Olen edelleen sama hylkiö kuin peruskoulussa

Peruskoulussa lymyilin aina vaa yksin nurkassa ja korkeintaa seurasin mitä mun kiusaajat porukassa puhui.
Sama on jatkunu koko elämäni läpi ja nyt olen jo 36 vuotias ja edelleen se sama hylkiö jossai nurkassa odottamassa välkän loppumista, paitsi että en kuulu enää mihinkään.
16359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nythän sä astuit kaikkien eteen. Mikset jäänyt nurkkaan odottamaan?

Äänestä

mielesi on yhä siellä koulussa, pysyvästi

sinä lähdit pois mutta mielesi jäi

1Äänestä
  • sinähän mun mielen sisälle näetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    sinähän mun mielen sisälle näetkin.

    Ei o mahdollista pitäs olla vähintään röntgen katse eikä sekään auttas kun ei magneettikuva ja aivosähkökäyrien tutkimisetkaan riitä selvittämään kuinka aivot toimii veikkaisin että aivot on jotain sellaista minkä toimintaa on mahdotonta selvittää täysin varmasti mu onneksi ihmiset osaa olettaa ni voivat edes kuvitella selvittäneensä kuinka aivot toimii

    Äänestä

Mikset sitten keskittynyt siihen missä oot hyvä. Vaikka käsityötuntiin. Tehnyt vaikka mitä hienouksia puusta ja metallista. Tiedän kyllä että meidän aikaan ei paljoo saanu ite päättää. Piti tehdä sen valmiin kansion mukaan. Aloittaa penaalista edeten, lautasliinatelineeseen, jakkaraan, rikkalapioon, lippaaseen, taas jakkara, leikkuulauta, vasara, suttunuija, kynttiläjalka, pihalyhty ja lasikaappi + pari elektroniikka työtä. Mutta silti saattoi noi tehdä hyvin, vaikkakin kyllä parhaimpien töitä usein sabotoitiin. Oispa tollaset käsityökoneet vieläkin käytettävissä. Nytkin ois, selän takana, käytön estää vain rehtorin nyrkki. (Siis kuvainnollisesti, jos vaikka reksi lukee)

Äänestä

Kaikkea pahaa koulukiusaajillesi. Toivottavasti joku nainen ymmärtää ahdinkosi ja rakastaa sinut kuntoon antamalla paljon pillua.

Äänestä
  • Ei kai nyt sentäs. Tarkotit varmaan pullia.

    Äänestä

No voi voi eikö isi tai äiti opettanu pitämään puolia kiusaajia vastaan mä opetin ainakin tytölleni et jos ne sua koulussa kiusaa ni tipuauta se isoin niistä ni muut kyllä häviää siitä tosin tyttö tokas että mä en lyö mahtaako johtua siitä ettei isikään ole koskaan ketään ainakaan nyrkillä lyöny poitsun kanssa pitä vähä lähestymistapaa tuohon muuttaa meni alkuun ehkä vähä turhankin herkästi niiden poikien päälle ketkä ärsytti kun koulu hällä alko

Äänestä

Jotenkin olen ajatellut, että olet hylännyt menneet ja pompottelet palstaa menneillä miten haluat.

Vain rekkautuneet kuuluvat johonkin ja heitäkin on yhä vähemmän.

Äänestä

Mitä väliä menneillä on? Mikset tee nykyisyydestä sellaista kuin halauisit sen olevan? Jos jatkat samaan malliin, saat tarpoa paskassa lopun ikääsi, ja mielessäsi olet yhä vain siellä koulussa pienenä kiusattuna poikana. Kuulostaa aika huonolta elämältä.

Äänestä
  • Olen kanssasi samaa mieltä! Jos jää rypemään menneeseen ei pääse eteenpäin!

    Äänestä

  • Tyypillinen leuka-alfanussijan vastaus. Et voi ymmärtää sitä traumaa minkä kokemattomuus jättää kilttiin ja kunnolliseen mieheen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tyypillinen leuka-alfanussijan vastaus. Et voi ymmärtää sitä traumaa minkä kokemattomuus jättää kilttiin ja kunnolliseen mieheen.

    Minä olen ätmien kuningas. Mutta en ymmärrä traumaasi. Mene salille ja syö terveellisesti, jos kaipaat enemmän jotain mitä se ikinä onkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tyypillinen leuka-alfanussijan vastaus. Et voi ymmärtää sitä traumaa minkä kokemattomuus jättää kilttiin ja kunnolliseen mieheen.

    Traumoja on ollut ja ne on jätetty taakse juuri sillä voimalla mitä itsestä lähtee, Muutos lähtee itsestä eikä mistään muualta. Pienin askelin sirpaleista uusiksi

    Äänestä

Tämä teki surulliseksi…
❤️

Äänestä

Tämä on kaikkien kilttien ja kunnollisten, hyvien miesten säälittävän surkea kohtalo. Elämä ei ole alkanut koskaan kun naisille ei kelpaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Peruskoulussa lymyilin aina vaa yksin nurkassa ja korkeintaa seurasin mitä mun kiusaajat porukassa puhui.
Sama on jatkunu koko elämäni läpi ja nyt olen jo 36 vuotias ja edelleen se sama hylkiö jossai nurkassa odottamassa välkän loppumista, paitsi että en kuulu enää mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu