Loppuelämänsä ajan voi tehdä ja syödä mitä haluaa

Tietenkin, mikäli haluaa pitkittää väistämätöntä on elettävä nöyränä ja syötävä terveellisesti.
Minä toki olen ilmeinen poikkeus.

Olenhan kertonut teille, rakkaat virtuaaliystäväni joiden takana on oikea ihmispolo. Niin tosiaan, minunhan piti ensin kuolla ja lääkäri tuumasi tutkivansa, jos jää henkiin. Sittemmin lekuri lievensi ja sanoi:"katsellaan tarkemmin jos toipuu".

Lopulta lekuri melkein joutui hommiin. Onneksi kerkesi delekoida kuntoutuksen ja osastonsiirrot
muille.
Ja vaikka pahat kielet kiljuen haluavat haukkua kaikkia ja kaikkea muuta, paitsi kutistuvaa perusjoukkoansa, niin sairaalassa on oikeasti ihan hyvää ruokaa ja se kannetaan naaman eteen. Ei huono.

>simiti<
3139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomalaiset ovat jo Euroopan toiseksi lihavin kansa. Britit johtavat. Ei hyvä.

Äänestä

Hienoa että selvisit 👍.

Äänestä
  • Olen toista mieltä jäbä haukkuu tuntemattomia

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tietenkin, mikäli haluaa pitkittää väistämätöntä on elettävä nöyränä ja syötävä terveellisesti.
Minä toki olen ilmeinen poikkeus.

Olenhan kertonut teille, rakkaat virtuaaliystäväni joiden takana on oikea ihmispolo. Niin tosiaan, minunhan piti ensin kuolla ja lääkäri tuumasi tutkivansa, jos jää henkiin. Sittemmin lekuri lievensi ja sanoi:"katsellaan tarkemmin jos toipuu".

Lopulta lekuri melkein joutui hommiin. Onneksi kerkesi delekoida kuntoutuksen ja osastonsiirrot
muille.
Ja vaikka pahat kielet kiljuen haluavat haukkua kaikkia ja kaikkea muuta, paitsi kutistuvaa perusjoukkoansa, niin sairaalassa on oikeasti ihan hyvää ruokaa ja se kannetaan naaman eteen. Ei huono.

>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu