Ojaniemi teki yllättävän löydön, tekoäly

Anonyymi-ap

Nyt on aikoihin eletty. Joutsijärven asemapäällikönä unissaan esiintynyt Jaakko "Olen Joutsijärven imaami" on lopettanut oman älyn käyttämisen (ei tiedetä oliko mitään käytettävissä). Jaakko on näpytellä atk laitetta, eli kompuutteria. Siellä kurkistaneelle "Olen Joutsijärven tekoäly" olennolta Asemapäällikkö on kysäissyt, noin ohimennen, mitä ne Pumppuvoimalat oikein on. Ja vastaus on saanut Jaakon hämmentyneeksi. Mistä tuo rakkine kaiken voi tietää. Niinpä on parasta lähettää tekoälyn kirjoitus Kotilappi lehden kesätoimitukseen. Kyllä sen joku valopää julkaisee. Koko Herra Huun röttelö tärisee innosta. Jaakko on tietoniekka jonka tekoäly pelastaa konkurssiin ajautumassa olevan kyläyhdistyksen.

20

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaakko heitti veteen varsinaisen uutispommin.

      • Anonyymi

        Jaakon on nähty pesevän paitoja Gangesissa. Mukana oli kuuluisa paroonin ruskea metsästys asu jonka Jaakko oli ostanut Zildan puodista Varastotieltä. Pyhä lehmä kumarsi Jaakolle. Mystinen tekoäly.


      • Anonyymi

        Mutta mistä Jaakko kaiken tietää. Osaisko korjata digiboksin.


      • Anonyymi

        Jaakolla ei ole omia mielipiteitä. Sen täytyy pyytää muilta, vaikka tekoälyltä mitä mieltä pitää olla. Ikä alkaa painaa.


    • Anonyymi

      Julkaiseeko kotilappi jos lähetän luontokuviin, sammakon kutua. Kyllähän se kaiken Julkaisee. Kesällä kaikki muuttuu...

      • Anonyymi

        Minulla on tekoälyllä otettu kuva kun mato syntyy. Sensaatiomainen.


    • Anonyymi

      Uskooko se että tekoälyn tieto on puhdasta totta? Miksi tämmöistä harhaanjohtavaa höpötystä julkaistaan. Mummot on ihmeissään. No voivat sitten katsella eläinvauvojen kuvia pään selventämiseksi.

      • Anonyymi

        Periaate jolla tekoäly toimii on todenmukaisinta tietoutta. Paljon enemmän totta mitä kuulee ABC-llä tai ST1-sellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaate jolla tekoäly toimii on todenmukaisinta tietoutta. Paljon enemmän totta mitä kuulee ABC-llä tai ST1-sellä.

        Tekoäly kaivaa nettiin kirjoitettua tietoa eli mahdollisesti myös huruakkojen ja absin totuuksia. Semmone veheje.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekoäly kaivaa nettiin kirjoitettua tietoa eli mahdollisesti myös huruakkojen ja absin totuuksia. Semmone veheje.

        Tuskimpa tekoäly kaivelee näiltä palstoilta. Kaivelee tieteiseltä tutkimuksia ja asantuntijoilta käytännön kokemuksia. Tekoäly käy läpi sekunneissa tuhansia artikkeleita.
        Näistä tekee yhteenvedon ja lausunnon.


      • Anonyymi

        Jaakko ei ymmärrä että TEKOÄLY ei luo uutta. Se kokoaa vain julkisesti esitetyt tarkastamattomat virheelliset tiedot. Eli julkisesti on talvena aikana kirjoitettu täysin vääriä ja virheellisesti tehtyjä tietoja. Jaakon TEKOÄLY toistaa nämä valheeseen ja itse keksittyyn tuubaan perutuvat tiedot.


    • Anonyymi

      Kemijärveläisillä on synnynnäinen "tekoäly"!
      ÄO pyöreä nolla!

      • Anonyymi

        Koti-Lappi sen todistaa


    • Anonyymi

      Jaska ei puhu paskaa!

    • Anonyymi

      Kaikkea se kotilappikin viitsii uutisoida. Voi helevetti

      • Anonyymi

        Kyllä tekoälyä käytetään kummemmissakin asioissa kuin kysellään tietoa pumppuvoimaloista.
        Ojaniemelle täytyy antaa tunnustusta, koska iäkkäänä uskaltuu hypätä teknologian huipun kyytiin. Täällä vielä turhan moni köröttelee kolakärryillä.
        Tekoäly on tulevaisuutta, pelkona vain on että se jossain vaiheessa saattaa olla ihmistä viisaampi.
        Lääketiede tulee hyötymään, lääkäritän jo nyt käyttävät vaikeissa tapauksissa sairauden selvittelyyn.


      • Anonyymi

        Uusi ns. Päätoimittaja on pelle. Esaa tulee ikävä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi ns. Päätoimittaja on pelle. Esaa tulee ikävä.

        Kyllä siellä muut niitä hupijuttuja kirjottelee ku päätoimittaja. Valitettavasti


    • Anonyymi

      No, on taas jotakin!

    • Anonyymi

      Ojaniemi ja tekoäly.
      Hmm..
      Tekoälyä kummallakin.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2643
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      104
      1825
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1545
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      18
      1250
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      23
      1073
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      983
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      48
      980
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      958
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      121
      951
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      339
      839
    Aihe