onko poliisilla ongelmia pyörittää mieleistä lopputulosta saamelaiskäräjien vaalirikos jutusta. Siinähän käräjien joitakin henkilöitä epäillään toimineen lainastaisesti. Eikös poliisi kysynyt neuvoa toimintatavoista Martin Sheinin nimiseltä asianajajalta miten menetellä Kari Kyrön poistamiseksi vaalipaikalta. Ja poliisihan tavalla tai toisella sai Kyrön poistumaan ja esti näin Kyrön perusoikeuksien mukaisen äänestystapahtuman
miksi poliisitutkinta saamelaisvaali asiasta viipyy
15
258
Vastaukset
- Anonyymi
Mikä vaalirikos. Mistä löytyy tuo mioistuimen päätös.
- Anonyymi
Rikos ilmastonmuutosta vastaan.
- Anonyymi
Juu vai niin.
- Anonyymi
Ehkä he odottavat, että minä teen rikosilmoituksen koska RIKOSTUTKIJAT OVAT PÄÄSTÄNEET LÄPI KUNNIANLOUKKAS RIKOSILMOITUKSIA JOILLA ON VIETY MINULTA SUOMESSA SYNTYNEENÄ SUOMEN KANSALAISELTA OIKEUS ÄÄNESTÄÄ, KOSKA FACEBOOKLAISTEN MIELESTÄ FACEBOOKISSA PÄÄTETÄÄN KETKÄ SAA SUOMESSA ÄÄNESTÄÄ SEKÄ OLLA VAALEISSA EHDOKKAANA.
MINÄ TAIDAN SAADA KANSANEDUSTAJAN PAIKAN JA EI TARVI EDES ÄÄNESTÄÄ, ETTÄ MINUN PÄÄSYSTÄ.
MINÄ VOIN KYSYÄ POLIISEILTA, ETTÄ OLENKO ITSENÄISYYSPUOLUEEN KANSANEDUSTAJA YKSIN IVALOSTA VAI KRISTILLISDEMOKRAATTI?- Anonyymi
Voin päästä HALLITUKSEEN suoraan ja voin pyytää poliiseja avustajaksi. Avustaja voi olla virkavapaalla, kun toimii minun avustajana.
Me ollaan ITSENÄISIÄ SEKÄ KANNETAAN PUOLUEENA VASTUU. MINÄHÄN OLEN SENTÄÄN OLLUT JO KUNNIANLOUKKAS SAKKO VANKINA ELI OSOITTANUT, ETTÄ JOS MINÄ LOUKKAAN KUNNIOITA KANSANEDUSTAJANA TAI MINISTERINÄ NIIN MINÄ EN MAKSA SAKKOJA VAAN MINÄ OSAAN NÖYRTYÄ. VANKILAAN VAAN KOSKA MINÄ OLEN PETTÄNYT LUOTTAMUKSEN!
EI SUOJIA OLE PAKKO KÄYTTÄÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

EI SUOJIA OLE PAKKO KÄYTTÄÄ.Ivalon IPU:sta tulee Suomen paras ja pienin puolue.
Minä saan vielä sanoa, että: ET VITTU TUU TÄNNE KYLLÄ PÄTEMÄÄN JA JAUHATTAMAAN PASKAA, KOSKA ME OLLAAN REHELLISIÄ JA KANNETAAN VASTUUT ITSE ITSENÄISESTI. MEILLÄ EI TARVI MIETTIÄ, ETTÄ LOUKATAANKO KUNNIOITA KUN ASIOITA HOIDETAAN! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ivalon IPU:sta tulee Suomen paras ja pienin puolue.
Minä saan vielä sanoa, että: ET VITTU TUU TÄNNE KYLLÄ PÄTEMÄÄN JA JAUHATTAMAAN PASKAA, KOSKA ME OLLAAN REHELLISIÄ JA KANNETAAN VASTUUT ITSE ITSENÄISESTI. MEILLÄ EI TARVI MIETTIÄ, ETTÄ LOUKATAANKO KUNNIOITA KUN ASIOITA HOIDETAAN!Minulla saa olla avustaja tarvittaessa myös istunnoissa kansanedustajana tai ministerinä myös, koska minä olen eritysherkkä.
Ei se ole mikään peruste EDUNVALVONTAAN laittamiselle vaan avustaja on sitä varten, että minä saan rauhassa keskittyä ilman turhia häiritsijöitä.
Minulla on sentään TODISTEET jo siitäkin, että minun poliittisia näkemysiä HALVEKSUTAAN SUORAAN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla saa olla avustaja tarvittaessa myös istunnoissa kansanedustajana tai ministerinä myös, koska minä olen eritysherkkä.
Ei se ole mikään peruste EDUNVALVONTAAN laittamiselle vaan avustaja on sitä varten, että minä saan rauhassa keskittyä ilman turhia häiritsijöitä.
Minulla on sentään TODISTEET jo siitäkin, että minun poliittisia näkemysiä HALVEKSUTAAN SUORAAN.Olikin ihan hyvä, että minä kyllästyin siihen KUNNIANLOUKKAS ASIAAN ja IHAN ITSE VIELÄ YMMÄRSIN EX-ROUVA HOLMANA, ETTÄ ERÄÄT OVAT SITÄ MIELTÄ ETTÄ MEILTÄ SUOMESSA SYNTYNEILTÄ SUOMALAISILTA JOTKA EI OLLA FACEBOOKISSA KÄYTTÄJIÄ PITÄÄ OTTAA SUOMEN KANSALAISUUDETKIN POIS.
- Anonyymi
Holo vois rumpin kanssa ratkaista myös ilmastonmuutoksen viikossa
- Anonyymi
Rumppihan on just näiden FACEBOOKILAISTEN ja XLÄISTEN ihanne johtaja, koska he ovat yhtä KANSALAISUUDETTOMIA mitä SAAMELAISET.
ERÄÄT FACEBOOKILAISET VAATIVAT MINUA KUNNIOITTAMAAN HEITÄ, KOSKA MINUN SUOMALAISUUS LOUKKAA HEIDÄN KUNNIOITA.
He yrittävät tehdä minusta KANSALAISUUDETTOMAN, mutta se ei ole mahdollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rumppihan on just näiden FACEBOOKILAISTEN ja XLÄISTEN ihanne johtaja, koska he ovat yhtä KANSALAISUUDETTOMIA mitä SAAMELAISET.
ERÄÄT FACEBOOKILAISET VAATIVAT MINUA KUNNIOITTAMAAN HEITÄ, KOSKA MINUN SUOMALAISUUS LOUKKAA HEIDÄN KUNNIOITA.
He yrittävät tehdä minusta KANSALAISUUDETTOMAN, mutta se ei ole mahdollista.HOLMAN SUKU ON KOHTA ON SUOMESSA NÄIDEN FACEBOOK KUNNIALLISTEN SEKÄ SAAMELAISTEN KANSALAISUUDETTOMIA.
MINÄ OLEN SENTÄÄN ASUNUT RUOTSISSA JA NORJASSA SUOMEN KANSALAISENA JA MINÄ OLEN OLLUT MOLEMMISSA MAISSA SUOMALAINEN.
INARIN KUNTA SEKÄ IVALON KYLÄ OLI TUOLLOIN JA ON EDELLEEN SUOMESSA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HOLMAN SUKU ON KOHTA ON SUOMESSA NÄIDEN FACEBOOK KUNNIALLISTEN SEKÄ SAAMELAISTEN KANSALAISUUDETTOMIA.
MINÄ OLEN SENTÄÄN ASUNUT RUOTSISSA JA NORJASSA SUOMEN KANSALAISENA JA MINÄ OLEN OLLUT MOLEMMISSA MAISSA SUOMALAINEN.
INARIN KUNTA SEKÄ IVALON KYLÄ OLI TUOLLOIN JA ON EDELLEEN SUOMESSA!Piti laittaa Facebook KUNNIALLISTEN sukujen ja saamelaisten kanssa.
Luin samaan aikaan toista juttua toisella laitteella.
Minun lapset ovat kyllä VIRALLISESTI SUOMEN KANSALAISIA VAIKKA HEIDÄN ISÄT OVAT KANSALAISUUDETTOMIA MUUKALAISIA!
HE KYLLÄ OLIVAT SUOMALAISIA MINUN PUOLISOINA.
TÄHÄN SAAN VARMAAN LAITTAA, ETTÄ KIKKELIS KOKKELIS MITÄS LÄKSIT!
MINÄ SENTÄÄN SANOIN, ETTÄ MINULLA ON VARAA!
EI OLE ASIAA ENÄÄN TAKAISIN, KOSKA MINÄ KYLLÄ MUISTAN MITEN HYVIN MINUA KOHDELTIIN PUOLISONA SEKÄ LAPSEN ÄITINÄ. ERON JÄLKEEN ELÄMÄNI SAMAA HYVÄÄ KOHTELUA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piti laittaa Facebook KUNNIALLISTEN sukujen ja saamelaisten kanssa.
Luin samaan aikaan toista juttua toisella laitteella.
Minun lapset ovat kyllä VIRALLISESTI SUOMEN KANSALAISIA VAIKKA HEIDÄN ISÄT OVAT KANSALAISUUDETTOMIA MUUKALAISIA!
HE KYLLÄ OLIVAT SUOMALAISIA MINUN PUOLISOINA.
TÄHÄN SAAN VARMAAN LAITTAA, ETTÄ KIKKELIS KOKKELIS MITÄS LÄKSIT!
MINÄ SENTÄÄN SANOIN, ETTÄ MINULLA ON VARAA!
EI OLE ASIAA ENÄÄN TAKAISIN, KOSKA MINÄ KYLLÄ MUISTAN MITEN HYVIN MINUA KOHDELTIIN PUOLISONA SEKÄ LAPSEN ÄITINÄ. ERON JÄLKEEN ELÄMÄNI SAMAA HYVÄÄ KOHTELUA.Onneksi en ole minä joka on aloittanut tätä.
En minä sanonut illalla, kun kävin kaupassa ja miehet pitivät JUORU KOKOUSTA, että: PERKELE TEIDÄN KANSSA, KOSKA KUNNIANSALOUKANNEET NOSTAVAT KYLLÄ METELIN JA MINÄ JOUDUN TAAS KUNNIANLOUKKAS KÄRÄJILLE TEIDÄN JUTTUJEN TAKIA!
MINÄ KÄVELIN HEIDÄN VÄLISTÄ JA ESITIN KUURO MYKKÄÄ JOLLA OLI SILMÄLASIT PÄÄSSÄ IHAN VAIN NÄÖN VUOKSI.
KYLLÄ MINÄ JANIS JOPLINISSA YKSIN NAUROIN JA LÄHDIN PIMPPI RALLIA KUVAILEEN KOTIA PÄIN NIIN EN AIHEUTA TURHAA KAAOSTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi en ole minä joka on aloittanut tätä.
En minä sanonut illalla, kun kävin kaupassa ja miehet pitivät JUORU KOKOUSTA, että: PERKELE TEIDÄN KANSSA, KOSKA KUNNIANSALOUKANNEET NOSTAVAT KYLLÄ METELIN JA MINÄ JOUDUN TAAS KUNNIANLOUKKAS KÄRÄJILLE TEIDÄN JUTTUJEN TAKIA!
MINÄ KÄVELIN HEIDÄN VÄLISTÄ JA ESITIN KUURO MYKKÄÄ JOLLA OLI SILMÄLASIT PÄÄSSÄ IHAN VAIN NÄÖN VUOKSI.
KYLLÄ MINÄ JANIS JOPLINISSA YKSIN NAUROIN JA LÄHDIN PIMPPI RALLIA KUVAILEEN KOTIA PÄIN NIIN EN AIHEUTA TURHAA KAAOSTA.Minusta tämä toinen oli vielä hänen mies joka sanoi S-marketin kassalla koltalle, että: Kysy poliisilta paperilta.
Hän sanoi, että: En kysy.
Onneksi minä satuin olemaan sentään paikalla ja sanoin: MIE OLISIN KYLLÄ KYSYNYT!
En minä kyllä tiennyt, että hän on Holma.
HEILLÄHÄN ON SENTÄÄN JO MINULTA SAATU KUNNIA OLLA FACEBOOK KUNNIALLINEN KANSALAISUUDETON.
KYLLÄ HE SAAVAT KÄYTTÄÄ SUOMEN PASSIA VAIKKA MUUKALAISPASSITKIN ON SENTÄÄN OLEMASSA.
- Anonyymi
Poliisin pitää valvoa. Siksi on tärkeintä pysyä puuttumatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen242645Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402302Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621298Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41976
- 42957
- 75852
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh71818Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93762