Rovaniemen kaupungissa epäilty virkarikosten suma

Anonyymi-ap

Poliisin mukaan tutkinta liittyy kaupungin vuonna 2020 tekemiin hankintoihin.

Lisäksi poliisi tutkii vastaavaa asiaa, joka koskee Rovaniemen kaupungin viranhaltijoiden menettelyä oikeudellisten hankintojen tekemisessä vuonna 2022. Tutkinta on vielä kesken, eikä poliisi kerro sen yksityiskohdista enempää.

JO AIEMMIN tänä keväänä poliisi kertoi tutkivansa myös Rovaniemen kaupungin viranhaltijoiden menettelyä vuonna 2020 tapahtuneessa sijoitusvarallisuuden kotiuttamisessa.

Kaupunki oli tuolloin tulevien varainmenetysten pelossa purkanut riskisijoituksiaan ja siirtänyt varoja mielestään turvallisempiin kohteisiin. Siitä oli aiheutunut taloudellisia tappioita kaupungille.

https://demokraatti.fi/rovaniemen-kaupungissa-epailty-virkarikosten-suma-laajenee-ja-mutkistuu

11

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      KONKURSSI KYPSÄ KULJETUS LIIKE KORRUPTIOITIIN PELASTETTII NÄIN

      AHHAEHEH KORRUPTIOITA HAAHEHHEEH ROSVOT KÄHMIJÄT OIKEUTEEN POLIISI TUTKINTAAN TÄÄ HOMMA


      Rovaniemeltä on löytynyt sopiva alue kiinteistökehittäjä FCDC Corp Oy:n suunnittelemalle datakeskukselle.

      Kyseessä on kaupungin omistukseen siirtyvä Hietavaaran alue, joka sijaitsee Kemijoen itäpuolentien varrella Valajaskosken voimalaitoksen lähistöllä sijatseva Hietavaaran

      Rovaniemen kaupunki ja Napapiirin Kuljetus Oy ovat hiljattain sopineet, että noin sadan hehtaarin alue siirtyy kaupungin omistukseen. Kaupunginhallitus päättää sopimusluonnoksen hyväksymisestä maanantaina.

      Rovaniemen selvityksen mukaan datakeskuksia kannattaa tavoitella, koska niistä voi koitua suurta hyötyä aluetaloudelle.

      Kaupungin tavoitteena on, että datakeskus tuo mukanaan lähelleen muuta yritystoimintaa.

    • Anonyymi

      Amatöörejä sijoitusasioissa. Ja monessa muussakin nuo kaupungin viranhaltijat.

      • Anonyymi

        Rovaniemellä ei vielä ole tajuttu, että herrallakin on herra. Jokainen on olevinaan ylimmällä pallilla ja tekee päätöksiä vain omaksi edukseen ja minkä kautta saa suurimman potin omaan taskuun. Jokaisen perässä pitäisi olla joku kyttä, mutta ei se täällä auta sekään, sittenhän pitää kähmiä kaksinverroin, että saa moloemmat saman potin. Miksi tämä on näin epärehellisten päättäjien ja yrittäjien kaupunki, joka asiassa kuletaan vain miljoonat silmissä kiiluen. eikä siinä mitään, jos se tehdään rehdisti.


    • Anonyymi

      airnb ,

    • Anonyymi

      bbbb

    • Anonyymi

      Suma on vasta sitten kun ympäristövalvonnan tekemisiä aletaan tutkiin.

    • Anonyymi

      Nyt päättäjät aikovat palkata paremman selittäjän. Oma valehtelutaito ei riitä.

    • Anonyymi

      huumeet korruptio lapsi sex.

    • Anonyymi

      HYVINVOINTIALUE KORRUPTIOSSA.

    • Anonyymi

      sss

    • Anonyymi

      ddd

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4513
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3115
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      47
      3001
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2813
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      345
      2730
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2705
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      41
      2520
    8. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2260
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2135
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1713
    Aihe