Mum miälestäni Israelin sotarikoksia ei voida tuomita sen tähden, että meillä täällä lännessä on jo riittävän monta Venäjän kelkkaan kääntynyttä katkeroitunutta diktatuuria.
Toinen syy, miksi Israelia ei voida tuomita, on Yhdysvaltojen tuki Israelilla ja olemme nykytilassa mitä suuremmissa määrin riippuvaisia Yhdysvalloista ja kuten tiedämm Trump vaatii osakseen hännystelyä, mielistelyä ja suomettumista tai seuraamukset voivat olla ankarat.
Kolmas syy on israelin kanssa käytävä asekauppa, jossa lähinnä me ostamme ilmapuolustuskalustoa ja doneja sekä näiden varaosia ja huoltopalveluja. Israel on sotilasmahti, jota ei haluta menettää ja suututtaa.
Eli, paljon parempi olisi syyttää Urjalaa siitä, että ovat vallanneet Vehkäjärven eteläiset osat ilman lupaa ja miehittävät Kylmäkosken länsiosia, jotka historillisista syistä kuuluisivat Punkalaitumelle. Itse nimittäin kyseenalaistan koko Urjalan kunnan olemassaolon ja Urjala on olemassa vain paperilla. Nämä maa-alueet pitäisi liittää osaksi Punkalaidunta ja vielä me ne maat ja naiset itsellemme saamme. Kuntaliitosta odotellssa, suur-Punkalaidun odottaa syntymistään!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Koska juutalaiset omistaa kaiken täällä. Suomenkin. Siksi orpo poika ei uskalla sanoa vastaan mihinkään
Muslimit ei pidä man to man jutuista ja siksi kirkkomme ei antanut lupaa heille avioitua. Koska kaikki uudet työläisemme olisi lähteneet pois suomesta tai olisi tullut sisällis sota heidän kanssaan.
Suomeen voitais kyllä noita jihadisteja ottaa koska nämä muut mussukat pelkää niitä😉
Panis vielä essun päälle ja hilkan päähän
Voi kun ei ois koko uskontoa🙏🙏🙏🙏🙏🙏ei olisi sotia😢
Israel hyökkää siviilejä vastaan, särkee ja tuhoaa, mutta se ei ole euroopan unionille ongelma. Israelia ei bannata, sanktioita ei aseteta, Israel urheilee kisoissa ja osallistuu euroviisuihin. Vain venäjä ja putin on eu:lle ja myös Suomen eliitille paha. Härskiä.
Kyllä. Ollaan valmiita laittamaan kyllä oma kansa kärsimään pakotteista mutta israel saa hyökätä, tappaa naiset ja lapset.,ja ottaa yhden maan omistukseensa tuosta vaan. Kansanmurha se on ja muut vain katselee vierestä. Meidän pitäis käydä hakemassa eduskunta pois tuolta. Sitten kaataa eu. Ei takas maahan tuloa. Otetaan meidän maa takaisin. Otetaan kaikki mikä meille kuuluu🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Niino, se nyt johtuu ihan vaan siitä, että Ukraina on osa Eurooppaa, jonne nyt hyökätään, eli tulee suoraan iholle. Israel on vähän sellaista aluetta, jossa on taisteltu enemmän tai vähemmän viimeiset kaksituhatta vuotta uskontojen varjolla. Niinpä ikävä sanoa, että tässä suhteessa alueet eivät ole saman arvoisia meidän eurooppalaisten näkökulmasta.
Israel meni palestiinaan pakolaisina. Että wtf??????
Taisi komentoijalta unohtua Hamasin hyökkäys lokakuussa 2024 Israeliin siviililejä, naisia ja pieniä vauvoja murhaten.
Hamas pitää kaiken lisäksi edelleen panttivankeja mainitun hyökkäyksen aikana vangiksi ottamistaan siviileistä. Niin kauan kuin yksikin panttivanki on vapauttamatta, Israel puolustaa itseään.
Siksi, koska molemmat osapuolet ovat roskajoukkoa, kuten kaikki ihmiset pääsääntöisesti. Viime vuonna maailmassa käytettiin 2,4 biljoonaa, näiden asevoimien ylläpitoon ja kehittämiseen. Ainoa laji, joka tappaa omiaan. Laji, jota ei olisi koskaan pitänyt syntyä. Ikävä evoluution mutaatio.