Fazer riemuitsee hallituksen u-käännöksestä – lupaa uuden tehtaan menevän nyt eteenpäin, siis Ruotsiin.
Fazer ja hallitus sopuun.
5
156
Vastaukset
- Anonyymi
Yritykset painostaa koko ajan lisää etuja itselleen, perintöverokin pois vaikka ulkomailta varoiteltu ettei kannata.
- Anonyymi
Nostaneet karkkien hinnat valmiiksi paljon enemmän kuin vero olisi tehnyt, mutta eivät laske hintoja ja olisivat nostaneet lisää jos vcero olisi tullut. En ainakaan itse muutenkaan paljon ollenkaan ja parikymppiä kilo on vähintään tuplasti liikaa.
- Anonyymi
Lahti tästä riemuitsee, koska oli jo tehnyt satojen miljoonien työn kyseistä tonttia varten. Valtavat kallioalueet on murskattu sepeliksi ja tasoiteltu tontin alueelle, samoin tiepohjat kunnostettu kestäväksi ja liittymät valmiit. Asvaltointi tehdään loppuvaiheessa.samaan aikaan kun pihanalueet asvaltoidaan.
Alueella vielä suuria sepelikasoja jotka ilmeisemmin tasoitetaan aluuen pellolle jonne samaan aikaan tulee lisää rakenteita ja varastoja logistiikan tarpeisiin jne.
Esim. Kärkkäinen on halunnut kyseiselle alueelle omat varastonsa.- Anonyymi
Olisi ne siihen jonkun muun teollisuushallin saaneet.
- Anonyymi
Hallitus ei korota makeisten verotusta, koska Fazer.
Hallitus alensi oluen verotusta, koska Panimoliitto.
Hallitus korotti lääkkeiden verotusta, koska mitä välii?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude17914674Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t11810402Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1069269Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k278729Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy558497Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk496857Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1796445Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri305383Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1485312Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole412215