Hiljainen pohjoinen hakee kuumeisesti etelän sosiopaattimonimuotoisuuksia

Anonyymi-ap

Rehellisiä, ujoja, hiljaisia
------------------------------
ja piti olla ahkera työssä, mutta....
------------------------------
viina vie


------------------------------------------------------------------


Ei osaa tulla ihmisten kanssa toimeen.
Simpanssit, tutkitusti, pärjäävät enintään 150 yksilön ryhmässä.
Heillä on kohonnut väkivalta kun normaali luku on 20 yksilön lauma,
joka sekin jakautuu kahtia kun haastetaan alfa uroksen leiri.

Sapiensin tulon jälkeen tuhottiin laajasti eliöstöjä planeetalta,
ominaisuus joka liitetään sapiensiin muihin verraten.

Evoluutio kun nostaa sosiaalisuutta ykköspaaliin.
Ei voi pohjoismaalainen jäädä sivuun.
Jäi kun ei ollut junia, lentokoneita tuoda turisteja.

Katsotaan ison kaupungin kulttuuri ja baaritarjontaan,
missä syntyy uutta sosiologiaa Suomessa.

Yllätyksenä tulee aina ulkomaiden elämän monimuotoisuus.
Sosiopaateista puhuttaessa tutkitaan niiden esiintyminen.
Yllättävät yksilöt muuttavat hetkessä Suomen kenttää.
Kuka sosiopaattijättiläisiä synnyttää ja miksi he saapuvat Suomeen.


S24 sosiopaattikeskustelu oli pyörinyt ajan.
Mihin te, rakkaat kolleegat, tuloksiin olette päätyneet ulkomaalaisten sosiopaattien osalta tieteellisesti, kiitos?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voiko sosiopatismi olla tarttuva? Että toisten maailman ilmiöiden aikaan Suomeen syntyy vastaavia ilmiöitä selittämättömästi itse suomalaisten kesken kun sosiologiassa läsnäolo voi olla mediaalista ja fyysisen hiljaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      405
      8869
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      172
      3288
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1764
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      77
      1146
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1068
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1055
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      64
      1011
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      985
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      973
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      920
    Aihe