Minä sanoin eilen, että: Kyllä se LÄSKI joutaa tuon asian hoitaa!
Läski oli kuulemma nukkumassa joten häntä EI SAANUT HERÄTTÄÄ.
Minulle sanottiin, kun minä menin keittiöön ja juttelin miehen kanssa. Isäni sanoi hänelle, että minä olen hänen tyttärensä.
Minä en saanut puhua, koska minä olisin sekoittanut koko asian joten minä POISTUIN PAIKALTA ELI EN JÄÄNYT EDES KUUNTELEMAAN.
MINUN PITI OLLA SIHTEERINÄ, KUN HE OLIVAT TEHNEET ALUSTAVAT KAUPAT.
MINÄ KÄVIN HOITAMASSA SÄHKÖISEN ALLEKIRJOITUKSEN JA VANHEMMAT ALLEKIRJOITTIVAT SOPIMUKSEN MINUN LÄSNÄ OLLESSA.
MINÄ OLEN KUULEMMA EILEN TUHLANNUT ISÄNI RAHOJA.
LÄSKI ALKO LASKEMAAN JA MINÄ SANOIN HÄNELLE, ETTÄ: KYLLÄ SE HALVEMMAKSI TULEE, KUN TEKEE KAIKKI TYÖT ITSE JA PYYTÄÄ VAIN KYTKEMÄÄN JOHDOT SEKÄ LAITTEET PAIKOILLEEN.
SANON VIELÄ, ETTÄ: VITUN LÄSKI NYT KYLLÄ ALAT SAATANA TÖIHIN NIIN ASENTAJAT PÄÄSEE SUORAAN TÖIHIN JA SINÄHÄN MEISTÄ OLET TUON ALAN KOULUTUKSEN KÄYNYT JA MINÄ OLEN VAIN PANOSTAJA.
SANOIN LOPUKSI, ETTÄ: 5 VUODEN TAKUULLAHAN EI OLE MITÄÄN ARVOA!
AJELEE OULUSTA ASTI MEILLE RÄYSTÄIDEN ONGELMIEN VUOKSI, KOSKA MINÄ SANOIN HÄNELLE JOKA OLI KAUPPOJA TEKEMÄSSÄ, ETTÄ: MINÄ OLEN KOULUTUKSELTA VANHEMPI PANOSTAJA!
KYLLÄ MINÄ SAAN SANOA KOTONA MITÄ HALUAN. KYSEESSÄ ON SENTÄÄN OSTAJAN SEKÄ MYYJÄN ETU JOS MINÄ REHELLISESTI ILMOITAN, ETTÄ: MINÄ OLEN KOULUTUKSELTA VANHEMPI PANOSTAJA.
EI KAI MINUN TARVI ERIKSEEN MAINITA, ETTÄ MINÄ OLEN SUOMI 100 VUOTTA KUNNIA VUONNA KÄYNYT KOULUTUKSEN JA OLIN HELSINGISSÄ OLYMPIA STADIONILLA TYÖSSÄ OPPIJAKSOLLA.
EILINEN MIES OLI LÄHDÖSSÄ RINTAMALLE JOTEN EN VIITSINYT EDES SANOA, ETTÄ: SINÄ OLET SODASSA, KOSKA SINÄ TULIT OVESTA JA FACEBOOKILAISET OVAT ALOITTANEET SODAN.
Nyt kyllä tuli perhe riita.
Anonyymi-ap
0
125
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233103Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 67698Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3683Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32571Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35567Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3540- 40501
- 36495
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es17495Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3489