Vanhentunut voi

Minulla on jäänyt jääkaappiin vanha paketti voita joka on avattu paketistaan ja kääritty uudelleen kiinni. Voin reunaosat näyttävät kellastuneelta mutta maussa ei huomaa mitään erikoista.
Onko se vielä syötävää vaiko epäterveellistä?
4211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikä on pakkausessa viimeinen myyntipäivä? Jos tuote eli siis voi maistuu hyvältä voi sen käyttää.

Äänestä
  • Voi ei pilaannu jääkaapissa.
    Aistin valarainen arviointi kertoo onko tuote pilaantunut.

    Äänestä

Olen joskus ostanut voita joka oli puoli vuotta liian vanhaa, en tarkistanut päiväystä vasta kun muutaman päivän kuluttua kotona. Maussa ei ollut mitään vikaa, pintakerros oli aavistuksen keltaisempaa avattaessa mutta ajattelin että eri valmistajilla ulkonäkö vaihtelee joskus.

Ilmeisesti voi ei ole niin herkkä pilaantumaan mikäli kylmäketju on katkeamaton.

Äänestä

Jos voi eltaantuu, siihen tulee pahanhajuista voihappoa, mutta se on vaaratonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulla on jäänyt jääkaappiin vanha paketti voita joka on avattu paketistaan ja kääritty uudelleen kiinni. Voin reunaosat näyttävät kellastuneelta mutta maussa ei huomaa mitään erikoista.
Onko se vielä syötävää vaiko epäterveellistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu