No nyt on vaikutettu sen minkä voin

😊📚📩 Vaalikuoriin oli tehty sellainen muutos, että alaosassa oli pieni alle sentin kokoinen "ikkuna", jonka läpi näkee minkävärinen äänestyslippu kuoren sisässä on. Molemmat lipukkeet laitettiin omiin kuoriinsa.

Pari päivää aiemmin vaikutin Taloustutkimuksen politiikkagalluppiin. Seuraavissa julkaistuissa puolekannatus tuloksissa on siis minunkin sormenjälkeni mukana. En ole aktiivisimpia politiikan seuraajia. Senverran täytyy kuitenkin seurata, että on jotakin mielipiteitä kyselyitä varten. Siellä on mukana valittavana EOS=En Osaa Sanoa, mutten kehtaa sitä jokapaikkaan tunkea.

10

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Entä kansalaisaloitteet? Pistin taannoin digitaalisen ääneni sille että ihmiset eivät saisi sekaantua eläimiin. En kadu.

    • Anonyymi

      Housuissa saisi myös olla sellainen läpinäkyvä paikka. Että näkisi onko mies vai nainen.

      • Anonyymi

        😂🤭no niin saisi. Ihmetasku. Naisille silmänruokaa.
        Miehet tykkäis jos rintojen kohdalla olisi sellainen


      • Minkälaiselle ihmiselle tulee vaaleista tuollaiset asiat mieleen?


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Minkälaiselle ihmiselle tulee vaaleista tuollaiset asiat mieleen?

        Heteromiehelle joka ei ymmärrä miksi miehet näyttää joskus naisilta ja naiset miehiltä.


    • Anonyymi

      On sulla pellellä ihan vtun vaikuttavaa vaikuttamista 🤡

      • Anonyymi

        Yksikin ääni voi riittää tulokseen.


      • En tunne ihmisiä, jotka käyttää tuollaista kieltä.


    • Anonyymi

      Se ikkuna on kyllä ollut niissä kuorissa aina, tai ainakin niin pitkään kuin minä olen vaalitöitä tehnyt eli kauan. Se on aina ollut sitä varten, että näkee, että kuoressa varmasti on lipuke sisässä. Tällä kertaa vaan tarkoituksenmukaisesti näkee myös sen, minkä värinen lipuke.

      • En ole niin tarkkaan aiemmin katsonut sitä kuorta niin tarkkaan, että olisin huomannut sen olemassaolon.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      136
      3796
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2464
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2118
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      17
      1101
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1062
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      925
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      896
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      875
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      800
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      100
      799
    Aihe