Kumppanin valinta

niinpä, miten sitä onkaan aina valkannut vääränlaisia naisia. itse veikkaisin "mutu", että siinä on jotain hyväksynnän hakemista. näin ainakin veikkaisin omalta kohdaltani, kun olin kakarana itse syrjitty, niin sitä oli tavallaan "wannabe" joihinkin tiettyihin porukoihin, joissa liikkui ei-niin-mukavia ihmisiä. liekö siitä sitten jäi jotain ihme tarpeita kottaraisia katsellessa. näpeillehän siinä sitten tuli ja lujaa. mutta ajan myötä kun sitä tuli itseltään kyseltyä, että mikä niissä niin viehättää, niin sitten sitä alkoi olla varovaisempi ja katsella niitä tavistytsyjä. eikä ole kyllä yhtään kaduttanut se valinta, kun on jo nelisen vuotta takana hienoa parisuhdetta.

on kyllä tuttu asia.
Liekkö naisilla joku hoivaamisvietti (florence nightingale) joka siihen vaikuttaa.

On muuten todella ärsyttävää kun eräällä ystävälläni on eräs renttu jätkä, joka varastaa tältä tytöltä rahaa ja muutenkin epärehellinen.
Sitten kun yritän puolustaa ja rohkaista häntä niin hän vain vetoaa siihen että rakastaa...
On vielä lyönytkin häntä.

Perkele seuraavalla kerralla käyn pieksämässä sen tyypin.

Itselläni on 26-vuoden jälkeen useita pidempiä suhteita ollut ja aina olen päätynyt lopulta vääränlaisen ihmisen seuraan. Aiemmista kumppaneistani olen etsinyt liikaa samoja piirteitä kuin itsestäni, ajattelematta sen kummemmin arvostanko todella sellaisia piirteitä. Nykyinen kumppanini on paljolti sellainen, jollaiseksi itse haluaisin tulla, ja huomaan että hän on saanut minussa jo muutosta aikaan :) Etsivä löytää ja kasvaa samalla itsekin!

Oliskos niin että asiaa tarvitsee tarkastella molemmilta sivustoilta? Parisuhteessa, etenkin sen muodostumisvaihessa molemmat saavat joitain signaaleja jotka "toimivat" that is koetaan jotta saa jotain ainutkertaista. Rakastuminen, parisuhteen alku, sehän on jonkinlainen mielenhäiriö (tavan tieto,toim.huom.)ja renttuun rakastuessaan voisi kuvitella ihmisen esim. saavan tukea omalle epävarmuudelleen. On kait lukematomia muitakin elämäntilanteita joissa voimakas hyväksyntä jonkun ihmisen taholta ylittää kaiken muun. SO.hetkellä kokee jotain pelastuksen tapaista ja siihen nyt vaan kiinnittyy ja asetelma on valmis. "Kyytiä saanut nainen on rakastunut renttuun". ...valitettavasti ko. nainen on myös menettänyt myös hetken elämästään tuon episodin ratkaisemiseen. MUTTEI IKINÄ ITTSEYTTÄÄN. Kaikki mitä oli, on myös edelleen.
Jos em. jakso oli pitkä, vaaditaan sen korvaamiseksi myös pitkä aika, mutta tiedän että jos jaksaa katsella tunteen johtamaa "väärää" tilnnetta pitkään, niin todennäköisesti myös ymmartää, ettei se kaikki ole hetkessä poistettavissa.

niin, toisaalta vois ajatella myös sellaista skenaariota ihan yleisesti että miksi ihmiset yrittää rakentaa jotain haavojen päälle. tarkotan just sitä tilannetta jossa toinen tai molemmat yrittää lähtee rakentamaan jotain uutta liian pian eron jälkeen.

mulle kävi siten että rakastuin yhteen naikkoseen joka oli eronnut vasta muutama kuukausi exästään jonka kanssa oli olu vuosia (oli pettäny tätä naista). no mähän olin tietysti "positiivisella mielellä" liikenteessä että kyllähän tää tästä lähtee rullaamaan kun niin hyvin natsaa. vaikka takaraivossa jyskytti että tähän ei kannata ruveta...

mikähän siinä on että sitä sitten kuitenkin retkahtaa? onkohan se sitä jotain miehistä pelastustarvetta tai jotain hoivaamisviettiä? vai sitä että toinen on siinä kaikkein herkimmillään? siihen sitä itse taisi haksahtaa.

mutta on se vaan niin että vanhat pitää olla alta ensin hoidettu pois ennen kuin uutta voi rakennella. viimeksi tuli siitä kyllä karvas opetus.

mikähän se muuten on tällaisissa tilanteissa, mielipiteitä?