Aikuisena en pääsee eroon ryhmäsosiaaliselta telepatia ajattelulta

Anonyymi-ap

Nuori ja lapsi itkevät koska tuntevat yksinäisyyttään kun vaikeasti kuuluvat ryhmään kun kukaan pidä heistä, tuntuu.


Aikuinen joka kävi peruskoulut läpi ja vähän ylempiä kouluja on löytänyt itsensä oivaltavan uskonnollisenkin taustoiltaan ajatuksen kaikkeuden yhteydestä.


- "Et ole yksin" - sanoo jopa Bhagavadh Gita.


Aikuisena pohjoisessa tulee tietoiseksi, että en ole yksilöllinen, koska ajatukset mitä tulevat päähän, eivät ole minun ajatuksia. Säännön mukaan minun on annettava niiden olla, olla takertumatta ajatuksiin, eikä pitää niitä ominani, koska nuoret pitävät muiden ajatuksia ominaan, vaikka eivät ne ole. Aikuinen osaa tietää, että ei ole itse ajatellut asioita. Se aikuisuudessa onkin turhauttavaa, että MIKÄÄN OLE MINUN OMAA. Aikuinen kaipaa nuoruuden egoismia, yksilöllisyyttä kun siihen vielä uskoi ja tiesi. Tänään ei enää uskoo ja tietää, että kun kadulla tulee ajatus tai tahto tehdä tai olla jotakin, niin se tulee vieressä seisovilta ihmisiltä vain. He yhdessä synnyttivät vahvan sosiaalisen energian, joka periytyi minulle ja minä tunsin sen. Mitä mielenkiintoista siinä on? Ei mitään. Se vie vain minulta aikaa ja voimaa tuntea ajatukset joka kertaa kun ajatuksia on paljon ja tilanteita. Kuka tarvitsee sellaista antihenkilökohtaista tietoa ja missä päin ovat silkkaa henkilökohtaisia ajatuksia elämässä? Ei niitä ole. Kaikki on kommunistista perimältään.

Silti joku herää vaatimaan itselleen kaiken, jättämättä muille. Siksi sanotaan, että elämässä pitää taistella kuulemma. Se tarkoittaa käyttää kehoaan. Älykäs osaa myös käyttää kehoaan kun sivistyksen jälkeen päätyi siihen. Rikas kehonsa käyttö olisi ollut isompaa älykkyyttä ja mitä kehollaan saavuttaa elämässä!

Huomaan kuitenkin miten isoa on ryhmäsosiaalista telepaattista olemassaoloa viettävät aasialaiset ihmiset, että eivät rupea jopa puhumaan ja telepaattinen läsnäolo käy vuoropuhelua tavallista aktiivisemmin, esimerkiksi kiinalaisilla.

Miksi puhua kun voi ajatella hiljaa kaiken?

0

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        246
        4502
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        123
        2949
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2712
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        78
        1689
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        105
        1532
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        51
        1251
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        89
        1185
      8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        203
        1054
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        46
        1017
      10. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        1003
      Aihe