Olen kuullut monen yrittäjän sanovan, että he tekevät koko vaiveillaolonsa ajan työtä. Tästä he saattavat jatkaa tarinaansa niin, että he eivät osaisikaan edes vain "olla" tekemättä mitään.
Onko oleileminen siis ajan tuhlaamista? Tekeekö työntekeminen siihen käytetystä ajasta arvokasta? Tässä en nyt tarkoita rahalla mitattua arvoa, sillä sehän on sinänsä selvää, että jos joku [yrittäjän] työn tuloksesta maksaa, niin se työhön käytetty aika on rahassa arvostettavissa [esim. tuntipalkkana].
Tässä lähestymiskulma on henkilökohtainen. Aika, jonka elämässä "käyttää", on aina arvokasta, tekipä sillä ajalla jotakin, tai olisipa vain paikallaan. Itse asiassa ajattelen niin, että työhön käytetty aika on arvotonta, jollei siitä saatua rahaa osaa käyttää arvokkaaksi kokemiinsa asioihin. Raha on siis vain väline, jonka arvo määräytyy sen avulla saatavien asioiden myötä.
Jos rikas henkilö vain kerää rahaa miljoonittain, hänen kaikki työnsä on mennyt hukkaan, koska hän ei silloin käytä saatua rahaa mihinkään. Tämä johtopäätös on yllättävä sellaiselle björnwahlroosmaiselle ajattelijalle, jolle raha vaikuttaa olevan aina "arvokasta". Sitä se ei ole.
Tietysti, jos rikas ostaa rahallaan vapaa-aikaa, hän käyttää sen arvokkaaksi yleisesti koetulla tavalla. Mutta vapaa-ajan ostamiseen ei tarvita miljoonia, sillä paljon pienemmällakin varakkuudella voi elää vapaasti.
Mitä tekee se yrittäjä vapaa-ajalla, joka ei osaa olla tekemättä mitään? Hän on ymmärtänyt varmuudella väärin sen, mitä tarkoittaa "olla tekemättä mitään".
Oleileminen ei nimittäin ole tekemättömyyttä. Päin vastoin, silloin henkilö tekee niitä asioita, mitä itse pitää arvokkaana. Joku hoitaa vaikka puutarhaa, tai ajelee purjevenellä. Molemmissa on tekemisen meininki, mutta kukaan tuskin maksaisi hänelle siitä, että hän vain purjeveneilee. Oleileminen on siis henkilölle itselleen merkityskellisten asioiden tekemistä täysin vapaassa aikataulussa ja itsemäärämisoikeutensa maksimointia. Hän voi koska tahansa päättää olla tekemättä sitä, mitä juuri silloin tekee. Purjehtija voi ajaa rantaa ja lähteä vaikka hoitamaan puutarhaa!
Työn ja vapaa-ajan filosofiaa
3
227
Vastaukset
- Anonyymi
Tarvitaanko rahaan perustuvaa järjestelmää lainkaan? Mikä voisi olla sen vaihtoehto.
Tarvitaan ainakin sitten äänivalta joka ulottuu yksivuotiaisiin lapsiin asti. Jokainen yksilö tulisi ottaa huomioon sekä hänelle tarvittava antamalla mutta myös estämällä ylikulutus.
Johtaisi ehkä totalitarismiin. Ehkä olisi huononnonus nykyiseen järjestelmään. Velvollisuudet kasvaisi koskemaan jokaista eikä kukaan voisi välttää esim. Metsästykseen osallistumista tai epämiellyttäviin töihin.
Rahajärjestelmälle ei helposti löydy mitään korvaavaa parempaa systeemiä. Itselleni on kyllä hepreaa kuinka tuo systeemi toimii. Pitää kai olla valtion ainainen välistävetäjä ja suurimman osan rahasta päätyä yksiin käsiin joka sitten jakaa rahan uudelleen yhteiskunnan päämäärien mukaan. En tiedä.
Hankalia asioita, joiden parantaminen saattaa olla mahdotonta. On nimittäin asioita joiden toimivuus on jo vedetty tappiin.- Anonyymi
Lähtökohta tulee olla se että ensin yhteiskunta antaa ihmiselle kaiken mitä tämä tarvitsee ihmisarvoiseen elämään ja sen jälkeen tämä ihminen osallistuu kiitollisena sen yhteiskunnan pyörittämiseen. Väitteet että sellaisessa maailmassa kukaan ei tekisi mitään ovat samaa tasoa kuin väite että ilman uskontoa ja helvetinpelkoa ihmiset rupeaisivat varastelemaan ja murhaamaan ilman omantunnontuskia.
Emme hyväksy raiskaamistakaan vain siksi että joidenkin tekee mieli raiskata, joten miksi ihmeessä talousjärjestelmä on rakennettu niiden ehdoilla jotka eivät suostu tekemään mitään muiden hyväksi saamatta palkkioksi hienompaa autoa ja isompaa venettä kuin naapureilla on?
Kapitalistithan (ja sellaiseksi mielivät) niitä loisijoita ovat eivätkä työttömät.
Ihmistä joka ei pysty osallistumaan yhteiskunnan pyörittämiseen tulee ymmärtää ja auttaa, ei kurittaa.
- Anonyymi
joku firma VeriSure osoitttau että hyvin Beri ONON-Secuurfe heh, josa niin minun ilaeiiriaeara asesmasra ajarreleepi..
hukkaan heitettyäö rhaa jois heile anrwsa..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753524Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481987Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041691- 871567
- 931547
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531212Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001170Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671156Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761152- 661094