Miten usko syntyy?

Anonyymi-ap

Entisenä ateistina tiedän sen. Ensin en uskonut edes Jumalan olemassaoloon. Sitten aloin pitää häntä mahdollisesti totena. Jeesuksesta kuulin todistuksia. Päätin kokeilla uskoa Jeesukseen ja jätin elämäni Herran haltuun. Aloin totella Jumalaa parhaan kykyni ja ymmärryksen mukaan.

En siis ensin uskonut edes Jumalan olemassaoloon, mutta aloin pitää sitä mahdollisena kuullessani todistuksia Jeesuksesta. Päätin kokeilla toimiiko Herra ja lähdin seuraamaan Jeesusta. Pidin tässä vaiheessa Jumalaa todellisena. Usko syntyi sanoman kuulemisen kautta.

Sanoman kuulija päättää mielessään onko se uskottava vai ei. Toiset tulevat vakuutetuiksi, mutta toiset eivät usko. Näin se menee kutsutuilla. Valitut ovat sitten ne, jotka uskovat ja antavat elämänsä Jeesukselle. He antavat määräämisoikeuden Herralle ja alistuvat hänen tahtoonsa. He ovat Jeesuksen orjia.

41

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei orjia vaan ystäviä, kuten hän meidät määritteli.

      Ja kyllä. Raamattu on kutsu ja ohje yhteyteen Jumalan kanssa Jeesuksen kautta. Sen kutsun todenperäisyyden ja toimivuuden voi varmistaa kokeilemalla, mutta ei muuten. Siksi ne jotka istuu itse rakentamissaan poteroissa ja "kotilaboratorioissaan" vaatimassa todisteita, myös kuolevat niihin koloihinsa ilman todisteita.

      • "Sen kutsun todenperäisyyden ja toimivuuden voi varmistaa kokeilemalla, mutta ei muuten."

        Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Sen kutsun todenperäisyyden ja toimivuuden voi varmistaa kokeilemalla, mutta ei muuten."

        Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

        Alat totella Jumalaa ja alustat elämäsi päätökset hänelle.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Sen kutsun todenperäisyyden ja toimivuuden voi varmistaa kokeilemalla, mutta ei muuten."

        Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

        Lue ohjeet Raamatusta.

        Siellä Suomeksi kerrotaan miten ja mitä siitä sitten seuraa.

        Eiku kokeileen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alat totella Jumalaa ja alustat elämäsi päätökset hänelle.

        "Alat totella Jumalaa"

        Missä asiassa? Pitääkö minun noudattaa Jeesuksen selvää ohjetta vihata perhettäni ja repiä viettelevät kädet ja silmät irti?

        "ja alustat elämäsi päätökset hänelle."

        Mitä tuo edes tarkoittaa käytännössä? Tämä ei nyt oikein etene, kun epämääräisiä neuvoja jatketaan epämääräisillä neuvoilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue ohjeet Raamatusta.

        Siellä Suomeksi kerrotaan miten ja mitä siitä sitten seuraa.

        Eiku kokeileen.

        "Lue ohjeet Raamatusta."

        Mitkä Raamatun ohjeet ovat niitä, jotka pätevät tässa tapauksessa? Ja mitkä ohjeet ylipäätään ovat sellaisia, joita pitäisi noudattaa ja mitkä ohjeet ovat selllaisia, joita ei pidä missään nimessä noudattaa? Nimittäin kaikki uskovat, joilta olen kysynyt, ovat olleet sitä mieltä, että käskyä repiä irti viettelevät silmät ja raajat ei tarvitse noudattaa. Eikä tarvitse noudattaa käskyä vihata perhettään.
        Ja vaikka Raamatusta käy ilmi erittäin selkeitä testejä uskon testaamiseen, uskovat eivät hyväksy niitä. Esim. Jeesus sanoo selkeästi, että mitä tahansa uskossa rukoilee, sen saa, ja että vuoren voi käskeä mereen, jos on uskoa sinapinsiemenen verran. Silti uskovat ovat yleensä sitä mieltä, että olisi suorastaan Jumalan kiusaamista pyytää vuorta siirtymään mereen.

        "Eiku kokeileen."

        Olen lukenut Raamatun useampaan kertaan.

        Sinäkään et ilmeisesti osaa kertoa, että mitä "sen kutsun todenperäisyyden ja toimivuuden" varmistaminen kokeilemalla tarkoittaa käytännössä?

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Alat totella Jumalaa"

        Missä asiassa? Pitääkö minun noudattaa Jeesuksen selvää ohjetta vihata perhettäni ja repiä viettelevät kädet ja silmät irti?

        "ja alustat elämäsi päätökset hänelle."

        Mitä tuo edes tarkoittaa käytännössä? Tämä ei nyt oikein etene, kun epämääräisiä neuvoja jatketaan epämääräisillä neuvoilla.

        sitähän se on, kun savolainen alkaa tulkita Raamattua, niin mettään menee.

        Päätyy typriin päätelmiin.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Alat totella Jumalaa"

        Missä asiassa? Pitääkö minun noudattaa Jeesuksen selvää ohjetta vihata perhettäni ja repiä viettelevät kädet ja silmät irti?

        "ja alustat elämäsi päätökset hänelle."

        Mitä tuo edes tarkoittaa käytännössä? Tämä ei nyt oikein etene, kun epämääräisiä neuvoja jatketaan epämääräisillä neuvoilla.

        Ei se ole selvä neuvo vaan saastaisen ateistin väärä tulkinta. Jeesusta tulee rakastaa eniten. Se on se ohje.

        Tottele Jeesusta. Helppoa se on. Kevyt kuorma ja sovelias ies.

        Ei se onnistu ilman pyhää henkeä etkä sitä saa, koska olet vänkyrä ja vittumainen.

        Kaikkea ei oteta kirjaimellisesti kuten käden ja silmän repimistä. Saastainen ateisti tulkitsee noin.

        Et halua uskoa, joten se siitä. Enää on paatumus jäljellä. Kutsua et saa.

        Silloin kun opit, mitä Jeesus tarkoitti,sanoessaan opetuslapseksi pyrkivälle, että hänen on vihattava perhettään, jos aikoo opetuslapseksi, sillä hänen on hylättävä maallisen elämän mukavuudet ja kärsittävä pilkkaa, väkivaltaa, ruoskintaa, vankeutta jne....Kaikista ei ole opetuslapsiksi. Vietteleviä silmiä ja varastavaa kättä ei tietenkään tarvitse repiä pois. Riittää kun opettelee hallitsemaan mielensä ja repiä itse viettelykset mielestään. Tämä vertaus kertoo, miten suuri ero on kahdessa lopullisessa ikuisuutemme viettopaikassa. Tulevassa Taivaan Isämme kodissa Hänen perheensä lapsina. Tai helvetissä jonne kaikki pahuus kerätään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole selvä neuvo vaan saastaisen ateistin väärä tulkinta. Jeesusta tulee rakastaa eniten. Se on se ohje.

        Tottele Jeesusta. Helppoa se on. Kevyt kuorma ja sovelias ies.

        "Ei se ole selvä neuvo vaan saastaisen ateistin väärä tulkinta."

        Miten se pitää tulkita? Mitkä kaikki neuvot ovatkin sellaisia, ettei niitä pidä missään nimessä noudattaa ja mitkä ovat noudatettavia? Ja miten ne erottaa toisistaan?

        "Jeesusta tulee rakastaa eniten. Se on se ohje."

        Ai. Vielä äsken ohjeena oli totella Jumalaa.

        "Tottele Jeesusta."

        Eikös se nimenomaan ollut niin, että Jeesusta ei missään nimessä pidä totella, kun hän selkeästi neuvoo repimään viettelevät kädet ja silmät ja vihaamaan perhettä?

        Et siis osannut kertoa, mitä päätösten alistaminen Jeesukselle käytännössä tarkoittaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se onnistu ilman pyhää henkeä etkä sitä saa, koska olet vänkyrä ja vittumainen.

        Kaikkea ei oteta kirjaimellisesti kuten käden ja silmän repimistä. Saastainen ateisti tulkitsee noin.

        Et halua uskoa, joten se siitä. Enää on paatumus jäljellä. Kutsua et saa.

        "Kaikkea ei oteta kirjaimellisesti kuten käden ja silmän repimistä."

        Mitkä kaikki Jeesuksen neuvot ovat kirjaimellisia ja mitkä eivät?

        "Et halua uskoa, joten se siitä."

        Ei uskossa ole kyse haluamisesta. En voi päättää mitä uskon. Ja aikoinaan, kun uskoni alkoi horjua, olisin halunnut kovasti pitää sen (vaikka jälkiviisauden tuomalla tiedolla olen nyt iloinen, että pääsin siitä irti). Jos usko olisi valinta ja halun mukainen, olisin edelleen uskossa.
        Pyydätkö anteeksi valehteluasi? Vai osoitatko että valehtelu on niin tärkeä ja rakas osa uskoasi ettet ole valmis luopumaan siitä?

        Sinäkään et ilmeisesti osaa kertoa, että mitä "sen kutsun todenperäisyyden ja toimivuuden" varmistaminen kokeilemalla tarkoittaa käytännössä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Silloin kun opit, mitä Jeesus tarkoitti,sanoessaan opetuslapseksi pyrkivälle, että hänen on vihattava perhettään, jos aikoo opetuslapseksi, sillä hänen on hylättävä maallisen elämän mukavuudet ja kärsittävä pilkkaa, väkivaltaa, ruoskintaa, vankeutta jne....Kaikista ei ole opetuslapsiksi. Vietteleviä silmiä ja varastavaa kättä ei tietenkään tarvitse repiä pois. Riittää kun opettelee hallitsemaan mielensä ja repiä itse viettelykset mielestään. Tämä vertaus kertoo, miten suuri ero on kahdessa lopullisessa ikuisuutemme viettopaikassa. Tulevassa Taivaan Isämme kodissa Hänen perheensä lapsina. Tai helvetissä jonne kaikki pahuus kerätään.

        " Vietteleviä silmiä ja varastavaa kättä ei tietenkään tarvitse repiä pois. Riittää kun opettelee hallitsemaan mielensä ja repiä itse viettelykset mielestään"

        Miten olet päätynyt tähän tulkintaan?

        Unohdit vastata kysymyksiin:
        Mitä käytännössä tarkoittaa elämän päätösten alistaminen Jeesukselle?
        Missä kaikissa asioissa Jumalaa pitää totella, kun osa täysin selkeistä neuvoista onkin sellaisia, ettei niitä pidä missään nimessä noudattaa?

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Alat totella Jumalaa"

        Missä asiassa? Pitääkö minun noudattaa Jeesuksen selvää ohjetta vihata perhettäni ja repiä viettelevät kädet ja silmät irti?

        "ja alustat elämäsi päätökset hänelle."

        Mitä tuo edes tarkoittaa käytännössä? Tämä ei nyt oikein etene, kun epämääräisiä neuvoja jatketaan epämääräisillä neuvoilla.

        >>>Missä asiassa? Pitääkö minun noudattaa Jeesuksen
        selvää ohjetta vihata perhettäni ja repiä viettelevät kädet
        ja silmät irti?<<<

        Missäkö asiasssa? No tässä asiassa "Etsikään ennen kaikkea
        Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin teille
        annetaan lisäksi tämä kaikki." Matt 6:33.

        Psalmit: 105:4 "Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää
        alati hänen kasvojansa."

        Jesaja:55:6 "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan;
        huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on."

        Apt 17:26-27 "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta
        asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat
        ja heidän asumisensa rajat, että he ETSISIVÄT Jumalaa, jos ehkä
        voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei
        ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja
        liikumme ja olemme,"

        Luuk 11:9-10 "Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan;
        etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen
        anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."

        Mvh J - K

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Missäkö asiasssa? No tässä asiassa"

        Ymmärsinkö nyt oikein, että yhtään mitään muuta käskyä ei tarvitse noudattaa kuin noita sinun luettelemiasi? Eli sinun mielestäsi ei pidä noudattaa Jeesuksen selkeitä käskyjä vihata perhettään tai repiä irti viettelevät silmät ja kädet?

        Mitä Jumalan etsiminen tarkoittaa käytännössä. Tiedän toistavani itseäni, mutta pakko taas todeta: tämä ei nyt oikein etene, kun epämääräisiä neuvoja jatketaan epämääräisillä neuvoilla.
        "Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan;
        etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen
        anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."

        Minä anoin, en saanut, Luukas siis valehtelee. Vai onko tässä sellainen lisäehto, että pitää jo valmiiksi uskoa sokeasti Jumalaan, jotta voi uskoa Jumalaan?

        Sinäkään et siis osannut kertoa, että mitä käytännössä tarkoittaa, että alistaa elämän päätökset Jeesukselle.

        Aiotko muuten mennä ottamaan vastuun valheesta tuolla toisessa ketjussa?
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18928631/ateismi-ratkaisi-arvoituksen#comment-135347246

        Et ollut vilpitön. Sinulle kelpaa vain tieteellinen tms. todiste. Herra ei sellaista anna.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ollut vilpitön. Sinulle kelpaa vain tieteellinen tms. todiste. Herra ei sellaista anna.

        "Et ollut vilpitön."

        En tietenkään. En voi pyytää mitään vilpittömästi taholta, jonka olemassaoloon en usko. Mutta ei Luukas anna mitään lisäehtoja tuossa. Tuo vilpittömyys on sinun lisäyksesi Raamatun sanomaan.

        Tosin ei tuo toiminut silloinkaan kun vielä uskoin ja rukoilin vilpittömästi uskolleninvahvistusta kun ensimmäiset epäilykset alkoivat heräillä.

        "Sinulle kelpaa vain tieteellinen tms. todiste"

        Minulle kelpaa mikä tahansa todiste, jonka paikkansapitävyyden voi tarkistaa ilman että joutuu turvautumaan sokeaan uskoon.

        Sinäkään et siis osannut kertoa, että mitä käytännössä tarkoittaa, että alistaa elämän päätökset Jeesukselle.

      • Anonyymi
        UUSI

        Noudattaa Raamatun ja pyhän hengen ohjeita ja käskyjä.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Noudattaa Raamatun ja pyhän hengen ohjeita ja käskyjä.

        "Noudattaa Raamatun ja pyhän hengen ohjeita ja käskyjä."

        No mitä se käytännössä tarkoittaa? Tämä kiertää kehää: sain jo tuon neuvon ja kysyin juuri sitä, että mitä Raamatun käskyjä pitää noudattaa, ja nyt keskustelu on taas päätynyt siihen, että minulle annetaan sama neuvo kertomatta mitä se tarkalleen tarkoittaa. Tässä keskustelussa minulle on esim. kerrottu, että tiettyjä Jeesuksen selkeitä käskyjä nimenomaan ei pidä noudattaa, vaikka samaan aikaan Raamatun käskyjä pitäisi noudattaa.

        Sinä tulkitset väärin. Ristiriita on päässäsi. Pyhä Henki opettaa, mitä noudatetaan ja mitä ei. Ja miten tulkitaan.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tulkitset väärin. Ristiriita on päässäsi. Pyhä Henki opettaa, mitä noudatetaan ja mitä ei. Ja miten tulkitaan.

        "Pyhä Henki opettaa, mitä noudatetaan ja mitä ei."

        Ilmeisesti sinulle Pyhä Henki ei ole opettanut näitä asioita, kun et osaanut kertoaitä käskyjä pitää noudattaa ja mitä ei.

        Ja onko mitään uskosta riippumatonta keinoa tarkistaa, onko kyse todella Pyhän Hengen opetuksesta eikä omasta mielikuvituksesta? Vai pitääkö uskovan vain luottaa omahyväisesti omaan erehtymättömuuteensä?

        Miten niin en osannut?

        Minussa oleva Pyhä Henki on erehtymätön.

        Minä itse saatan erehtyä, mutta tuskinpa vain tärkeissä asioissa ja Raamatun opetuksessa.

    • Anonyymi

      Välttää vain sitä että kuvitelee sen oikean uskon olevan amerikan homojen herjaamista.

      Tai voi sitä tietenkin tulla siihenkin uskoon.

      On sekin parempi uskoa amerikan homohin kuin ei mihinkään.

    • Jotkut uskovat kauhistelevat ateisteja, luoden heistä viholliskuvaa. Mielestäni kuitenkin jokainen ateisti on potentiaalinen kristitty. ✝️
      Kristityiksi Jumalan armosta uudestisyntyneitä ateisteja voisi mainita mm. C. S. Lewis, Bo Giertz, Pekka Reinikainen ym. 😇👍❤️

      • "Pekka Reinikainen"

        Eli ilmeisesti härski valehtelu uskon puolesta ei mitenkään estä ihmistä olemasta uudelleensyntynyt kristitty.

    • Anonyymi

      Kannattaa lukea Raija Pellin kirja: Harhaanjohtajat, vahvassa uskossa.

      Sinnen on kerätty tositapahtumia helluntailaisten toiminnasta.

    • Anonyymi

      Ihminen saadaan käännyttämällä tulemaan ihan mihin uskoon tahansa.

      Jenkkilahkojen (Jehovat,Mormonit,Hellarit, Advarit) kohderyhmä käännyttämiselle on entuudestaan kristityiksi kastetut ihmiset. Eivät edes yritä käännyttää toisiaan uskoon.

      Oppeja on hieman eriytetty markkinoiden laajentamiseksi ja segmentoimiseksi.

      • Anonyymi

        Kääntyminen Jumalan puoleen on yksi Raamutun keskeisimmistä teemoista.

    • Anonyymi

      Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Nämä lupaukset pätevät, myös kristinuskoa janoavalle. Jumala puolestaan janoaa antaa hyvyyttä Hänen "kasvojaan"etsiville. Hän näkee vilpittömän halun ja mieluusti ojentaa kättään pyytäjälle. Jeesus on kuitenkin ainoa ovi Jumalan ikuiseen kotiin. Jeesuksen sovitustyö, teki meidät taas kelvolliseksi Isällemme. Joten voimme pyytää kaikkea Jeesuksen nimen kautta.

