Kävin vappuna ulkona, eikä kukaan nainen tullut tekee tuttavuutta

Jälleen sain itse tehdä kaikki aloitteet. Vähän aikaa jotkut jutteli ja hyvin nopeasti keksivät jotakin "parempaa" tekemistä.

Jälleen todistin kuinka sosiologi Laasanen on oikeassa: miehet ovat "pakotettuja" tekee aloitteita. Siinä sitten kasvaa aina riski saada hyypiön maine, joka on nykyaikana vakavampi asia kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Vaatimukset miehille sosiaalisissa taidoissa ovat nousseet. Naiselle sen sijaan riittää vain olla hyvännäköinen ja miehiä pyörii ympärillä, joista osa (rumat ja sosiaalisesti kömpelöt" saavat hyypiön maineen. Onko "tasa-arvo" korkealla tasolla?

Todellavaikeeta
29273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Anteeksi että kysyn. Missä ikähaarukassa pyörit? 25-30 45-50 vai vanhempi?

Äänestä
  • Mitä se ikä tähän vaikuttaa. Lähes sama tilanne se on ollut 20-30 vuotiaana. Tosin myönnän, että mahdollisuudet hyvännäköisiin 20-30 v naisiin oli vähän paremmat, toisin sanoen todennäköisyys sille, että hyvännäköinen 20-30 v nainen tekee aloitteen, oli tietysti vähän parempi, mutta jos mietitään, kuinka paljon hyvännäköiset naiset ovat tehneet aloitteita koko elämän aikana. Uskallanko sanoa paljoa viittä tai kymmentä kertaa ylemmäksi. Mietippäs vaan, kuinka paljon elämän aikana on tullut käytyä ulkona sanotaanko nyt vaikkapa 20 iästä alkaen. Olen sanonut palstalla aikaisemmin, että 30 ikä on ylitetty ja myönnän, että siitä on jonkin verran aikaa.

    Todellavaikeeta

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mitä se ikä tähän vaikuttaa. Lähes sama tilanne se on ollut 20-30 vuotiaana. Tosin myönnän, että mahdollisuudet hyvännäköisiin 20-30 v naisiin oli vähän paremmat, toisin sanoen todennäköisyys sille, että hyvännäköinen 20-30 v nainen tekee aloitteen, oli tietysti vähän parempi, mutta jos mietitään, kuinka paljon hyvännäköiset naiset ovat tehneet aloitteita koko elämän aikana. Uskallanko sanoa paljoa viittä tai kymmentä kertaa ylemmäksi. Mietippäs vaan, kuinka paljon elämän aikana on tullut käytyä ulkona sanotaanko nyt vaikkapa 20 iästä alkaen. Olen sanonut palstalla aikaisemmin, että 30 ikä on ylitetty ja myönnän, että siitä on jonkin verran aikaa.

    Todellavaikeeta

    Lisään vielä tämän. Siis sanotaanko näin, että mahdollisuudet 20-30 iässä hyvännäköisiin 20-30 v naisiin saattoivat olla paremmat, mutta silloin ujouden takia en osannut hyödyntää. Samoin sosiaaliset taidot eivät silloin olleet samat kuin nyt.

    Todellavaikeeta

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lisään vielä tämän. Siis sanotaanko näin, että mahdollisuudet 20-30 iässä hyvännäköisiin 20-30 v naisiin saattoivat olla paremmat, mutta silloin ujouden takia en osannut hyödyntää. Samoin sosiaaliset taidot eivät silloin olleet samat kuin nyt.

    Todellavaikeeta

    Eli likinäköiset 30vuotiaat lähestyy😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eli likinäköiset 30vuotiaat lähestyy😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    Suhteellisuutta: KOKO elämän aikana, uskaltaisinko sanoa paljoa viittä kertaa enemmän ja nimenomaan, jos puhutaan naisista, jotka määrittelen hyvännäköisiksi.

    Todellavaikeeta

    Äänestä

  • Suositus

    Ensinnäkin kasaa itsesi!

    Tämän session jälkeen voi harrastaa mitä tahansa, paitsi snobbailua oman älynsä suhteen.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suositus

    Ensinnäkin kasaa itsesi!

    Tämän session jälkeen voi harrastaa mitä tahansa, paitsi snobbailua oman älynsä suhteen.

    (hihitystä)

    Miksi äly ei toimi?

    Itse kuulun siihen yhteen prossaan ihmiskunnasta, jota ei ole testattu.

    Mutta mikä tällaisilla otuksilla on aina takataskussa on se että niistä ei voi tietää mitään.

    😁👍

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Miksi äly ei toimi?

    Itse kuulun siihen yhteen prossaan ihmiskunnasta, jota ei ole testattu.

    Mutta mikä tällaisilla otuksilla on aina takataskussa on se että niistä ei voi tietää mitään.

    😁👍

    Mjoo

    Mun elämän suurin mysteeri on se, että en ole valopilkku, vaan harmaa varjo vettemme yllä.

    Ihanaa!

    On siis aivan sama mikä sää, valuutta, mutta lande koittaa.

    (hirn)

    Äänestä

Oma käsi auttaa aina

Äänestä
  • Meneekö siinä sosiaaliset taidot eteenpäin?

    Todellavaikeeta

    Äänestä

Kukaan nuori hoikka kaunotar ei ikinä tarjoa ilmaiseksi tussua miehelle, ellei mies ole vähintään monimiljonääri. Näin on ollut läpi koko evoluution. Tästä se "pakotus" aiheutuu? Riemutaloissa, kuten striptease klubit, tilanne on kokonaan toisin, siellä pariton mies ei saa hetkenkään rauhaa kaunottarilta.

Äänestä
  • Se on juuri näin. Ja nimenomaan hoikka kaunotar. Itse en edes yritä, vaikka olisi minua nuorempi, jos on "liikaa" ylipainoa. Jos naisella on taas "liikaa" lihasta, koen riittämättömyyttä, koska eihän minusta aikoinaan tullut menestyvää kehonrakentajaa, painonnostajaa tai voimanostajaa, vaikka yritinkin treenata. Näen siis omalla kohdalla "parhaaksi" vaihtoehdoksi nimenomaan itseä nuoremman hoikan kaunottaren. Tiedän, kovat on vaatimukset, mutta rehellinenkin olen tässä asiassa: vaikka nainen olisi minua nuorempi, en vaan kiinnostu, jos ylipainoa on naisella "liikaa". Tietysti myös kiinnostun silloin helpommin, jos kasvotkin on naisella kauniit.

    Siinä juuri sosiologi Laasanen tuo esille tätä realismia.
    https://www.oikeamedia.com/o1-63800

    "Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden"

    "Miehet eivät kouluttaudu rikkaille aloille, joten naisille ei riitä tasokkaita aviomiehiä. Naisethan ovat tietenkin oikeutettuja menestyvään aviomieheen - kukaan ei kehtaa vaatia naisia laskemaan rimaa."

    Todellavaikeeta

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Se on juuri näin. Ja nimenomaan hoikka kaunotar. Itse en edes yritä, vaikka olisi minua nuorempi, jos on "liikaa" ylipainoa. Jos naisella on taas "liikaa" lihasta, koen riittämättömyyttä, koska eihän minusta aikoinaan tullut menestyvää kehonrakentajaa, painonnostajaa tai voimanostajaa, vaikka yritinkin treenata. Näen siis omalla kohdalla "parhaaksi" vaihtoehdoksi nimenomaan itseä nuoremman hoikan kaunottaren. Tiedän, kovat on vaatimukset, mutta rehellinenkin olen tässä asiassa: vaikka nainen olisi minua nuorempi, en vaan kiinnostu, jos ylipainoa on naisella "liikaa". Tietysti myös kiinnostun silloin helpommin, jos kasvotkin on naisella kauniit.

    Kun mies kohtaa nuoren hoikan kaunottaren, miehen pitää aloittaa flirttailu, ja jos kaunotar vastaa flirttiin, pitää miehen tehdä avaus joka on luonteeltaan "romanttinen", eikä jotain "kaunis päivä tänään" höpinää, vaan väliltä "jesSUS kun sinä oot kaunis" tai "tuu peuhaaman mun kaa". Avauksen tekijän tapainen odottelu, että ilmaista tussua tulisi kaunottaret tarjoamaan miehille, ei ikinä tuota toivottua tulosta.

    Mitä nuorempi kaunotar, sen suopeammin hän suhtautuu flirttiin, sekä maskuliinin miehen ehdotuksiin. Mitä nuorempi kaunotar, sen vahvempi on hänen libido, sen valmiimpi hän on. Taannoin minulle sanottiin useasti että "minä jo viime kerralla toivon että olisit ...", sitten viimein aloin uskomaan ja uskaltamaan - kun kaunotar vastailee flirttiin, hän jo on mielessään antautunut miehelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Flirtissä on vaan se huono puoli: ei saa tehdä "ainuttakaan mokaa" tai muuten saa välittömästi hyypiön maineen.

    Todellavaikeeta

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Se on juuri näin. Ja nimenomaan hoikka kaunotar. Itse en edes yritä, vaikka olisi minua nuorempi, jos on "liikaa" ylipainoa. Jos naisella on taas "liikaa" lihasta, koen riittämättömyyttä, koska eihän minusta aikoinaan tullut menestyvää kehonrakentajaa, painonnostajaa tai voimanostajaa, vaikka yritinkin treenata. Näen siis omalla kohdalla "parhaaksi" vaihtoehdoksi nimenomaan itseä nuoremman hoikan kaunottaren. Tiedän, kovat on vaatimukset, mutta rehellinenkin olen tässä asiassa: vaikka nainen olisi minua nuorempi, en vaan kiinnostu, jos ylipainoa on naisella "liikaa". Tietysti myös kiinnostun silloin helpommin, jos kasvotkin on naisella kauniit.

    Siinä juuri sosiologi Laasanen tuo esille tätä realismia.
    https://www.oikeamedia.com/o1-63800

    "Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden"

    "Miehet eivät kouluttaudu rikkaille aloille, joten naisille ei riitä tasokkaita aviomiehiä. Naisethan ovat tietenkin oikeutettuja menestyvään aviomieheen - kukaan ei kehtaa vaatia naisia laskemaan rimaa."

    Todellavaikeeta

    Olen korkeastikoulutettu ja hyvännäköinen mies, mutta olen silti syrjäytynyt eikä naisia näy mailla eikä halmeilla. Eli poikkeuksiakin tuohon yleissääntöön löytyy.

    Koko yhteiskuntarakenne on muuttunut pariutumista vaikeuttavaan suuntaan ja se tie tulee jatkumaan. Varmana olisi ollut helpompaa saada kumppani ennen vuosituhannen vaihdetta kuin nyt. Kollektiivisen tuhon tiellä tässä ollaan. - Sivusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Flirtissä on vaan se huono puoli: ei saa tehdä "ainuttakaan mokaa" tai muuten saa välittömästi hyypiön maineen.

    Todellavaikeeta

    Ei ole lainkaan tuolla tavalla. Kaunotar joka lähtee mukaan alkuvaiheen flirttiin (silmäpeli, tai "vahinko"koskettelut tai verbaalinen hively) on jo puoliksi valloitettu. Ainoa "maine" joka voi jäädä epäonnistuneesta flirtistä on se että kaunotar kertoo ystävättärilleen, että sellainen komistus olisi vapaana jos kiinnostaa.

    oikealta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Aniharva parisuhde alkaa millään muulla tavalla kuin flirtti. Se on käytännöllisesti katsoen pakollinen vaihe, kun mies haluaa nuoren hoikan kaunottaren kanssa samalle hetekalle.

    Äänestä

ei mullekaan enää toivotettu kaupassa hyvää vappua. Kun kahtena edellisenä päivänä oli toivotettu.

Äänestä

,omista timtii ett' miprt maosey pvat voosaa,åoa iloiom ot se pm

Äänestä

minäå kurkistin ikkunasta ulkopuolelle.

mutta niin tyttöjen mieleaeä joku hauska sanonta kun jokainwen järkevä ihminen ymmäetää että joku yliopiston professori on aina aivoton, kaikista viisaimpia twiniitytöt

Äänestä

Tasa-arvo toimii mainiosti, sosiaalisen vastavuoroisuuden periaatteen mukaan. Koska sinulla ei ole tarjota naisille muuta kuin naisista valittamista, naiset eivät koe saavansa mitään siitä, että tutustuvat sinuun.

🦄

Äänestä
  • Kuule, aikoinaan yritin opiskella psykologiaa ja siihen minut ajoi jatkuvat pettymykset naisiin. Kyllähän kursseilla naisia riittää, mutta psykologia oli liian vaikeaa. Kyllä nämä pettymykset oli silloinkin liiankin hyvin mielessä. Laasanen on sosiologi, mutta nimenomaan onnistunut omalla alallaan. Jos minä olisin psykologiassa onnistunut Laasasen tavoin, olisiko asiat toisella tavalla. Minä kun olen jo peruskoulusta alkaen nähnyt, kuinka on täysin valheellista väittää naisten olevan aina uhreja. Entämä jos se, että mulla on myös paljon vihaa naisia kohtaan, on myös ymmärrettävää. Kaikki "incelit" ei tietenkään ryhdy väkivaltaan. Minähän yritinkin "hyödyntää" tätä vihaa nimenomaan eettisemmin eli siis yrittämällä opiskella psykologiaa. Valitettavasti siitä vaan ei tullut mitään.

