Pettääkö puoliso minua vai olenko harhaluuloinen??

Olen pitkässä suhteessa jossa historian alku aikana mieheni on pettänyt minua, ollut aktiivisesti muutaman kerran tinderissä sekä myöhemmin myös jäännyt kiinni uudesta pettämis yrityksestä. Pistin nämä nuoruuden piikkiin. Hän on kuitenkin osannut katua ja pyytää anteeksi niin hyvin että kerta toisensa jälkeen olen antanut aina anteeksi.

Näiden seuraamuksen näkyvät lähinnä itsessäni sillä enään en häneen voi luottaa vaikka kuinka koitan itse työstää luottamusta ja olla kyselemättä häneltä liikaa sillä vastauksen saan häneltä aina kuinka mustasukkainen ja rajoittava olen joten en ole kysellyt hänen naispuolisista kavereista joihin on sosiaalisen median kautta tutustunut. Vaikka todellisuudessa en kysele paljoa hänen menoistaan tai kenen kanssa hän on. En koskaan kiellä menemässä yksin juhlimaan tai saatikka reissaamaan ulkomailla. Olen itse mielestäni aika avoin asian suhteen vai olenko mustasukkainen ja rajoittava? Kuitenkin olen ilmaissut mitä en hyväksy suhteeseen ja mikä mielestäni on ok.

Täytin pyöreitä ja en juhlinut niitä oikeana syntymäpäivänä vaan juhlimme myöhemmi mutta tärkein olisi ollut vietää oikea syntymäpäivä ilta hänen kanssaan. Hän kuitenkin ilmoitti illan aikana käyvänsä yhdellä viinilasillisella aijemmin tapaamansa naisen kanssa jonka kanssa oli ollut koiratreffeillä. Meillä mieheni uusi pentu joten pyysi ettei olisi koko iltaa poissa. Hän kuitenkin tuli vasta aamulla 5-6 aikaa kotiin ja tämä tietysti tuntui minusta pahalta.

Jälleen viikonloppu koitti ja itse flunssan saaneena koitan levätä kotona. Hän tuli taas yöllä sanomaan että lähtee käymään yhdellä. Sanoin että selvä ja kysin että menetkö yksin johon hän vastasi kyllä. Mikä on teistä aika kun käydään yhdellä? Itselläni se on noin 1-2h mutta mietin onko muilla sama?
Tuli aamu kun heräsin hoitamaan pentua 5 aikaa ja huomasin ettei hän ole tullut kotiin. Odotin 7 asti kunnes lopulta soitin. Ja kysyin missä hän on ja vastasi että hän jäi kaverille. Kysyin kuka niin tuli joku naisen nimi jota en tunne, pyysin häntä tulemaan kotiin koska minusta tämä ei ole ok ja selvittämään asiaa. Ja hän vastasi että lähtee kohta. Ajo matkan kesto on 15min mistä hän sanoi soittavansa. Kello on yli 11. Onko minua jälleen petetty ja onko tällainen toiminta ok tai normaalia suhteessa. Olemme jo 11 vuotta olleet yhdessä mutta itselläni alkaa ymmärrys loppumaan.
7307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tietenkin on petetty. Ei menisi ikinä läpi tuollainen käytös meillä kummankaan osalta.

Äänestä

Sinä olet ilmeisesti kodinkoneen arvoinen🤣🤣🤣🤣🤣 tyyppi ei kelpaa kellekkään omaksi joten pitää sinua niin pitkään kun "oikea"löytyy
Et ilmeisesti arvosta itseäsi?

Äänestä

Kuinka hyväuskoinen ja mukautuv voi ihminen olla. Sun täytyy päättää onko tuo ok sinulle. Ota asia puheeksi. Ellei sinua aleta huomioimaan eroa. Ala tehdä itsenäisesti kaikkea. Ilmoitat vaan miehelle meneväsi lasilliselle kaverisi Maken kanssa. Pidätte sisustamisesta molemmat jne.

Äänestä
  • 😂 juuri näin ja ehkä löydät itsekin arviostasi seuraa, mutta älä anna toisen käyttää hyvä uskoisuuttasi hyväksi.

    Äänestä

Ihan kamalaa. Tuli niin surullinen olo sun puolesta. Hänhän hyväksikäyttää sua törkeästi. Ilmeisesti on kanssasi vain koska hyväksyt pettämisen. Hän siis saa kaiken ja sulle rippeet mitä jää.

Äänestä

Pettäjä on. Nyt sinulle jää vaihtoehdoksi avata suhde eli toimia samoin, hyväksyä nenästä vetäminen tai eroaminen.

Jos jatkat samaan malliin, mikään ei ikinä muutu ja jäät niin sanotusti lehdelle soittelemaan. Mies ansaitsee saman kohtelun.

Äänestä

Jatkoa aloitukseen:

Hän siis tuli kotiin ja juttelimme, rehellisesti lähinnä itse olin itkun ja raivon vallassa. Hän kertoi ettei tarkoitus ollut jäädä pitkäksi aikaa mutta sattui tapaamaan kyseisen henkilön baarissa ja oli juonnut kuulemma liikaa sekä kyseinen nainen oli sitten kutsunut jatkoille luokseen ja mieheni oli suostunut ja jäännyt sohvalle sittemmin nukkumaan kun oli ollut liian humalassa palatakseen kotiin. Hän ei aluksi nähnyt että oli tehnyt väärin koska mitään ei tapahtunut ja hän toivoi vain saavan uusia ystäviä täältä. Mieheni on myöntänyt olevansa yksinäinen kun omat kaverit eikä perhe ole täälä päin Suomea missä asumme sekä itselläni on fyysinen työ ja teen monesti pitkää päivää joten se näkyy kotona väsymyksenä. Aina ei jaksa lähteä joka paikkaan vaan mieluummin nollaa kotona ressin ja uupumuksen. Näin ollen olen "hyväksynyt" usein selityksen että etsii seuraa vaikkei tapa millä hän sen tekee olisikaan mielestäni ok.

Meillä yhteinen talo ja koiria jotka ovat tärkeitä perheenjäseniä. Paljon olen laittanut yhteisiin asioihin kiinni jonka vuoksi edes ylipäätään täältä kyselen näkemyskiä ja mielipiteitä.
Ero ei siis ole vain vuokra asunnosta muutto toiseen ja lusikoiden tasapuolista jakoa, vaikka koirien omistajuudesta olemme heti alussa olleet tietosia kumman nimissä kukin on silti kiintymys suhde on niin vahava jokaiseen ettei ole halua luopua eron takia koirasta. Tiiviin lauman erottaminen tuntuu väärältä ja taas pohdin onko oikein koirille ja missä menee raja että olisin itsekäs.
Joten tässä siis ymmärrän että toinen kokee yksinäisyyttä ja koen siitä välillä syylisyyttä sillä itselläni puolestaan olen saannut täältä päin suomea ystäviä joiden kanssa voin käydä nollaamassa, silti en hyväksy toiminta mallia. Suoranaista pettämistä ei tapahtunut ja sen verran hän on aina mokistaan rehellisesti kertonut että uskon sen vaikken edelleen hyväksy yöpymistä vieraan ihmisen luona vain koska oli liian kännissä tullakseen kotiin. Kiitos mielipiteiden jakamisesta, aivan idiootti fiilis on kun vastauksen itsekkin jo tiesin vaikka varmistusta haen olenko näkemyksen kanssa yksin ja tosiaan olenko täysin mustasukkainen ihminen. Hän myönsi että suuttumukseni taitaa olla on yleinen näkemys ja hän pyysi tekojaan ja ajattelemattomuuttaan anteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen pitkässä suhteessa jossa historian alku aikana mieheni on pettänyt minua, ollut aktiivisesti muutaman kerran tinderissä sekä myöhemmin myös jäännyt kiinni uudesta pettämis yrityksestä. Pistin nämä nuoruuden piikkiin. Hän on kuitenkin osannut katua ja pyytää anteeksi niin hyvin että kerta toisensa jälkeen olen antanut aina anteeksi.

Näiden seuraamuksen näkyvät lähinnä itsessäni sillä enään en häneen voi luottaa vaikka kuinka koitan itse työstää luottamusta ja olla kyselemättä häneltä liikaa sillä vastauksen saan häneltä aina kuinka mustasukkainen ja rajoittava olen joten en ole kysellyt hänen naispuolisista kavereista joihin on sosiaalisen median kautta tutustunut. Vaikka todellisuudessa en kysele paljoa hänen menoistaan tai kenen kanssa hän on. En koskaan kiellä menemässä yksin juhlimaan tai saatikka reissaamaan ulkomailla. Olen itse mielestäni aika avoin asian suhteen vai olenko mustasukkainen ja rajoittava? Kuitenkin olen ilmaissut mitä en hyväksy suhteeseen ja mikä mielestäni on ok.

Täytin pyöreitä ja en juhlinut niitä oikeana syntymäpäivänä vaan juhlimme myöhemmi mutta tärkein olisi ollut vietää oikea syntymäpäivä ilta hänen kanssaan. Hän kuitenkin ilmoitti illan aikana käyvänsä yhdellä viinilasillisella aijemmin tapaamansa naisen kanssa jonka kanssa oli ollut koiratreffeillä. Meillä mieheni uusi pentu joten pyysi ettei olisi koko iltaa poissa. Hän kuitenkin tuli vasta aamulla 5-6 aikaa kotiin ja tämä tietysti tuntui minusta pahalta.

Jälleen viikonloppu koitti ja itse flunssan saaneena koitan levätä kotona. Hän tuli taas yöllä sanomaan että lähtee käymään yhdellä. Sanoin että selvä ja kysin että menetkö yksin johon hän vastasi kyllä. Mikä on teistä aika kun käydään yhdellä? Itselläni se on noin 1-2h mutta mietin onko muilla sama?
Tuli aamu kun heräsin hoitamaan pentua 5 aikaa ja huomasin ettei hän ole tullut kotiin. Odotin 7 asti kunnes lopulta soitin. Ja kysyin missä hän on ja vastasi että hän jäi kaverille. Kysyin kuka niin tuli joku naisen nimi jota en tunne, pyysin häntä tulemaan kotiin koska minusta tämä ei ole ok ja selvittämään asiaa. Ja hän vastasi että lähtee kohta. Ajo matkan kesto on 15min mistä hän sanoi soittavansa. Kello on yli 11. Onko minua jälleen petetty ja onko tällainen toiminta ok tai normaalia suhteessa. Olemme jo 11 vuotta olleet yhdessä mutta itselläni alkaa ymmärrys loppumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu