Olemme pyytäneet Sean B. Carrollia vierailemaan kouluissamme Seinäjoella ja kertomaan evoluutiosta ja dna asioista.
Kirjassaan kelpoisimman valmistus, hän hyvin kuvaa mistä on kyse ja miten todisteet on havaittu
Kirja esittelee uusia todisteita evoluution todellisuudesta ja sen mekanismeista, jotka vaikuttavat lajien, yksilöiden ja geenien tasolla.
Kirjassaan kelpoisimman valmistus, hän hyvin kuvaa mistä on kyse ja miten todisteet on havaittu
Kirja esittelee uusia todisteita evoluution todellisuudesta ja sen mekanismeista, jotka vaikuttavat lajien, yksilöiden ja geenien tasolla.
Vastaukset 125
Vanhimmat
Kirjan keskeinen ajatus on, että DNA sisältää ohjeet elämän toimintaan ja perinnöllisyyteen, ja evoluutio muokkaa näitä ohjeita jatkuvasti. Carroll selittää, kuinka evoluutio toimii ja miten se on johtanut elämän monimuotoisuuteen.
Suosittelen kirjaa. Oli ulkomailla vuoden tiedekirja.
Tutkijat osaavat tehdä nyt elämällekin television rikossarjojen oikeuslääketieteellisen DNA-testin, ja se todistaa kiistatta Darwinin keskeiset periaatteet, mutta lisäksi se on tuottanut useita yllätyksiä.
Jokaisen eliön DNA:ssa on joukko ”kuolemattomia” geenejä, jotka ilmaantuivat kolmisen miljardia vuotta sitten ja jotka ovat luonnonvalinnan ansiosta selviytyneet mutaatioiden jatkuvasta pommituksesta.
Toinen yllätys on fossiiligeenien löytyminen. Nämä DNA:n palat olivat aikoinaan ehjiä ja esi-isiemme käytössä, mutta kun niiden käytöstä luovuttiin, mutaatiot tuhosivat ne. Nyt ne selittävät, miten piirteemme ovat syntyneet.
Ehkä suurin yllätys on, miten DNA-aineisto todistaa, että evoluutio voi toistaa ja toistaakin itseään. Samankaltaisia tai samoja sopeutumia on havaittu niinkin erilaisista lajeista kuin perhosista ja ihmisistä.
Tämän seurauksena kaatuu vanha ajatus, että uudelleen alettuaan elämä johtaisi nykyisestä täysin poikkeavaan tulokseen.
Taidankin tilata.
Luenkin heti kun saan sen postin kautta.
Tilasin myös.
Olisi hienoa , jos hän tulisi Seinäjoelle.
Kyllä. Voisivat jotkut oppia jotain.
Evoluutio on paikkansa pitämätön teoria. Kertokaa kuka opetti hämähäkin tekemään seitin jolla napataan lentäviä hyönteisiä? Kuka opetti majavan rakentamaan mutta jätti apinan kaivamaan nenäänsä? Miksi krokotiili osaa suunnitella mutta apina ei? Entä miten ampiaiset osaavat niin hienosti toimia yhdessä ja rakentaa kerrostaloja, mistä ne sen oppivat? Vähäinen itsenäinen ajattelu johtaa evoluutiouskoon, pidempi ja perjsteellisempi ajattelu murskaa tuon uskon.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18566854/onko-jumalankieltaja-tyhma
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18827583/jeesus-ateistien-jumalaan-verrattuna
Moni voisi oppia asioita, kun tutustuu evoluutioon.
Joillekin se on ylitsepääsemätöntä.
Kyllä. Vahvistusharha estää uskovaisia kokemasta kognitiivista dissonanssia, niin se vaan on.
Kyllä. Hyvin murskasit tuon yhden tieteenvastustajan.
Tutkimus: Ateisteilla on korkeampi älykkyysosamäärä kuin uskovaisilla
Laaja, useita tutkimuksia kattava selvitys näyttäisi tukevan väitettä, jonka mukaan ateistit olisivat älykkäämpiä kuin uskonnolliset ihmiset.