    Todellavaikeeta

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kuule, aikoinaan yritin opiskella psykologiaa ja siihen minut ajoi jatkuvat pettymykset naisiin. Kyllähän kursseilla naisia riittää, mutta psykologia oli liian vaikeaa. Kyllä nämä pettymykset oli silloinkin liiankin hyvin mielessä. Laasanen on sosiologi, mutta nimenomaan onnistunut omalla alallaan. Jos minä olisin psykologiassa onnistunut Laasasen tavoin, olisiko asiat toisella tavalla. Minä kun olen jo peruskoulusta alkaen nähnyt, kuinka on täysin valheellista väittää naisten olevan aina uhreja. Entämä jos se, että mulla on myös paljon vihaa naisia kohtaan, on myös ymmärrettävää. Kaikki "incelit" ei tietenkään ryhdy väkivaltaan. Minähän yritinkin "hyödyntää" tätä vihaa nimenomaan eettisemmin eli siis yrittämällä opiskella psykologiaa. Valitettavasti siitä vaan ei tullut mitään.

    Todellavaikeeta

    Niin, siis en onnistunut psykologian kursseillakaan tutustumaan naisiin, vaikka naisia niissä riitti. Toisaalta psykologia oli liian vaikeaa ja mä toki myönnän, että tämä mun "viha" naisia kohtaan saattoi näkyä "liikaa". Olisi pitänyt vaan olla mahdollisimman hiljaa ja kuunnella ja yrittää vaan keskittyä niin hyvin kuin mahdollista näihin psykologian teorioihin. Jos "vihaa" naisia kohtaan on "enemmän kuin tarpeeksi", voi toki ilman muuta yrittää parhaan mukaan ainakin "piilotella" sitä varsinkin psykologian kurssilla ja tosiaan keskittyä nimenomaan niin hyvin kuuntelee kuin mahdollista ja samoin näiden psykologian teorioiden omaksumiseen. Kyllä aivan varmasti joskus myöhemmin, jos opinnot sujuu, voi "hyödyntää" varmasti enemmän omia mielenkiinnon kohteita. Näethän, kuinka Laasanenkin on onnistunut. Eikös Laasanen ole jossain sanonut, että hänellä on myös tyttöystävä. Siinäpä se juuri on, kun Laasasella on älyä paljon enemmän kuin minulla ja tämän takia on myös onnistunut omalla alallaan.

    Todellavaikeeta

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei tietenkään tuollainen onnistu. Ihmiset vaistoavat sen, jos lähestyt heitä vain hyötyäksesi heistä.

    Mikään ihmissuhde tai verkosto ei toimi, jos hyödyt ovat yksipuolisia tai joku mukaan pyrkivä tavoittelee yksipuolista hyötyä.

    🦄

    Äänestä

olen yrittänyt autta jo pitkän aikaa maentuneita nuoria pelijuttukin, joo en olwe valtionpetturi Saarijäerveltä.

Äänestä

nyt minun tioinenkin silmä näkee aika ok, jotain kortisonivoidejuttua laittovai´tr ...

Äänestä

Ai nyt on jo vappu, ilmankos pääsiäispupusia ei enää näkynyt

Äänestä

jännä juttu sinänsä kun silmäleikkauksen jälkeen nän paremmin ilman rillejä ollenkaan nyt, nooh

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jälleen sain itse tehdä kaikki aloitteet. Vähän aikaa jotkut jutteli ja hyvin nopeasti keksivät jotakin "parempaa" tekemistä.

Jälleen todistin kuinka sosiologi Laasanen on oikeassa: miehet ovat "pakotettuja" tekee aloitteita. Siinä sitten kasvaa aina riski saada hyypiön maine, joka on nykyaikana vakavampi asia kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Vaatimukset miehille sosiaalisissa taidoissa ovat nousseet. Naiselle sen sijaan riittää vain olla hyvännäköinen ja miehiä pyörii ympärillä, joista osa (rumat ja sosiaalisesti kömpelöt" saavat hyypiön maineen. Onko "tasa-arvo" korkealla tasolla?

Todellavaikeeta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu