Sosialismi ei kanna. Siitä on hyvänä esimerkkinä sote. Aivan paska. Kustannukset nousevat ja jonot pitenevät. Paitsi Länsi-Pohjan sairaalassa. Siinä esimerkki, kun puhutaan, että yksityinen pystyy järjestämään asiat 20-30% halvemmalla kuin julkinen puoli.
Sosialismi ei päästä vanhuksia hoivaan, vaikka yksityisellä puolella on 5000 ympärivuorokautisen hoivan paikkaa avoinna. Ja 20-30% halvemmalla kuin julkisesti toteutettuna. Ei haluta säästää, ei haluta päästää vanhuksia kurjuudesta. Sitä se vasemmistoliike edustaa käytännössä. Ideologia ei kohtaa realismia.
Persut uskaltaa kantaa vastuuta, kun demarit huutelee puskista. Nostan hattua.
Onko demareiden ymmärryksessä vikaa, kun Eduskunnan kyselytunnilla kysytään samaa asiaa Orpolta kymmenen kertaa? Tuppurainen, Lindtman? Sotekeskustelu jatkui yötä myöten? Haloo!!!
Kokoomus on kykypuolue. Satonen on ollut paras työministeri aikoihin. Urpo Leppänen oli helppoheikki, joka sanoi poistavansa työttömyyden päivässä. Samaa jatkumoa oli muutkin suunsoittajat takuineen, jotka olivat sanahelinää. Satonen on saanut paljon hyvää aikaan. Tulokset näkyvät jo vuoden päästä.
KD, Kristillisdemokraatit on todellinen lähimmäisistä välittävä puolue. Vasemmistopuolueet puhuvat vähäosaisista, mutta ne teot ovat oman navan ympärillä. Tiedätkö, mitä demareiden "porukalla päätettiin" tarkoittaa? Ei ainakaan demokratiaa. Se ei ole sosialismin idea.
Sosialismia vai edistystä?
Meinaatko äänestää sosialistia? Ihmisten oikeasti?
Anonyymi-ap
3
205
Vastaukset
- Anonyymi
sosialistia äänestämällä veikkaat väärää hevosta
- timppa soini -- Anonyymi
Etkös taas muuta keksinyt. Oot sä melekonen palstahärikkö
- Anonyymi
Sosialismi ei ole toiminut historiassa, eikä nämä punikit saa sitä toimimaan nytkään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen232612Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään382282Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621288Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991211- 41976
- 42957
- 75842
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh67798Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175783Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup92741