      • "Hän näkee vilpittömän halun ja mieluusti ojentaa kättään pyytäjälle. "

        Eli toisin sanoen pitää jo valmiiksi uskoa Jumalaan, jotta voi uskoa Jumalaan.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Hän näkee vilpittömän halun ja mieluusti ojentaa kättään pyytäjälle. "

        Eli toisin sanoen pitää jo valmiiksi uskoa Jumalaan, jotta voi uskoa Jumalaan.

        Kaikki ihmiset uskovat Jumalaan, mutta antavat sille erilaisia selityksiä ja kuvauksia eri kulttuureissa.

        1. Tim. 6:16

        Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta.

        "Kaikki ihmiset uskovat Jumalaan, mutta antavat sille erilaisia selityksiä ja kuvauksia eri kulttuureissa."

        Eivätkä usko, esim. minä ja muut ateistit emme usko. Miksi valehtelet?

        "mutta antavat sille erilaisia selityksiä ja kuvauksia eri kulttuureissa."

        Eli kaikki keskenään sovittamattomassa ristiriidassa olevat käsitykset kuvaavatkin muka samaa jumalaa. Ei tuossa mitään järkeä ole.

        "Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä."

        Eli Raamattu valehtelee kertoessaan että Mooses sai katsella Jumalaa

        Anna olla ketään ei kiinnosta saat mennä ihan vapaasti siitä ovesta jonka takana on ihailemasi loppusijoituspaikka.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna olla ketään ei kiinnosta saat mennä ihan vapaasti siitä ovesta jonka takana on ihailemasi loppusijoituspaikka.

        Eli tämä pitänee tulkita niin, ettet ole valmis ottamaan mitään vastuuta valehtelustasi ja, että myönnät että Raamattu valehtelee kun se väittää Mooseksen saaneen nähdä Jumalan, kun et asiaan mitään kommentoinut?

        "saat mennä ihan vapaasti siitä ovesta jonka takana on ihailemasi loppusijoituspaikka."

        Mitä ihmettä oikein selität?

    • Anonyymi

      Jos ihminen tosiaan saadaan tulemaan siihen uskoon että herjaa amerikan homoja, niin hänet kyllä saadaan sen jälkeen tulemaan mihin tahansa muuhunkin uskoon. Ei silloin ole mitään rajoja siihen minkä ajattelee olevan oikea uskoa.

      • Anonyymi

        Factatietoa.

        Helluntailiikkeen perusajat Parhami ja Olseni vietiin vankilaan rajusta homostelusta eli sodomiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Factatietoa.

        Helluntailiikkeen perusajat Parhami ja Olseni vietiin vankilaan rajusta homostelusta eli sodomiasta.

        Ps. 2:4

        Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Sääliksi käy noiden parhattajien juttuja, kun mitään ymmärrystä ei ole, on työkalut samaa tasoa kuin naapurissa eli sirpillä ja vasaralla on huidottava kaikkea !

      Helluntain uskovia ei kukaan ihminen ole pystyttänyt, se on pyhän Hengen työtäja pysyy sellaisena.

      Luterilaisuus on poliittinen ja uskonnollinen sekasotku jossa ei kukaan koskaan ole uudestisyntynyt eikä synnytä muuta kuin muotomenoja ja pakkoveron maksajia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Näinhän se yleensä menee. Kuulit todistuksia Jeesuksesta , kuka voi kertoa todistuksia ihmisestä jok on ollut hyvin kauan sitten. Siis kukaan ei voi todistella mitään hänestä
      ”usko synty sanoman kuulemisella” sitä sanotaan tavallisessa kielessä aivopesuksi.
      Pääasia että olet onnellinen ,
      Itselläni on lapsen; usko siihen ei kuulumikään sanoma eikä raamatun tekstit. Ainoastaa minä ja se tunne että jotain olemassa joka on ihan vaan minun ikioma tunteeni on lohduttava.

      • Anonyymi
        UUSI

        mielikuvituskaverin rakastaminen on rakkautta puhtaimmillaan 🤣

    • Anonyymi
      UUSI

      KÄÄÄK olkoon aku ankka kanssasi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      276
      2102
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      43
      1884
    3. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      1792
    4. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      65
      1483
    5. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      85
      1359
    6. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1274
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1263
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      57
      1155
    9. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      219
      1153
    10. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      173
      1004
    Aihe