Onko oikea asenne ja toimintatapa?

Anonyymi-ap

Erika puolustaa naisten oikeuksia. Hän sanojensa mukaan ottaa tämän huomioon kun valitsee esitettäväkseen kappaleita ja asujaan. Mitä mieltä olette, pyrkiikö hän päämääräänsä toimivin keinoin vaiko menee ihan vikaan? Onko teistä tässä kaikessa jotain ristiriitaista?

12

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erika esiintyy kuin hutsu. Jonkinlainen naisten vapausrintama, mutta överillä tavalla. Minustakin siinä on ristiriita.

      • Anonyymi

        Mitä nainen voi voittaa hutsuntyyppisenä naisena? Puolustaa heitä, entä itse? Tällaisella ulkoisella olemuksella voi hämätä ja yllättää muut. Siten voi olla vahvoilla esiintymistilanteessa vaikka osallistujana tiedepäiville, kun toiset jää miettii liikaa pukeutumista


    • Anonyymi

      Oh, minä tosiaan olen miettinyt todella pitkään - ja tullut tulokseen, että en kerta kaikkiaan ymmärrä, on niin ristiriitaista. Haluaisin kuitenkin puolustaa ja tukea häntä, mutta en löydä sitä, mitä oikeastaan sitten tuen.

    • Anonyymi

      No olisiko Erika naisena vaikka 100 vuotta sitten voinut esiintyä niin kuin nyt esiintyy?
      (Tosin en tiedä olisiko Käärijäkään voinut 100 vuotta sitten esiintyä niin kuin nyt esiintyy)
      Tiettyä vapautumista on kuitenkin tapahtunut monessakin asiassa, ja nainen tai mies saa esiintyä sellaisena kuin itse haluaa.

    • Anonyymi

      Windowmanilla ehkä sama aate beigeissä spring-pöksyissä, Erikalla beiget mummopöksyt. Eikö tässä kyse siitä, että jokainen pukeutuu miten haluaa. Miten tämä liittyy naisten oikeuksiin? Paitsi että jotkut miehet voivat arvostella naisten pukeutumista mummoiksi. He, jotka kiinnittävät huomiota naisten tyylikkääseen pukeutumiseen.

    • Anonyymi

      Erika esineellistää ja halventaa naisia pukeutumalla latexiin ja kilpailemalla onko hän kaikkein vähiten pukeutunut artisti Euroviisuissa for ever. Vertaa itseään johonkin Windows95man:n pukeutumiseen vertaamalla pornoasujaan hänen vitsikkääseen pukeutumiseensa. Olishan Erika voinut vetästä jonkun Panu-maalitytön tyyliseen lookkiin, mutta päätti ottaa kaalimato.com kuvastosta kaikkein rohkeimmat kumi/latexivarusteet käsirautoineen ja muine tykötarpeineen.

      Ei mitään ristiriitaa minusta, kukin voi olla sellainen kun haluaa, Erika voi olla hutsu ja tyrkky, ei siinä mitään.

      • Anonyymi

        W95 julkaistiin 1995, vaaleansininen farkkumuoti, kankaissa käytettiin edelleen palakuvioita, 1990-luvun lama jatkuu. Internettiä ei vielä ollut halvimmasssa käyttöjärjestelmätyypissä mutta yhteydet alkoi levitä ja yleistyä nopeasti netin ansiosta maapallon eri osiin


    • Anonyymi

      Mutta tämä on niin vanhanaikaista ja kulunutta. Ja Euroviisuissa monia hänen tyylin naisia. Perinteistä naisten pukeutumista. Samoin W95man on 90- luvulta, jolloin W95 käytössä. Ehkä kalsarit rohkeimmilla olivat tuohon beigeen tyyliin ja pukeutuminen.
      Erika on erittäin taitava artisti, ja luulisin että kaikki pitävät hänestä, ja todella mukaansatempaavia biisejä. Sitten hän nostaa esiin joka käänteessä tämän aatteensa, ja perinteisen tavan pukeutua, jonka on selittänyt oudosti sopien naisaatteeksi.

    • Anonyymi

      Viime päivinä myös esillä että häneen kohdistuisi rutkasti arvostelua?! Ja että tämä johtuu arvostelijoiden omista ongelmista, koska he tunnistavat juurikin itsessään nämä ärsyttävät asiat. Tämä voi pitää paikkansa. Silti jotenkin erikoista! Harvoin artistit analysoi yleisölleen tällaisesta.

    • Anonyymi

      En ymmärrä! Vaikka nainen pukeutuu säkkiin, kerää hän miehiltä ja naisilta ahdistavan paljon huomiota.

    • Anonyymi

      Ei voi mitään, että yhdistyy Kikkaan. Ja miten Kikan kävi, ei kovin hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      239
      2588
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      12
      2152
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      322
      1878
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1629
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      85
      1540
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1250
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1200
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1083
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1016
    Aihe