Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”
PolitiikkaTalous
19.05.2025 |16:16
Muutama päivä sitten Suomen Uutiset kirjoitti hallituksen uudistavan toimeentulotuen, joka nykymuodossaan ei ole työhön kannustava ja pahimmillaan tekee työnteosta kannattamatonta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra kiinnittää viestipalvelu X:n päivityksessään huomiota siihen, miten hurjia avustuksia esimerkiksi monilapsiset maahanmuuttajaperheet voivat saada.
Perussuomalaiset on kantanut huolta työnteon kannattavuudesta jo pitkään. Toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi, äärimmäisessä kriisissä auttavaksi sosiaalitueksi, mutta monelle siitä on muodostunut helposti netistä saatava ensisijainen tukimuoto.
suomen uutiset ote
miten hurjia avustuksia esimerkiksi monilapsiset maahanmuuttajaperheet voivat saada.
Anonyymi-ap
1
72
Vastaukset
- Anonyymi
Hih
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait202978- 392577
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381443- 841340
- 631231
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40979Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124883- 32796
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi27645Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59611