Gottfrid Gräsbeck ansaitsisi tulla paremmin tunnetuksi

Minusta on hämmästyttävää miten rohkeimmillaan avantgardistina säveltäjäuransa tehnyt säveltäjä, kuten esim. Gottfrid Gräsbeck, kykenee tämän jälkeen palaamaan perinteisempään ilmaisuun ja omaa hämmästyttävät melodian lahjat, mutta ennen kaikkea kykenee hyvin omalaatuiseen persoonalliseen ilmaisuun ja suureen visionäärisyyteen, jonka totesin mm. kuullessani tämän viulusonaatin ym. kamarimusiikkia.
8676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä en nuorempana tajunnut nooneilla, kvarteilla ja septimeillä joissakin teoksissa väritetyn harmonian monimutkaisuuden vuoksi tätä hienoa musiikkia ja jotkut teokset joita kuulin radiosta olivat täyttä hepreaa, mutta sittemmin olen alkanut pitämään herran säveltaiteesta, joka saa ällistymään kauneudellaan.

Äänestä

Ottorino Respighi ansaitsisi tulla paremmin tunnetuksi. Sitä puoltaa varsinkin se että hänen teoksiaan on jopa levytettykin toisin kuin ...

Äänestä
  • Hän on jo tunnustettu ja orkestrointitaidoiltaan kuulemma etevä säveltäjä, mutta olen kiinnostunut ennen kaikkea suomalaisesta säveltaiteesta enkä ymmärrä, miksi suuret levy-yhtiöt eivät sen sijaan tunnu olevan kiinnostuneita heidän musiikistaan. Kuuntelen juuri Respighin teosta Karajanin johtamana, mutta en suuremmin nauti tällaisesta pehmeästi soljuvasta musiikista, jossa lienee impressionismin kaikuja. Pylkkäsen Ultima Thule on jo eri maata impressionismistaan huolimatta ja se saa jo minut vaikuttumaan. on tässä Respighilläkin jokunen vaikuttava ja mahtipontinen jakso.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Hän on jo tunnustettu ja orkestrointitaidoiltaan kuulemma etevä säveltäjä, mutta olen kiinnostunut ennen kaikkea suomalaisesta säveltaiteesta enkä ymmärrä, miksi suuret levy-yhtiöt eivät sen sijaan tunnu olevan kiinnostuneita heidän musiikistaan. Kuuntelen juuri Respighin teosta Karajanin johtamana, mutta en suuremmin nauti tällaisesta pehmeästi soljuvasta musiikista, jossa lienee impressionismin kaikuja. Pylkkäsen Ultima Thule on jo eri maata impressionismistaan huolimatta ja se saa jo minut vaikuttumaan. on tässä Respighilläkin jokunen vaikuttava ja mahtipontinen jakso.

    Respighi oli eklektinen säveltäjä Tammen musiikkitietosanakirjan mukaan ja sai vaikutteita niin Rimsky Korsakovilta, Richard Straussilta, kuten juurikin myös ranskalaisilta impressionisteilta. Venäläinen vaikutus kuului minunkin korvaani.

    Äänestä

  • Eikös hänen musiikkiaan esitetä paljon ja eikös hän ole tunnettu, kun hänen teoksiaan on levytettykin DG:lle ym. tunnetuille levymerkeille, vaikkei olekaan erityisen originelli säveltäjä?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eikös hänen musiikkiaan esitetä paljon ja eikös hän ole tunnettu, kun hänen teoksiaan on levytettykin DG:lle ym. tunnetuille levymerkeille, vaikkei olekaan erityisen originelli säveltäjä?

    Gottfrid Gräsbeckiä pidän Ottorinoa ilmaisuvoimaisempana säveltaiteilijana ja upeassa kamariyhtyesäestyksellisessä ja mm. rakkaudesta ja eron tuskasta kertovassa mieskuoroteoksessa bassosooloineen, patarumpuineen, viuluineen, pasuunoineen, huiluineen ym. soittimineen esiintyy myös patarummuniskujen säestämiä kuoron ekspressiivisisiä purkauksia ja nousuja lyyrisesti sävyttyneiden jaksojen ohella.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Gottfrid Gräsbeckiä pidän Ottorinoa ilmaisuvoimaisempana säveltaiteilijana ja upeassa kamariyhtyesäestyksellisessä ja mm. rakkaudesta ja eron tuskasta kertovassa mieskuoroteoksessa bassosooloineen, patarumpuineen, viuluineen, pasuunoineen, huiluineen ym. soittimineen esiintyy myös patarummuniskujen säestämiä kuoron ekspressiivisisiä purkauksia ja nousuja lyyrisesti sävyttyneiden jaksojen ohella.

    Unohdin mainita teoksen nimen, joka siis on Unga Nätter, suomeksi Nuoria öitä v. 1980. Sitä olen kuunnellut paljon.

    Äänestä

Kyseinen säveltäjä, Gottfrid Gräsbeck, oli itse radikaalia kauttaan lukuun ottamatta kehitysoptimismia vastaan ja piti itseään konservatiivisena säveltäjänä, joka kuuluu hänen myöhemmässä tuotannossaan selvästi. Radikaaleimpiin kuoro-ja nauhateoksiin kuuluu Stämmor ur elementen, joka myös kait palkittiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minusta on hämmästyttävää miten rohkeimmillaan avantgardistina säveltäjäuransa tehnyt säveltäjä, kuten esim. Gottfrid Gräsbeck, kykenee tämän jälkeen palaamaan perinteisempään ilmaisuun ja omaa hämmästyttävät melodian lahjat, mutta ennen kaikkea kykenee hyvin omalaatuiseen persoonalliseen ilmaisuun ja suureen visionäärisyyteen, jonka totesin mm. kuullessani tämän viulusonaatin ym. kamarimusiikkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu