Pitkä yhteiselo takana. Puolisoni on aina ollut hieman vaikealuontoinen sille päälle sattuessaan. Hyökkäävä ja agressiivinen. Siis lähinnä verbaalisesti. Jotain tavaroitani on kyllä rikkonut vuosien saatossa.
PMS oireet ovat aina olleet voimakkaita. Muutama päivä kuussa.
Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain. Vaikeus ei liity enää PMS oireisiin.
Vaan vaikeaa on käytännössä jatkuvasti.
Ikään kuin jatkuvat PMS oireet olisi päällä. Puolisosta on tullut todella mustasukkainen. Jokapaikkaan mennään yhdessä, tai sitten ei mennä. Salilla käynnin olen lopettanut. Tiirailen kuulemma naisia siellä. Aloittaa jatkuvasti keskusteluja esimerkiksi suhteistani ennen häntä. Tyyliin jopa 20 vuoden takaa. Kyselee todella yksityiskohtaisia asioita. Esimerkiksi nyt miltä hänen pil.. tuntui? Missä asennoissa? Missä miten milloin jne. Yksityiskohtia seksistä ja ulkonäöstä. Mielestäni nämä eivät hänelle edes kuulu, mutta yritän vastata jotenkin yksinkertaisesti ja hieman jopa näitä entisiä naisia vähätellen, jotta tästä ei seuraa uutta mustasukkaisuusryöppyä. Tivaa näitä asioita todella agressiivisesti. En voi vaan todeta että en halua puhua näistä. Se ei ole vaihtoehto. En edes muista asioita mitä hän tivaa, joten tämä touhu on mennyt todella vaikeaksi. En muista vastaus ei kelpaa.
Facebookkia ei uskalla edes avata hänen läsnä ollessa. Yksikin nainen kun välähtää ruudulla alkaa kohtaus. Mielestäni huomioin naistani kuten ennenkin, ei hän ole itsestäänselvyys minulle. Huomionosoituksienkin kanssa käy vaan nopeasti niin, että sekin kääntyy vastaan "noinko sä sille Minnallekkin teit" "teitkö Sannalle noin" jne.
Puoliso on siis jatkuvasti hyvin ärtynyt ja riidanhaluinen. Meno on todella ailahtelevaista. Koskaan ei tiedä milloin kilahtaa ja milloin rauhoittuu. Seksuaalisesti hän on aina ollut aktiivinen, mutta nyt tuntuu että sekin on lähtenyt lapasesta. Joka ilta pitäisi olla hässimässä. Sitten kun sanon että ei jaksa niin alkaa myös herkästi jokin mustasukkaisuuskohtaus, joten on helpompaa melkein väsyneenä puoliväkisin alkaa hommailemaan. Siitä tosin seuraa herkästi että "et ole innostunut" ja sama rumba.
Elämä on suoraan sanoen helvetillistä. Huomaan rentoutuvani heti kun hän on poissa kotoa, ja alan ahdistua kun tiedän hänen tulevan pian kotiin.
Puoliso on ulkoisesti viehättävä, ja seksi on enimmäkseen hyvää, mutta käytös ja suhde on mennyt niin sairaaksi että en jaksa enää. Itse hän selvästi tuntuu kokevan että ongelma olisi noissa ensimmäisissä, mutta ei.
Käytös ja luonne on muuttunut jotenkin todella paljon vaikeammaksi.
Ero on jo usein ajatuksissa, mutta voisiko kyseessä ollakkin jokin sairaus?
Ikää hänellä on noin 40 vuotta. Onko kyse vaihdevuosista, vai voisiko tämä olla vaikka alkavaa etuotsalohkodementiaa tai aivokasvaimen oireilua? Epäilen vahvasti että jotain hänen päässään on tapahtunut / tapahtumassa.
Kilahdukset ovat niin spontaaneja eivätkä välttämättä riippuvaisia yhtään mistään.
Vai olisiko hän vain kyllästynyt minuun, mutta ei osaa itse lähteä?
Joka tapauksessa hän ajaa käytöksellään minut kokoajan vain kauemmaksi. Koen, että ainoa vaihtoehto on erota, jos nykymeno jatkuu.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hänellä on joku toinen.
Tai joku on vihjaillut sun pettäneen.
Voi se niinkin olla..
Sekin on totta. Ikäviä ihmisiä löytyy.
On pettänyt ja potee syyllisyyttä siitä. Purkaa skaa oloaan sinuun.
Siheesta löytyy kyllä tietoa kun käyttää sitä kuuluisaa hakua...
Ei aina tarvitse itse pettää ollakseen tuollainen. Mä olin nuorena itsetunto-ongelmieni vuoksi tuollainen.. Ja vasta vuosia myöhemmin ne ongelmat ajoi pettämään!olin kuitenkin suora ja kerroin puolisolleni asian. Ja haluttiin jatkaa. Elämä ei ole yksinkertaista.
Monesti sitä työntää toista pois omalla käytöksellä vaikka se syvin pelko olisikin sen toisen menettäminen.. Paradokseja.
Usein tämä mustasukkainen puoliso on se joka pettää ja flirttailee estottomasti .Tyypillistä naisen käytöstä tuo aloittajan kirjoittama teksti.Lisäksi henkilöllä olematon itsetunto.Jos ei käsittele tunteitaan ei oo suhteilla tulevaisuutta toinen lähtee lätkiin.