Ex Kempat katkerana

Anonyymi-ap

Kempan some suorastaan nyyhkyttää. Elämänsä ehtoopuolella elävät ex kemmijärveläiset kusee entisen kotiseudun muroihin. Vähäisillä elämän menestyksellä palkitut vaikkapa Ylitalo ja Juujärvi volisevat Kempan surkealla elämällä. Kaikki on köyhässä syntymäkodissa päin persittä. Järvi on tyhjä, rapaset rannat ja poliitikot surkeita. Näille pösilöille Kemijärvi on korruption ja rapajärven kaatopaikka. Kotiseudun omaan pesään kusevat Heikkinen ja tekoäly Kemppainen säestää. Menkää idiootit peilin eteen. Mikä meni pieleen. Meillä on mies Brysselissä. Meillä on valtaa.

16

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siihen vain ei tartte olla ex, kun toteaa, että järveä on pilattu ja uusia rytkäyksiä on meneillään. Ei se Luoja tällaista ravakkoa järvestä tarkoittanut.

      Jotain on väärinkin tehty, kun asukasluku valuu vääjäämättä 7000 asukkaan tienoille ja alle. Joskus meitä oli yli tupladti.

      Kyllä, muutkin pökköperät kärsivät, en sitä sano.
      Mutta hei, 10 ylioppilasta, jatkossa hädin tuskin saman verran kanta-asukkailla.

      1 koulu ja toinen, amis, mahtuu aikuiskoulutuskeskuksen puolikkaalle. Ei ole ahdasta sittenkään.

      30 % väestöstä on 70 v täyttäneitä. Vinksallaan on ikärakenne, vanhusten huolto. Meillä on huonosti voivia perheitä. Rempallaan oleva tori on luku sinänsä.

      Näin aluksi tässä olisi petraamisen paikkoja.

    • Anonyymi

      Kyllä itte hämmästyin talvella. Oli joku tilaisuus Kulttuuritalolla. Kertovat kuinka huonoa veden laatu on ja pohjassa jättimäärää myrkkyjä. Kalaa en enää uskalla Kemijärveltä tuoda Ouluun. Mies ei aio syödä myrkkyjä haukimassasta. Ostan torilta. Meren kaloja.

      • Anonyymi

        Naruskan lohi on tervettä ja hyvää. Tilaan kerran kuukaudessa. Ei tarvi pelätä Kemijärven myrkkyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naruskan lohi on tervettä ja hyvää. Tilaan kerran kuukaudessa. Ei tarvi pelätä Kemijärven myrkkyjä.

        Minä syön Norjan lohta. On se hyvää.

    • Anonyymi

      Nämä ex Kemijärven surkimukset pilaa maineen. Pysykää siellä mihin oottaa päässyt.

      • Anonyymi

        Kemijärven vesi on helppo tutkia muutamia kertoja vuodessa, ja tutkimusten valossa puhua asiasta. Nyt vain jälleen syytetään ihmisiä jotka sitä järveä ei varmasti ole pilanneet.

        Lehdissä on kirjoiteltu vesistöistä johon laskeutuu sulamisvesiä paljon jotka tuovat tullessaan radioaktiivisia saasteita. Humuspitoiseen veteen nämä saasteet herkästi imeytyy.
        Tehtaan myrkyt eivät taida olla se ongelma nyt, siitä ei lie tietoa mitä mahdolliset pumppuvoimalat vaikuttaa.

        Veden laadusta ja kalojen puhtaus on nykyaikana helppo selventää tutkimalla, silloin ei tarvitse ketään syytellä, ja kaloja voi vapaasti syödä, tai sitten ei.

      • Anonyymi

        Hoh hoijaa. Noilla säälittävillä ex Kemijärven 60/70 luvulla syntyneillä ei ole mitään menetettävää. Hyvä eläke. Hienot asunnot etelässä. Hyvä se on tänne tulla. Honkakankaalla on mukava käppäillä. Persujen pappia käydä katsomassa. Abc:llä tollottaa meitä köyhiä.

        Kemijärven nuorten perheiden tulevaisuus ei ex kemppoja ja omia eläkeläisiä kiinnosta. Eläke juoksee ja maha paisuu kaljalla. Miehen täytyy lähteä töihin outokumpu oylle. Kemijärven kaupungista ei löydy töitä. Vitun Pumppuvoimaloita vastustavat. Mistä mä saan töitä.

        Lähe Sodankylään. Tehkää talo sinne. Täällä ei ole tulevaisuutta.

        Turha luulo jos uskoo pumppuvoimaloiden tuovan työtä paikallisille. Isot maansiirtotyöt kilpailutetaan EU sääntöjen mukaan. Aivan hyvin tekijät voi tulla eteläsuomesta, tai Virosta.

        Pumppaamot tekevät suuret rakennusfirmat koneasennukset aliurakoitsijat. Voimalan ohjaus toimii automatikalla, ja valvonta etänä. Varmasti rakennusvaiheen aikana paikallisissa ruokaloissa, ja ravintoloissa käy enemmän asiakkaita.

        Kemijärven kaikki kone ja maansiirtoyrittäjät saa urakoita 10 vuodeksi. Yritykset maksaa verot Kemijärven kaupungille. Työntekijät asuu kotoisesti ja verotuloja virtaa. Vastustajat ovat eläkkeellä tai asuu muualla. Niille on ihan sama miten käy. Iivari ei luo työtä. Iivari luo työttömyyttä.

        Kyllä niitä koneita saa olla, ratkaisevana tekijänä on kuka voittaa urakkakilpailut.
        Nyt ei eletä vanhaa aikaa jossa koneurakoitsiat otettiin naapurista. Nyt otetaan se joka tekee työn halvimmalla. Kilpailu on avoin kaikille EU n alueella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähe Sodankylään. Tehkää talo sinne. Täällä ei ole tulevaisuutta.

        Parempi tulevaisuus Sodankylä, Rovaniemi , Kittilä akselilla.... kemijärvi on vaan läpiajettava kylä pahainen.. ei mikään kaupunki imagolle sopiva

    • Anonyymi

      Ja yksi itkee kun ei voi juosta jos ei ole kivituhkaa lenkkipolulla...hiihtääkkään ei voi muutenkuin tampparin perässä.

      • Anonyymi

        Siihen on helppo ratkaisu, jos ei voi juosta, silloin täytyy kävellä.

    • Anonyymi

      Aloittaja suoltaa tuubaa. Ei ole Ylitalo ex-kemppa. Oli ehdolla kuntavaaleissa. On siis kemijärveläinen

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      418
      3533
    2. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      110
      2623
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      3
      2401
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      38
      2202
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      7
      2119
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      16
      1957
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1607
    8. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      73
      1543
    9. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      45
      1497
    10. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      53
      1380
    Aihe