Analyysin mukaan ihmiset, joilla on korkea älykkyysosamäärä, pystyvät kontrolloimaan itseään paremmin eivätkä tarvitse niinkään paljon uskonnon tarjoamia hyötyjä.
Heillä on myös parempi itsetunto ja he pystyvät paremmin luomaan ihmissuhteita, joissa kumpikin osapuoli tukee toista. Näin he pystyvät hallitsemaan elämäänsä paremmin kuin muut.
Noinhan se on.
Hyvä tiedekirja. Vahvistusharha estää joitakin ymmärtämästä faktoja.
Noinhan se on. Vuoden paras aloitus.
Herra Carroll onkin kuulemma tulossa Suomeen.
Ja hänen kirjaansa saa kirjakaupoista.
Kyllä. Ei ole Reinikaisen informaatiotiede (mitä se nyt onkaan) tuhonnut ateismia.
Eihän Reinikainen ymmärrä DNA:status mitään. Hänhän luulee sen olevan puhelinoperaattori.
Niinkö huono koulutustaso siellä suomalaisessa yliopistossa on?
Ai niin mutta Pekka Reinikainen onkin opiskellut Ranskassa.
Niin. Hän on tavallinen lääkäri, ei tiedemies. Huppu himmennyt jo on.
Kuuluisin Luterilainen lääkäri lienee Josef Mengele. Hänethän me tunnistamme.
Jep. Mengele oli näitä silloisen Saksan uuskristittyjä.
Luther ei ollut läheskään ainoa kristittyjen antisemitisti, joka on kirkon irvokkaan paradoksaalinen synnynnäinen vika, mutta hänen sanojensa väkivaltaisuus ja törkeys ovat poikkeuksellisia. Niillä oli myös suoria ja kammottavia seurauksia.
Natsit korostivat ja hyödynsivät Lutherin antisemitismiä, ja se oli yksi voimakkaimmista voimista, joka johti Saksan luterilaisen kirkon sisällä natsistisen ja rasistisen Deutsche Christen- eli saksalaiskristittyjen ryhmän syntyyn.
Juuri noin se meni.
Ai tiedemies niinkuin Ville Mäkipelto?🤣
Niin. Villehän on teologian tohtori ja tiedemies.
Reinikainen ei ole. ( laitanko minäkin hymiön, kuten kakarat tekevät?)
Mengelehän oli tiedemiehen irvikuva.
Eli teologian tohtori on tiedemies mutta lääkäri ei?
No hyvä että teologia on nykyisin tiedettä.
Toinen vastaava lääkäri oli edesmennyt Rauni-Leena Luukanen-Kilde, jonka avaruusolennot kaappasivat useasti. Hän toikin meille viestejä avaruusolennoilta.
Reinikainen ja Luukanen-Kilde ovat samaa sarjaa.
Kummasti se tiedemiehen titteli annetaan niille jotka on kanssasi samaa mieltä. Olet varmasti opjektiivinen muissakin elämäsi osa-alueissa 🤓
Hyvä ja ajankohtainen aloitus. Hienoa.
Kiva, kun Sean tulee Seinäjoelle.
Kyllä. Sean on niin objektiivinen.
Sean B. Carrollilla on muitakin hyviä kirjoja.
Kuten: mikkihiiren suuri seikkailu ja aku ankan main kamphv.
Oikein hyvä kirja jokaiseen kotiin.
Hänen muutkin kirjansa ovat hyviä
Oiva lahja uskovaisille.
Me ei lueta satukirjoja.
Geenit muodoostuneet yli 3 miljardia vuotta sitten, samoin katselemme valoa avaruudessa miljardien vuosien takaa, mutta iäsyyttä ei ole. Mikä mättää???
Oikein hyvä kirja kaikkien luettavaksi.
Kyllä. Perusteellisesti ja puolueettomasti tutkittu ja kirjoitettu
Niin on. Kannattaa itsekin lukea molekyylibiologiksi.
Se ei vaan kaikille onnistu. Ei saa olla vahvistusharhaa.
Kirja saanee kultamitalin.
Nimen perusteella herra onkin oikein miellyttävä herra.
Joko kirja on kirjastosta lainattavissa ?
Onhan se.
On lainattavissa.
Vuoden paras kirja. Niin se vaan on.
Toivottavasti tulee jo syyslukukaudella vierailemaan
Meidän kouluun tervetuloa.
Teos on upea ja täyttä faktaa.
Vuoden kirja eittämättä
Totta kommentoit.
Kertooko Carroll kirjassaan, miten evoluutio on päättänyt tehdä joistain eliölajeista(eläimistä) norsuja, toisista, leijonia, osasta biisoneita, hevosia, lintuja, oravia, jäniksiä jne jne.
Ja kaikki ovat tietenkin jostain alkuliemestä päättäneet muuttua tälläisiksi??
Osaa. Evoluutio ei päätä mitään. Evoluutio on termi.
Sepä se. Monet eivät luettuaankaan ymmärrä mistä on kyse. Vahvistusharha estää.
Noinhan se on. Kirja on loistava valinta pukinkonttiin.
Mielisairaalat ovat ääriään myöten täynnä. Siksi näitä avauksia.
Seinästen dna on murhaajilta perittyä, pohjalaasta hulluutta.
Oikein hyvä avaus. Vain 7 poistettua, asiantonta kommenttia.
Kyseessä on kirja, jonka kaikkien olisi syytä lukea.
Heti kun voin, luen kirjan.
Reinikainenkin luki ja oli kauhuissaan huomatessaan olevansa väärässä, taas.
Niin huomasi.
Kultamitalin arvoinen kirja.
Toden totta, niin onkin.
Muutoinkin ihmisten kannattaa lukea tiedekirjoja.
Carroll kirjoittaa täyttä asiaa. Kirja ostolistalle tai kirjastovaraukseen.
Luettu on. Suosittelen.
Jumalan siunausta.
Evoluution vastustajat on vähän hassuja. Tyhmiähän he ovat, mutta samalla jotenkin hassuja
Evoluution tuloksena kalasta kehittyi kirahvi.
Et ole ihan väärässä, vaikka yrititkin onnettoman huonosti provota.
Jep, osa kaloista oli senverran laiskoja, että jäivät uiskentelemaan vesiin, eikä jaksaneet kehittyä kirahveiksi, norsuiksi, leijoniksi yms.
On ne laiskoja.
Laiskoja ovat ja tyhmiä, uivat nälkäisen kalastajan kaikenlaisiin pyydyksiin. Eivät halua nähdä vaaraa elämälleen tai tyhmyyttään eivät käsitä.
Myös kaikenlaiset näennäistieteen tekijät kehittelevät verkkonsa jotta tyhmät tarttuisi niihin ja kasvattaisi heidän ihramahojaan.
Tuollaisilta on pääsy kouluihin kielletty täällä.
Pääsy kielletty tuollaisilta, onneksi.
Eihän ole, miksi valehtelet? Saatko maksun jostain itärajan takaa?
Loistava kirja kyllä. Myönnän.
Jokaisen pitäisi lukea kaksi tiedekirjaa vuodessa.
Moni ei ymmärrä tiedekirjoja , koska vahvistusharha
Se on aivan totta.
Aivan. Monet eivät vaan ymmärrä tiedekirjoja, niin siksi he lukevat teologi V. Mäkipellon satukirjoja.
Teologian tohtorin Mäkipellon kirjat ovat hyviä.
Myös tohtori Daniel McClellanin videot ovat hyviä.
Niissä on faktoja
Tiede tekee ihmiselle hyvää. Miettikää vaikka syöpäleikkauksia, poliorokote ja muutakin.
Jep. Hyvin kirjoitit.
Loistava kirja kaikille.
Ja joulupukin konttiin lahjaksi
Ateisti uskoo jpulupukkiin ho ho hoo.
Mikä on jpulupukki? Onko se joku sukulaisesi?
Peilikuvasi.
Jpulupukki? Taidat olla taas höpönassun pesällä.
Vai niin Jpulupukki, pesääsi en tule.
Täyttä faktaa koko kirja.
Kympin aloitus.
Kympin arvoinen kirja.
Sainoisin, että vuosituhannen tiedekirja.
Kirja tuokin hyvää Seinäjoelle...
Minun mieleni on malttamaton odotellessani lukemaan pääsemistä...
Hullujen toilailuja.
Suositeltava kirja muillekin muuten.
Toden totta. Useamman ihmisen pitäisi lukea tuollaisia tiedekirjoja.
Hyvä tietokirja jokaiseen kotiin.
Kyllä. Vahvistusharha estää uskovaisia kokemasta kognitiivista dissonanssia. Heidän mukaansa heillä ei ole DNA:ta ja nyt ei puhuta puhelinliittymistä.
Heidän mukaansa ihmiset kehittyi sukurutsasta Nooan aikaan, koska se oli silloin sallittua. Myös dinosaurukset elivät ihmisen kanssa samaan aikaan. Myös orjuus oli sallittua
Tuo kirja on kaikkien vahvistusharhan omaavien lukea.
Uskovainen luulee, että DNA on puhelinoperaattori.
Niin luulee. Tuo aloittajan mainitsema kirja on hyvä joululahja
Vastailet itsellesi.
Oikein hyvä nosto. Kaikkien tulisi lukea tuo kirja.
Nimestä päätellen hyvä kirja
Kyllä, oikea tiedekirja
Eittämättä tiedekirjojen aatelia.
Luepa heti!
Luettu on.
Ja hyvä kirja onkin.
Vielä muutama vuosikymmen sitten evoluutiota tutkittiin pääasiassa fossiilien ja luustojen rakenteiden avulla. Sean B. Carroll osoittaa kirjassaan, että todellinen arkisto lajien historiasta löytyykin DNA-molekyylistä. Jokainen solu kantaa mukanaan "geenifossiileja" – jälkiä siitä, miten esi-isämme selviytyivät muuttuvassa maailmassa.
Carroll on loistava kertoja. Hän ei huku monimutkaiseen jargoniin, vaan käyttää upeita esimerkkejä, kuten syvänmeren kalat, joiden silmägeenit ovat surkastuneet pimeydessä, tai jääkalat, joiden veri ei jäädy.
Kirja nimensä mukaisesti tarjoaa todisteita, joita on mahdotonta sivuuttaa. Se selittää, miten luonnonvalinta toimii käytännössä geenitasolla juuri nyt.
Teos sitoo Darwinin teoriat nykyajan huipputeknologiaan saumattomalla tavalla.
Kirja auttaa ymmärtämään, miksi ihmiskeho on sellainen kuin se on – virheineen ja jäänteineen päivineen.
Aikana, jolloin disinformaatio leviää nopeasti, Carroll tarjoaa lukijalle työkalut ymmärtää tieteellistä menetelmää ja todistusaineiston painoarvoa.
Se avaa silmät sille uskomattomalle kekseliäisyydelle, jolla elämä on sopeutunut maapallon äärimmäisiin olosuhteisiin miljardien vuosien aikana.
"DNA ei valehtele. Se on historiankirja, joka on kirjoitettu neljällä kirjaimella, ja Sean B. Carroll opettaa meidät lukemaan sitä."
Kaikkien pitäisi lukea tiedekirjoja.
Lahjavinkki kavereille.
Evoluutioteoria on valheteoria. Evoluutioteoria on itse saatanasta. Evoluutioteorian seurauksena syntyi kommunismi ja natsismi.
Oikein hyvä kirja kaikkien luettavaksi
Tiedekirjat ovat ylipäätänsä hyviä