Olen miesnainen, sairastunut pärjäämiseen

Tänään hoksasin, että yhteiskunta ja miehet ovat ajaneet minut tilanteeseen, missä olen kadottanut naiseudestani semmoisen pehmeän / herkäm puolen. Näytän kyllä maiselta, mutta en voi olla nainen, koska pärjäämiseen tässä maailmassa vaaditaan maskuliinisia piirteitä.

Erosin miehestä, joka oli pikkuisen narsistinen ja jouduin pelaamaan likaista peliä, jotta hän ei olisi lopullisesti murskannut kaikkea. Sen jälkeen olen joutunut rakentamaan elämää hyvin maskuliinisesti, jotta elämässäni on kaikki ns hyvin.... ja voin kokea olevani turvassa.

Nykyään, kun hoidan yksin kaikki autoasiatkin (mikä on itselleni ollut se vihoviimeinen kiinnostuksen kohde), niin olen alkanut ajattelemaan, että mihin ihmeeseen tässä enää mitään miestä tarvitaan?!?

Samanaikaisesti olen yrittänyt jotain deittailua, mutta miehet lässyttää aikansa, mutta tarpeeksi miestä ei ole kenessäkään. Saan olla oman elämäni miesnainen ja mietin, että miksi yhden munan vuoksi elämääni enää miestä ottaisin. Pitäisi olla jotain muutakin tarjota, kuin seksiä.

En ole kokenut sellaista suhdetta yhdenkään miehen kanssa, jossa olisin voinut olla turvassa nainen ja nyt kun olen pari vuotta rakentanut elämääni yksin, ilman maskuliinin tukea ja onnistunut siinä paremmin kuin yhdessäkään suhteessa, niin pitäisikö elää loppuelämä yksin miesnaisena?!?

Todella pettynyt olen miehiin ja toisaalta pelkään, että jos joskus menen rakastumaan, niin kaikki työni voi tuhoutua. Toisaalta tiedän, että yksin eläessä jää paljon kokematta, mutta yksin on turvassa siltä epäterveeltä maskuliinilta, joka käyttää voimiaan vain tuhoamiseen ja rikkomiseen. Tervemaskuliini on turvallinen, rakentava ja luo turvallisen tilan feminiinille, mutta onko sellaisia miehiä enää edes olemassa?!? Itselläni ei ole sellaisista kokemusta.