Olen tekemässä elämänmuutosta. En niinkään elintapoihin liittyen vaan vapautumiseen turhuuksista ja kaikesta ylimääräisestä stressifaktoroinnista. Osana siihen liittyy ajattelutavan muutos ja pyrkimys keskittyä siihen, mikä elämässä on kaikista oleellisinta.
Vaikeinta on ollut ylittää luopumisen tuska ja coveroida sellainen ajatus takaraivoon, että monikaan asia ei ole niin arvokas, etteikö siitä voisi päästää irti. Onhan se aluksi hankalaa lyödä satojen eurojen edestä tavaraa läjään ja roudata sitä kaatikselle tai polttaa vanhoja valokuvia edesmenneistä lähimmäisistä. Alkuasetelma oli nuitenkin sellainen, että en voinut hävittää edes vanhoja ostoslistoja, jos niissä oli jonkun jo keskuudestamme poistuneet kirjoitusta.
Olen noin puolivälissä tavoitetta, kun luovun kaikesta ja myyn tämän talon pois. Tiedän, että tämä tulee menemään suurella tappiolla kaiken sen jälkeen, mitä tähän on kulutuksen hulluina vuosina uhrattu tunteja ja rahaa, kuinka paljon tunteita ja muistoja on 35 vuotena tähän kasaantunut.
Kuitenkin, kun kaikki läheiset ovat kuolleet ja olen jäänyt yksin niin tästä on lopulta mudostunut vähitellen kuin eräänlainen vankila, jossa jokainen asia ja esine muistuttaa jostakin entisaikojen ilosta tai tapahtumasta, jollaisia ei enää ole. Ei ole kuin syvä kaipaus ja musertava hiljaisuus, jota rikko seinäkellon tikitys ja likaisten ikkuoiden takaa kajatava kevätaurinko.
Nykyään jo ikäkin on sellainen, että takana on enemmän elettyä elämää kuin edessä on vuosia. Paikkoja ja jäseniä on vuosi vuodelta alkanut enenevissä määrin kolottaan. Tämän talon kanssa olemme yhdessä vanhenneet ja vähitellen katkeroituneet ja hukanneet vuosia. Aina välillä sitä miettii, mitä kaikkea siinä on menettänyt ja toisaalta miltä kaikelta säästynyt? Asiat voisivat olla paremmin, miksei huonomminkin, muta yhdenlainen elämäntarina näiden kivettyneiden ja pölyyntyvien seinien sisään on rakentunut. Niin kuin joskus täällä oli koko tuvallinen täynnä elämää, nyt täällä on vain pysätynyt aika ja auringon polttamat repsottavat tapetit.
Mutta jos on onni myötä niin pääsen vielä tästä kahleesta. Vaikka se on raskas ja kivinen taival niin päämäärä on kirkas ja selkeä. Ettei vanhuuden päiviään tarvitsisi täälä virua ja elää päivittäisessä pelossa huomisen murheista, kun jokkn paikka pettää ja antaa periksi, eikä voimat enää riitä ylös nousemaan tai korjaamaan! Vaikka siinä onkin jonkinlainen kaihous niin lopulta edessä on suuri helpotus ja huokaus. Älkää ikinä rakentako itsellenne ansoja, sen vain voin elämänohjeena antaa!
Elämänmuutos etenee
10
236
Vastaukset
Voi minusta kuulostaa, että kaipaisit kovasti ystävää tai jotain piristystä elämään. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan yksinäisyyttä.
- Anonyymi
Muutos avaa yleensä uusia ovia, kun vanhoja suljetaan. Ainakin henkinen hyvinvointi kohenee, jos muutosta tekee kun muutosta kerran kaipaa. Been there, done that.
Jasu - Anonyymi
Kuulostaa rankalle. Teen itsekin samanlaisia asioita parhaillani. Tavaroita on varastoituina vähän siellä ja täällä. Eivätkä nämä jää tähän, kun on vanhoja sukulaisia. Elämänmuutos se onkin niin helppoa keikkuessa hulluuden rajalla. Ihan kaikkea ei jaksa edes ajatella.
- Anonyymi
Jatkan vielä edellistä. Tuntuuko sinusta siltä kuin tuhoaisit samalla itseäsi, ja tuntuuko se enemmän välttämättömältä vai tilanteen pakolta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkan vielä edellistä. Tuntuuko sinusta siltä kuin tuhoaisit samalla itseäsi, ja tuntuuko se enemmän välttämättömältä vai tilanteen pakolta?
Tiedätkö, se tuntuu siltä kuin olisi käpäsenä takertunut liimapaperiin. Näet, kuulet ja tunnet mitä ympärillä masilmassa tapahtuu, mutta kuivut ja kuolet hiljaa pois. Mitä enemmän pyristelet, sitä enemmän liimaudut. Et voi muuta kuin mielessäsi tehdä ja kuvitella asioita.
Se on vähän sellaista ajattelua, kuten tiedät, " ei nyt tänä vuonna pysty, mutta ehkä seuraavana." Vuodet vierivät vierimistään, aika kuluu ja edelleen ajattelet, että "sitten joskus". Mutta ennemmin tai myöhemmin huomaat, että aika ajoi ohi, juna meni, poljet paikoillasi kuopassa se näkymätön kahle nilkassa, se kaikista lujin ja vahvin ketju köytettynä ja kiedottuna ympärillesi. Ja kun ensin harmaantuvat hiukset ja tulevat ne rypyt, joita ei voiteet enää peitä, alat ymmärtää, että se oli siinä. Sen jälkeen tulevat muut vaivat ja ongelmat, ja olet edelleen kahleissa, joista epätoivon vimmalla yrität irtautua, mutta et pysty.
Se tunne on vähän kuin sellaisessa pimeässä kolmiuloitteisessa avaruudellisessa tilassa, jossa pimeys jatkuu loputtomasti horisontin joka suuntaan. Niin ylös, alas kuin sivuillekin, ikään kuin olisit silmät sidottuna ja sokeana pimeässä huoneessa hapuilemassa pääsyä ulos pimeydestä kahle jalassasi. Se on se oma henkinen kuboli, kuin joku ilmatiivis tyhjiö, oma universaali maailmansa, joka on sulkeutunut ulkomaaailmasta, jonka tuntee ja tietää, mutta johon ei ole oikeaa kosketuspintaa. Äänet siltä kaikuvat kuin veden alta sellasena vaimeana pulputuksena. Hukkumisen tunne on läsnä jokaisella jäätävällä henkäyksellä ennen kuin tästä kahleesta vapautuu!
Siltä se tuntuu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö, se tuntuu siltä kuin olisi käpäsenä takertunut liimapaperiin. Näet, kuulet ja tunnet mitä ympärillä masilmassa tapahtuu, mutta kuivut ja kuolet hiljaa pois. Mitä enemmän pyristelet, sitä enemmän liimaudut. Et voi muuta kuin mielessäsi tehdä ja kuvitella asioita.
Se on vähän sellaista ajattelua, kuten tiedät, " ei nyt tänä vuonna pysty, mutta ehkä seuraavana." Vuodet vierivät vierimistään, aika kuluu ja edelleen ajattelet, että "sitten joskus". Mutta ennemmin tai myöhemmin huomaat, että aika ajoi ohi, juna meni, poljet paikoillasi kuopassa se näkymätön kahle nilkassa, se kaikista lujin ja vahvin ketju köytettynä ja kiedottuna ympärillesi. Ja kun ensin harmaantuvat hiukset ja tulevat ne rypyt, joita ei voiteet enää peitä, alat ymmärtää, että se oli siinä. Sen jälkeen tulevat muut vaivat ja ongelmat, ja olet edelleen kahleissa, joista epätoivon vimmalla yrität irtautua, mutta et pysty.
Se tunne on vähän kuin sellaisessa pimeässä kolmiuloitteisessa avaruudellisessa tilassa, jossa pimeys jatkuu loputtomasti horisontin joka suuntaan. Niin ylös, alas kuin sivuillekin, ikään kuin olisit silmät sidottuna ja sokeana pimeässä huoneessa hapuilemassa pääsyä ulos pimeydestä kahle jalassasi. Se on se oma henkinen kuboli, kuin joku ilmatiivis tyhjiö, oma universaali maailmansa, joka on sulkeutunut ulkomaaailmasta, jonka tuntee ja tietää, mutta johon ei ole oikeaa kosketuspintaa. Äänet siltä kaikuvat kuin veden alta sellasena vaimeana pulputuksena. Hukkumisen tunne on läsnä jokaisella jäätävällä henkäyksellä ennen kuin tästä kahleesta vapautuu!
Siltä se tuntuu!Hei, se tuntuu myös tänne.
Tiedän ihan tasan tarkkaan mistä puhut. En voi mitään omaa muuta tuohon lisätä, mutta tuntuu että joudut toimimaan itseäni paljon kovemmassa paineessa. Oman pahimman olen ohittanut, mutta elämä on edelleen pelottavaa, eikä sitä uskalla edes elää.
Turha tähän kirjata loppuun mitään kannustavaa fraasia, niin jää muillekin jotakin sanottavaa. Toivon että kirjoittelet palstalle, että kuulisin sinusta lisää. Saattaa olla, et olen kuullutkin.
En ole pystynyt luopumaan vielä valokuvista. Voisin laittaa keräykseen postikortit, kierrätykseen aku ankat, vanhat kirjat myös, vai saako lahjoista luopua.. Tätä olematonta asiaa tähän loppuun, ettei liian paljon ajattelisi. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hei, se tuntuu myös tänne.
Tiedän ihan tasan tarkkaan mistä puhut. En voi mitään omaa muuta tuohon lisätä, mutta tuntuu että joudut toimimaan itseäni paljon kovemmassa paineessa. Oman pahimman olen ohittanut, mutta elämä on edelleen pelottavaa, eikä sitä uskalla edes elää.
Turha tähän kirjata loppuun mitään kannustavaa fraasia, niin jää muillekin jotakin sanottavaa. Toivon että kirjoittelet palstalle, että kuulisin sinusta lisää. Saattaa olla, et olen kuullutkin.
En ole pystynyt luopumaan vielä valokuvista. Voisin laittaa keräykseen postikortit, kierrätykseen aku ankat, vanhat kirjat myös, vai saako lahjoista luopua.. Tätä olematonta asiaa tähän loppuun, ettei liian paljon ajattelisi.ps. Hei, haluaisitko saada minuun yhteyttä ja kirjoitella jossakin muualla?
- AnonyymiUUSI
noniin kokeilw lwikakata varpaankynsiäkin joillain saksalaiste järeillä peltisakseilla jos on muut saksit hukassa sellaisilla sien
Luulin että tässä olisi ollut kyseessä vaihdevuodet eli elämänmuutos (the change of life). Mutta onkin elämäntapamuutos työstettävänä.
"Nykyään moni nainen synnyttää esikoisensa yli 30-vuotiaana. Jos esivaihdevuodet ovat alkaneet, elämänmuutos usein korostaa perimenopaussioireita, sillä raskaus ja synnytys aiheuttavat ison hormonimyrskyn kehossa jo itsessään." https://kaksplus.fi/vanhemmuus/vanhemman-terveys/esivaihdevuodet-eli-perimenopaussi/- AnonyymiUUSI
Laitat vain vipinää tavaroiden tyhjentämiseen ja talo myyntiin. Siitä se vapaus koittaa.
- Sheena
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksei voitaisi vaan puhua asiat selväksi?
Minulla on ollut niin kova ikävä sinua, etten oikein edes löydä sanoja kuvaamaan sitä. Tuntuu kuin jokainen hetki ilman451419Sunnuntai terveiset kaivatulle
Maa on vielä valkoinen vaikka vappu lähestyy, otetaan pitkästä aikaa pyhä terveiset kaivatullesi tähän ketjuun !!761305Olen päivä päivältä vain varmempi siitä että rakastan sinua
Onhan se tällä tuntemisen asteella jokseenkin outoa, mutta olen outo ja tunne on tunne. 😊86963- 83867
Ai miehillä ei ole varaa maksaa
Treffejä naiselle johon on ihastunut? Ihanko totta dusty miehet? Tekosyy. Haluatko laittaa 50/50 kaikki kulut parisuhtee186848- 11845
Olet mielessäni
viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla. Ihastuin sinuun enkä voi tunteilleni mitään. Jos uskaltaisin, tunnustaisin s20811- 82791
Kaipaan seuraasi niin
monella eri tavalla ja tasolla. En tiedä mitä tapahtui, mutta niin vain kävi että ihastuin sinuun.17720Verovähennysten poisto syö veronkevennykset pieni- ja keskituloisilta
Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat jakavat kilvan postauksia, jossa kerrotaan miten kaikkien työssäkäyvi74712