Mirella, Sinun pitää nyt ottaa aikaa itsellesi ja levätä!

Ihminen jaksaa tiettyjen rajojen sisällä. Mutta liika on aina liikaa. Jos elimistö joutuu liian koville, niin silloin tulee burnout.

Olet hyvä ja hieno ihminen. Muista levätä!
7388
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mirellan biisit liian vaikeita laulettavaksi livenä. Timantei kappalekkin alkaa normaalisti mutta sitten sävellaji muuttuu yhtäkkiä korkeaksi ja se on varmaan vaikea vetää livenä varsinkin jos on vähänki flunssaa..

Äänestä
  • Nuori likka ja nyt jo väsynyt. Hahahah. Pikkutyttö ei jeksa.

    Äänestä

Taustanauhat pyörimään jos on flunssa. Niin se laulu jatkui Erikallakin vaikka mikki putosi kädestä kuopiossa.
Kuka näistä kitisijöistä laulaa muka oikeasti livenä.

Äänestä

Joo, en tiedä tuosta mirellasta mitään mutta näin uutisen, rohkea tyttö kun kertoi itse yleisölle mitä on meneillään. Tarvisi oikeasti kuukausien tauon. Vissiin on nyt ylikuormittunut, se on stressaavaa olla yleisön edessä esiintymässä, ei kaikki edes pysty siihen ollenkaan. Ei ole helppoa se. Toivottavasti ne taustahenkilöt jotka mireallasta hyötyvät tajuavat ettei ole hyötyä romahduttaa koko ihmistä ja pilata koko uraa vaan kiireen takia.

Nyt lomalle ja rennosti, ei mitään riehumista tai juhlimista. Mökin rantaan hiljaisuuteen.

1Äänestä

Onko lääkäri tehnyt aloituksen.

Äänestä

Taas julkisuustemppu! Oli niin väsynyt ja masentunut "hirveen kovasta" "työtahdista", mutta jaksaa bilettää jonkun tummaihoisen jäbän kanssa pitkin ulkomaita eikä "uupumisesta" näytä olevan jälkeäkään😝.
Kaikenmoisia vinkujia sitä esiintyy musiikkimaailmassa!
Pysyisi nyt pois julkisuudesta muutaman kuukauden eikä näyttelesi niitä krokotiilin kyyneleitä!

Äänestä

Ja somettaa kyllä jaksaa!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihminen jaksaa tiettyjen rajojen sisällä. Mutta liika on aina liikaa. Jos elimistö joutuu liian koville, niin silloin tulee burnout.

Olet hyvä ja hieno ihminen. Muista levätä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu