Ei mene perille, pitää vissiin laulaa/viheltää.

Anonyymi-ap

16

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskustalta menee 2-vuorokautta, ennen kuin tajuaa, mitä on sanottu. Kurviselta 3- vuorokautta.
      Näin ne älylliset "rodut" erottuu.

      • Anonyymi

        Keskusta teki välikysymyksen arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta. Välikysymys ei suinkaan ole keskustan ensimmäinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin liittyvä. Niin tämä kuin aiemmatkin välikysymykset ovat aiheuttaneet perussuomalaisissa suurta kummastusta, onhan sote-uudistus kuitenkin keskustan kauan himoitsema luomus, jota hallitus on tähän mennessä toteuttanut keskustan ja edellisen hallituksen asettamien lakien mukaisesti.

        Välikysymyskeskustelu keräsikin paljon kritiikkiä oppositiopuolue keskustan suuntaan. Osansa keskusteluun toi perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen, joka muistutti suurimman vastuun vanhushoivasta kuuluvan hyvinvointialueille.

        – Keskusta on ilmeisesti unohtanut, että vastuu hyvinvointialueiden palveluiden järjestämisestä on hyvinvointialueiden päättäjillä. Onkin hyvä muistuttaa, että keskustalla on eniten aluevaltuutettuja kaikista puolueista ja että se on suurin puolue yhdeksällä hyvinvointialueella. Heillä on siis eniten poliittista valtaa, Lehtinen muistuttaa.
        Oppositiolla ylivoimainen enemmistö hyvinvointialueilla

        Tosiasioista piittaamatta keskusta on aktiivisesti vyöryttänyt hyvinvointialueiden ongelmia niin hallituksen kuin hallituspuolueidenkin syyksi.

        – Oppositiolla on enemmistö kahdeksallatoista hyvinvointialueella ja hallituspuolueilla kolmella, joten hallituksen syyttäminen palveluiden järjestämisestä on käsittämätöntä. Jos oppositiossa vallitsee yhtenäinen näkemys vanhushoivan palveluiden järjestämisestä, niin ei muuta kuin viestiä omille aluevaltuutetuille, Lehtinen täräyttää.
        Pelastetaan hyvinvointipalvelut keskustalta

        Keskusta on lähtenyt vaaleihin teemalla ”pelastetaan palvelut”. Teema ei suoraan tuo ilmi, keneltä tai miltä palvelut pitää pelastaa. Lehtinen pitää teemavalintaa hieman kiusallisena.

        – Keskustan ajama soteuudistus on johtanut siihen, että palveluita on keskitetty pienemmiltä paikkakunnilta suuriin maakuntakeskuksiin. On siis hyvin aiheellista kysyä, pitäisikö palvelut pelastaa keskustalta, Lehtinen kuittaa.

    • Anonyymi

      Miten Kemijärvellä kepu ja vasurit huolehtivat vanhushoidon?
      Möi vanhukset ja kenelle?

      • Anonyymi

        Yksityiselle, nyt vastustavat.

      • Anonyymi

        Kepu möi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksityiselle, nyt vastustavat.

        Valinnanvapaus, meillähän on oikeus siirtää hoitomme Kemiin jossa on yksityinen Mehiläinen hoitamassa. Varmasti moni on jo sinne paperinsa siirtänytkin. Kemijärven edustajathan ratkaisivat äänillään Mehiläisen pääsyn hoitoihin. Varmasti moni on jo käynyt edullisissa nivelleikkauksissa.

        Moni on käynyt ,koska Kemijärvellä ei saa hoitoja ,näin on ollut jo vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valinnanvapaus, meillähän on oikeus siirtää hoitomme Kemiin jossa on yksityinen Mehiläinen hoitamassa. Varmasti moni on jo sinne paperinsa siirtänytkin. Kemijärven edustajathan ratkaisivat äänillään Mehiläisen pääsyn hoitoihin. Varmasti moni on jo käynyt edullisissa nivelleikkauksissa.

        Parempi on että on yksityistä tuotantoa, vaikka kommarit vastustaa. Muistakaa Sodankylän opettaja Heikkisen puhe, siinä on todellinen "järki-jätkä" eikä mitään paskanlänkyttäjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi on että on yksityistä tuotantoa, vaikka kommarit vastustaa. Muistakaa Sodankylän opettaja Heikkisen puhe, siinä on todellinen "järki-jätkä" eikä mitään paskanlänkyttäjä!

        Mikä puhe?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä puhe?

        Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

        Viime vuosina on saatu nähdä yhä enenevässä määrin uutisia raa’asta katuväkivallasta, joukkopahoinpitelyistä ja videoista, joissa uhrien nöyryyttämisestä tehdään viihdettä. Nuoria houkutellaan rikollisuuteen. Heidät vedetään mukaan huumekauppaan ja väkivaltaan, ja lopulta heidät uhrataan katujengien likaisissa sodissa.

        – Jos joku vielä kuvittelee, että tämä on vain satunnaista nuorisorikollisuutta, on syytä herätä todellisuuteen. Tämä on järjestelmällistä, häikäilemätöntä ja kovaa, pääosin maahanmuuton mukanaan tuomaa rikollisuutta, ja siihen on puututtava nyt ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Emme voi jäädä vain katsomaan vierestä, kun Suomen kaduilla rikollisuus ja levottomuudet lisääntyvät, vaan ilmiöön on puututtava välittömästi, määrätietoisesti ja riittävän painokkaasti, Miko Bergbom painotti.

        – Meidän etenkään tässä salissa ei tule pelätä eikä vaieta, vaan näihin asioihin on puututtava. On pystyttävä myöntämään, että harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on aikaansaanut ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan, jotka eivät ole meidän arvojemme mukaisia. Tästä syystä perussuomalaiset eivät sulje silmiään ongelmilta, perussuomalaiset toimivat asian korjaamiseksi, ja tämä esitys on siitä hyvä osoitus.
        Vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan aika on ohi

        Bergbom korosti puheenvuorossaan Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan vastuuttomuutta eikä malttanut olla kysymättä salin vasemmalta laidalta, jonka edustajista yksikään ei sattunut olemaan paikalla esitystä käsiteltäessä, miten on mahdollista, että kaikki maahanmuuton tuomat ongelmat on tavalla tai toisella systemaattisesti kielletty.

        – Milloin se kielletään mediassa kertomalla, että ei meillä ole tämmöisiä ongelmia, kyse on löyhistä kaveriporukoista, milloin sanotaan, että perussuomalaiset ovat rasisteja, perussuomalaiset ovat pahoja ihmisiä, kun perussuomalaiset kertovat, että tällaisia ongelmia liittyy siihen politiikkaan, mitä tässä maassa on harjoitettu.

        – Kyse on rangaistusten kiristämisen osalta myös siitä, kohtaako se uhrien ja suomalaisten oikeustajua. Kyse on siitä, minkä viestin yhteiskunta lähettää. Ja tämä hallitus ei pelkää lähettää viestiä katujengeille siitä, että teidän toimintaa ei hyväksytä, teitä ei kaivata Suomeen. Tämä politiikka, mitä tähän mennessä on harjoitettu, on nyt ohi, Bergbom jyrähti.

        Viime vuosinahan maahantulo on ollut maltillista. Yli rajojenhan tultiin 2015-2016 jolloin tuli hallittomasti maahan 35000, suurin osa ilman henkilötietoja. Näitä silloisia tulijoita on vieläkin maassamme paperittomina tuhansia. Kukaan ei tiedä ketä ne on ja missä.

        Silloin ei ollut vasemmisto heitä päästämässä vaan Perussuomalaiset, Kokoomus ja Keskuta.

        Rajoja vahti silloin Perussuomalainen Puolustusministeri Niinistö. Niinistö määräsi vielä armeijan miehet kantamaan maahantulijoiden laukkuja.

        Kuka oli Sisäministeri?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka oli Sisäministeri?

        Orpo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo.

        Pääministeri Sipilä lupasi oman talon tulijoille ja niitähän tuli jopa takseilla ja linja-autoilla rajan yli.

    • Anonyymi

      Ilmainen koulutus on pitkään ollut Suomen ja suomalaisten ylpeys. Viime vuosina Suomeen on kuitenkin alkanut saapua hämäräperäisten konsulttiyritysten maahantuomia koulusiirtolaisia, sillä ilmainen koulutus taataan Suomen lain mukaan aivan jokaiselle, jonka jokin suomalainen lukio tai ammattikoulu on hyväksynyt oppilaakseen.

      Vastineeksi nämä kunnat ja oppilaitokset saavat entistä suurempaa rahoitusta valtiolta ulkomaalaisten opiskelijoiden kouluttamiseksi.

      – Ulkomaisia koulusiirtolaisia Suomeen maahantuovan Finest Future -konsulttiyhtiön mieletön tavoite on tuoda Suomeen 15 000 ulkomaalaista lasta lukioihin ja toiset 15 000 ammattikouluihin joka vuosi, mikä tarkoittaisi ulkoministeriön mukaan koulutusmenojen paisumista puolella miljardilla eurolla, kertoo Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
      Lain porsaanreikä käy kalliiksi veronmaksajille

      Korkeakoulujen osalta Orpon-Purran hallitus on ansiokkaasti siirtynyt vaatimaan ulkomaisia opiskelijoita kustantamaan opintonsa itse täysimääräisesti, mutta toisen asteen osalta porsaanreikä nykylaissa mahdollistaa edelleen suomalaisten veronmaksajien kustantaman koulusiirtolaisuuden.

      – Mitään ylärajaa Suomeen tulevaisuudessa saapuville koulusiirtolaisille ei ole. Tästä koituva lasku, riippumatta siitä kuinka suureksi se paisuu, lankeaisi yksinomaan suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi. Siksi tämä mahdollisesti katastrofaaliseksi osoittautuva porsaanreikä Suomen laista on korjattava niin pian kuin mahdollista, Laitinen vaatii.
      Yksinäisiä lapsia toiselta puolelta maailmaa

      Suomalaisille veronmaksajille koituvat kustannukset eivät kuitenkaan ole ainoa syy poistaa ulkomaisilta opiskelijoilta oikeus ilmaiseen toisen asteen koulutukseen, vaan koulusiirtolaisuuteen on puututtava myös eettisistä syistä.

      – Suomessa lähetettävät ulkomaalaiset lukiolaiset ja ammattikoululaiset ovat tänne tullessaan alaikäisiä lapsia, joilla ei ole Suomessa mukanaan vanhempiaan eikä mitään muutakaan läheisverkostoa. On myös heidän itsensä etu, että Suomi poistaa kannustimet tuoda tänne yksinäisiä lapsia toiselta puolelta maailmaa, huomauttaa hallituksen varajäsen Arttu Parkkinen.
      Puhe se on tämäkin.

      • Anonyymi

        Sallassa on kouluissa venäläisiä ja syy koska muutoin ei olisi koululaisia? Ei kait tämä maa ole Venäjä tämä maa on Suomi ja jos ei ole omia koulutettavia silloin ei ole kouluakaan, yksinkertaista. Herää kysymys kuka maksaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      673
      4549
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2205
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      102
      1386
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      20
      1237
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      74
      1178
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      125
      1010
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      66
      998
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      925
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      257
      905
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      886
    Aihe