ole tullut pakkejakaan. Kyllähän miehet pitävät siitä, että nainenkin tekee aloitteen. He ovat usein jopa imarreltuja, aivan kuin naisetkin.

    En ymmärrä näitä "mies haluaa metsästää"-yleistyksiä, miehiäkin kun on moneen junaan. Ja jos kohdalle sattuu joku ujompi tyyppi, niin silloin on varmasti parasta toimia itse ja heti. Muuten saa odottaa kuin kuuta nousevaa ja uikuttaa sitten jälkeen päin, että miksi ei tärppää.

    Ja samalla lailla pakit on kolaus miehen itsetunnolle kuin naisenkin itsetunnolle. Eli miksi eivät naisetkin voisi kokeilla välillä, miltä se tuntuu? Muuten kyllä kiljutaan niin tasa-arvon perään, mutta toisaalta tässä suhteessa monet naiset turvautuvat kovin usein täysin vanhanaikaiseen roolikäyttäytymiseen.

    Ja kaikkein typerintä on tuo ainainen "en saa näyttää sille olevani kiinnostunut"-asenne. Mistäpä se miesriepu uskaltaa edes tulla kokeilemaan onneaan, jos naiset eivät edes vilkaise sinne päin.

    Äänestä

  • pikkunainen kirjoitti:

    kyyninen mutta hyvä!

    Aivan, miten naiset kehtaa vaatia miehiltä mitään niin naurettavaa, ku ajatustenluku? Miehen pitäis aina ottaa riski ja mennä juttelemaan naiselle, vaikka sillä ei ois mitään käsitystä toisen kiinnostuksesta. Jos nainen oiski kiinnostunu, se yrittää olla juuri sillä tavalla, ettei vahingossakaan näytä kiinnostuneelta! Äly hoi, älä jätä!

    En nyt tarkota tähän ketjuun kirjoittaneita naisia, mut jotkut naiset kehuskelevat sillä, et he oli niitä, jotka teki alotteen ja meni juttelemaan tai pyytämään treffeille. Naiset haluaa kuulostaa itsevarmoilta ja spontaaneilta, mut todellisuus voi olla seuraava: monesti näissä tapauksissa nainen ja mies on jo pitkän ajan kattellu toisiaan ja naisella ei todellisuudessa ole mitään suurta riskiä saada pakkeja. Eli jos nainen joskus rehvastelee olleensa aloitteellinen, se tarkoittaa sitä, että vuoden kestäneen selkeän katseidenvaihdon jälkeen hän otti vielä kyseisen miehen kavereilta selville, että se kiinnostus nyt varmasti on molemminpuolista. Nainen minimoi kaikki riskit, ennenkuin lähtee tekemään "spontaania" alotettaan. Siksi tällaiset alotteet harvemmin imartelevat miestä samalla tavalla, kuin jos nainen menisi ensinäkemältä tai hyvin lyhyen tuntemisen jälkeen kysymään miestä esim. treffeille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätietoinen ujostelija kirjoitti:

Olen ollut jo pitkään ihastunut yhteen poikaan ja olisi korkea aika tehdä jotain. Alunperin minusta tuntui ettei hän ollu mitenkään erityisen kiinnostunut musta mutta välillä tuntui että hän saattaisikin olla jossain määrin kiinnostunut.

Ehkä innostuin siitä liikaa kun aloin hengailemaan hänen läheisyydessään, mutta sitä hän taisi hieman säikähtää ja alkoi välttelemään minua. Masennuin siitä ja päätin unohtaa koko henkilön.

Mutta sitten kerran kuin juttelin eräälle pojalle, joka on pitkäaikainen ystäväni, ihastukseni sattui paikalle ja jäi lähistölle roikkumaan ja seuraamaan tilannetta. Sen jälkeen hän alkoi tarkkailemaan keiden kanssa keskustelin ja liikuin aina kun olimme samassa paikassa, välillä hän tulee jopa lähemmäksi katsomaan.

Voisiko olla että ihastukseni olisi tullut mustasukkaiseksi?

Voiko hän olla kiinnostunut minusta?

Mitä mun pitäis tehdä, pitäisi edelleen olla kuin hän olisi minulle vain ilmaa, vai pitäisikö osoittaa kiinnostukseni? En halua vaikuttaa tyrkyltä!

Vai pitäisikö odottaa että hän tekee jotain?

Miten mä saan tämän pojan omakseni?

Mä olen sitten todella ujo tyttö ja aloitteen tekeminen tuntuu älyttömän vaikealta ajatukselta. Lähinnä siksi että pakkien saaminen HÄNELTÄ tuntuu maailman kamalimmalta ajatukselta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu