Just oli uutisissa, että maailman väkiluku saattaa olla arvioitua suurempi. Syyksi sanottiin, että maaseudun väestöä ei useinkaan pystytä laskemaan kovinkaan tarkasti. Ajatelkaa, että Suomessakin voi olla oikeasti yli sata miljoona ihmistä, koska maaseudun väestöä ei ole kunnolla auditoitu tilastoihin. Esimerkiksi Punkalaitumella saunassa syntyneet ovat tyystln tikastojen ulkopuolella ja kuulemma Honkajoella ja Lammilla on sama juttu. Padasjoella kuulemma laskevat myös saunasynnykset, mutta Hollolassa vain pojat lasketaan ja otetaan lukuun mukaan.
Niinpä tilastoihin ei voida Suomessakaan aukottomasti luottaa! Kuten sanoin, epäilen sellsista vajaan 95 miljoonan ihmisen käppiä tässä keississä päin prinkkalaa. Perustan tämän siihen, minkälaisia ruuhkia on aamuin illoin Punkalaitumen ja Loimaan välillä. Mikäli väkimäärä olisi väitetyn 5,5 miljoonan kokoinen, ei autoja olisi läheskään niin montaa liikenteessä. Empiiriset havainnot eivät mitenkään tue virallista linjaa!!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
On esitetty että oikein tiheän asutuksen alueilla todelliset väkimäärät ovat suurempia kuin mitä väitetään. Nigeriassa on kuulemma enemmän porukkaa kuin tilastojen mukaan. Voipi olla että tämän vuoksi meidän ei haluta salaa lisääntyvän vaikka meille suolletaan iltapäivämedioissa kuinka olisi niin tarpeellista saada lapsia. Lisääntymisen rajoittamisen taustalla on useita eri toimenpiteitä, kuten perhemallin romuttaminen, pariutumisen vaikeutuminen sekä globaalit toimenpiteet mitkä horjuttavat niin ihmisten taloustilannetta kuin myös uskoa tulevaan.
Ennen oli talonkirjat, mihin merkittiin lähtijät ja tulija ja sitten muutokset käytiin näyttämässä jossain virastossa. Kyllä pikemmin epäilen, että kaupungeissa ja taajamissa lymyää kirjaamattomia. "Ulkkisromaanituristit" voivat majoittua isona ryhmänä johonkin asuntoon pidemmäksi aikaa. Meepä perimään vesimaksua....
Vilma
Olen ollut tuota mieltä kauan. On täysin mahdotonta laskea maaseudun asukkaita ja myös slummeissa asuvia, koska liikkuvat paljon!