SAK:n vastuuton toiminta on aiheuttanut suomalaisille paljon harmia

Ammattiyhdistysliikkeen yhteiskuntaterrorin suojelu on isänmaan vastaista toimintaa. Se on kummallista. Se on vastuutonta. Sitä ei voi perustella.

Metallin Per-Erik Lundhin ja Paperiliiton Antero Mäki olivat poikkiteloin yhteiskuntasopimusta vastaan, mikä ajoi Suomen syvään lamaan 1990-luvulla.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen uhkasi jättää teho-osastojen potilaat kuolemaan kiristyksenä palkankorotuksille. Marinin hallitus joutui suojelemaan ihmisä säätämällä lain murhien estämiseksi, ay-liike nimesi lain pakkolaiksi.

Teollisuusliiton Riku Aalto ja AKT:n Ismo Kokko järjestivät kuukauden satamalakon vuonna 2024, mikä lisäsi työttömyyttä tuhansilla ja leikkasi Suomen talouden kasvulta siivet. Tämä poliittinen lakko ei johtanut mihinkään. Se oli demareiden aivopieru ja vastuutonta oppositiopolitiikkaa.

IAU:n hallitus, takapiruna SAK:n Eloranta ja kuppanit vahingoittivat Finnairin 13 lakkopäivällä: 1200 lentoa peruttiin, 100 000 ihmistä kärsi lentojen peruutuksista, Finnairille maineen menetys ja 70 miljoonaa tappiota lakkojen takia. Lakoilla ei saavutettu mitään. Lakot olivat pelkkää vahingoittamista, hyökkäys valtioenemmistöistä yhtiötä vastaan, kansaa vastaan.

Edellä muutama esimerkki SAK-laisen ammattiyhdistysliikkeen täysin mielipuolisesta toiminnasta, jolla vahingoitetaan yhteiskuntaa ja sen kansalaisia. Järjetöntä. Kuinka sitä voi tukea?

Perussuomalaisten ministerit ovat esimerkillisesti ajaneet Suomen etua. Hatun nostoinen asia. Persukannattajien joukkopako on ymmärtämättömien populismia. Ajatelkaa vähän. Jos sdp voittaa seuraavat vaalit, niin on parasta rukoilla oikein kunnolla ja hartaasti apua ylhäältä. Monet pakenevat sitä sekasortoa ulkomaille. Velaksi ei voi elää. Rahaa on -RInteen/Marinin politiikka oli kansan pettämistä. Siksi persut voittivat vaalit, siksi ei-sosialistinen liike sai lisää kannatusta.
6263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Provojen taso laskee huolestuttavasti :)))))

Äänestä
  • Toivottavasti sinäkin opit joku päivä näkemään selvästi.

    Äänestä

Teollisuusliitto, AKT ja Paperiliitto saivat UPM:n lopettamaan Kaukaan tehtaan.
Ajatelkaa, kun UPM:llä lakkoiltiin 2022 neljä kuukautta. Kun Paperiliiton rahat loppuivat, niin Teollisuusliitto tuli apuun ja maksoi lakkopalkkaa siitä eteenpäin. Ne oli harmaan talouden euroja, ilmaisia osinkoja, joihin ammattiliitoilla ei ole oikeutta.
Työntekijät pakoitettiin kieltäytymään työnteosta neljä kuukautta!
Kohta ei ole työtä, mistä kieltäytyä.

Neljän kuukauden lakolla työntekijät eivät saavuttaneet mitään. Sopimus tehtiin samanlaisena kuin olisi tehty ennen lakkoa.

Luulisi hävettävän. Nyt 220 työntekijää jäävät työttömäksi. Kiitos ammattiliitoille.

Äänestä

Se työttömyys olisi tullut lakosta huolimatta kumminkin.

Äänestä

Niin olisi ja nopeamminkin vielä,

Äänestä

Porvari se on joika nukkuu huonosti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ammattiyhdistysliikkeen yhteiskuntaterrorin suojelu on isänmaan vastaista toimintaa. Se on kummallista. Se on vastuutonta. Sitä ei voi perustella.

Metallin Per-Erik Lundhin ja Paperiliiton Antero Mäki olivat poikkiteloin yhteiskuntasopimusta vastaan, mikä ajoi Suomen syvään lamaan 1990-luvulla.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen uhkasi jättää teho-osastojen potilaat kuolemaan kiristyksenä palkankorotuksille. Marinin hallitus joutui suojelemaan ihmisä säätämällä lain murhien estämiseksi, ay-liike nimesi lain pakkolaiksi.

Teollisuusliiton Riku Aalto ja AKT:n Ismo Kokko järjestivät kuukauden satamalakon vuonna 2024, mikä lisäsi työttömyyttä tuhansilla ja leikkasi Suomen talouden kasvulta siivet. Tämä poliittinen lakko ei johtanut mihinkään. Se oli demareiden aivopieru ja vastuutonta oppositiopolitiikkaa.

IAU:n hallitus, takapiruna SAK:n Eloranta ja kuppanit vahingoittivat Finnairin 13 lakkopäivällä: 1200 lentoa peruttiin, 100 000 ihmistä kärsi lentojen peruutuksista, Finnairille maineen menetys ja 70 miljoonaa tappiota lakkojen takia. Lakoilla ei saavutettu mitään. Lakot olivat pelkkää vahingoittamista, hyökkäys valtioenemmistöistä yhtiötä vastaan, kansaa vastaan.

Edellä muutama esimerkki SAK-laisen ammattiyhdistysliikkeen täysin mielipuolisesta toiminnasta, jolla vahingoitetaan yhteiskuntaa ja sen kansalaisia. Järjetöntä. Kuinka sitä voi tukea?

Perussuomalaisten ministerit ovat esimerkillisesti ajaneet Suomen etua. Hatun nostoinen asia. Persukannattajien joukkopako on ymmärtämättömien populismia. Ajatelkaa vähän. Jos sdp voittaa seuraavat vaalit, niin on parasta rukoilla oikein kunnolla ja hartaasti apua ylhäältä. Monet pakenevat sitä sekasortoa ulkomaille. Velaksi ei voi elää. Rahaa on -RInteen/Marinin politiikka oli kansan pettämistä. Siksi persut voittivat vaalit, siksi ei-sosialistinen liike sai lisää kannatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu