https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f3a60762-46dd-47aa-9b93-3bb47001b518
"Brittilehti The Telegraph väittää löytäneensä suomalaisten onnellisuuden salaisuuden – eikä kyse ole saunasta, luonnosta tai vähäisestä korruptiosta.
Suomi on Maailman onnellisuusraportin mukaan maailman onnellisin maa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin.
Toimittaja tuo artikkelissa esiin, että Suomi oli ensimmäistä kertaa maailman onnellisin maa vuonna 2018 – juuri ennen kuin Sanna Marinin naisvaltainen hallitus nousi valtaan.
– Heidän politiikkansa keskittyi tasa-arvoon, työn ja muun elämän yhteensovittamiseen ja sosiaaliturvaan sekä hyvinvoinnin vahvistamiseen koronakriisin aikana.
Kurjasen mukaan suomalaisten onnellisuus liittyy alastomuuteen.
– Saunojen ansiosta suomalaisnaiset ovat sinut kehojensa kanssa – riisuudumme toistemme edessä joka viikko ja se on täysin luonnollista. Luulen, että se tekee osaltaan meidät onnellisiksi.
– Luulen, että olemme onnellisempia, koska emme yleensä vaivaudu meikkaamaan ja pukeudumme rennosti ja käytännöllisesti, jotta voimme mennä metsään koska tahansa."
Täyttä valetta, että naiset muka riisuuntuu toistemme edessä.
Yksikään nainen ei riisuunnu vieraan miehen edessä!!!!!
Naislla on pyyhe peitteenä khollaan, kun menevät saunaan
Täyttä valetta, etteivät naiset meikkaa.
Naiset eivät ole sinut kehonsa kanssa, kun meikkaavat, peittävät kehonsa epäkohtia.
Naiset eivät lähde ulos, jolleivät ole ensin meikanneet, naisilla on käsilaukuissan meikit mukana.
Jopa yli 90 vuotiailla naisilla näkee räiskyvän punaiseksi puleerattuja huulia.
Ainoataan miehet eivär meikkaa, eivätkä peitä kasvojensa epäkohtia, miehet ovat sinut kehonsa kanssa.
Täyttä valetta koko suomi onnellisuuden salaisuus
27
328
Vastaukset
- Anonyymi
Se onnellisuus on revitty suomalaisten miesten selkänahasta. Naiset toki ovat onnellisia.
- Anonyymi
Kerro nyt vihdoin, mikä tasa-arvon saavuttamisessa on teiltä miehiltä pois?
Naiset käyvät töissä kuten miehet, maksavat veronsa kuten miehet, ovat vihdoin omasta ansiostaan ja halustaan pääsemässä armeijaan kuten miehet jne. JA SILTI EDELLEEN TEKEVÄT SEN PERINTEISEN NAISEN OSUUDEN eli synnyttävät lapset, hoitavat kodin, yms.
Eikö teille miehille mikään riitä?
- Anonyymi
Iät kaikethan suomalaiset miehet ovat valittaneet siitä, kun suomalainen nainen kulkee tuulipuvussa eikä meikkaa ja pukeudu kuten venäläinen maksullinen nainen.
- Anonyymi
Suomalaiset ovat aidompia kuin valtaosa eri kansoista. Olemme suoraviivaisia, emme teeskentele. Poliittinen maailma on asia erikseen. Siellähän joutuu muiden tallomaksi mikäli on rehellinen. Suomen syrjäisestä sijainnista lienee hyötyä sillä ns. sivistyksen keskellä maailman hulluus on enemmän läsnä. Kyllä mä arvostan slaavikansoja ketkä uskaltavat olla kulttuurisesti omia itsejään. Pohjoismaiden og-kansalaiset ovat ok, niitä kohtaan mulla on rispektiä.
En myönnä olevani varsinainen r*tuopin kannattaja vaan pikemminkin eri kansojen välisten selvärajaisten, toisistaan eroavien ominaisuuksien kannattaja. Sano mua r*sistiks, mä contraan sillä että en mä hyväksy esim. hollantilaisperäisten asukkaiden asumista Etelä-Afrikassa 😉. Itse asiassa mulla on osittain siksi vähemmän rispektiä Manner-Euroopan kansoja kohtaan koska ne ovat syyllisiä menneiden vuosisatojen imperialismiin. Historiankirjoissa ei oikein mainittu Manner-Euroopan pienehköjä slaavimaita että ne olisivat harrastaneet moista.
Itänaapurimme saattoi harrastaa sitä ja ainakin Neuvostoliitolla on ollut jalansijansa joissakin kehitysmaissa. Tuo on tapahtunut imperialismin/kolonialismin jälkeen. Nähdäkseni nyt imperialistiset isäntämaat saavat maistaa omaa lääkettään, EU:n ja Schengenin myötä myös me muut. Ruotsi, tuo r*tuopin historiallinen keksijä. Katsokaa missä tilassa ruotsalainen yhteiskunta on nyt. Turvattomuus. Ei näin... - Anonyymi
Älä jauha kakkaa meikeistä ja kehon kanssa sinuina olemisesta. Suomalainen kansa on aika epävarmaa väkeä kaiken kaikkiaan maailmalla.
Mutta onnellisuus tulee luonnosta. Meillä on myös puhdas luonto. Paljon elintilaa, se on yksi tärkee juttu. ☺️
Jasu- Anonyymi
"Onnellisuus tulee luonnosta"
Noooo, silloin, kun siellä ei ole niitä itikoita kimpussa ja paahtavan kuuma aurinko, että on hiki päässä ja tukahduttaa.
Syksyllä kuulaan riakkaassa luonnossa, kun on tyyntä, sumua, äänetöntä ja sopivan viileää muutama aste lämmintä, niin silloin voi tuntea onnellisuuden tunnetta luonossa.
Minä olen onnellinen pelimaailman virtualailuonnossa, kalastus pelissä, Farming Simultor pelissä ja suomalaisessa mökkipelissä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Onnellisuus tulee luonnosta"
Noooo, silloin, kun siellä ei ole niitä itikoita kimpussa ja paahtavan kuuma aurinko, että on hiki päässä ja tukahduttaa.
Syksyllä kuulaan riakkaassa luonnossa, kun on tyyntä, sumua, äänetöntä ja sopivan viileää muutama aste lämmintä, niin silloin voi tuntea onnellisuuden tunnetta luonossa.
Minä olen onnellinen pelimaailman virtualailuonnossa, kalastus pelissä, Farming Simultor pelissä ja suomalaisessa mökkipelissä...Juu, sekin mutta ravintonakin luonnosta saadaan mm. lemmun maitoa. 🙂
Hyvää niittyä napaan ja tulee hyvää mammua. Viljaa jne. Marjat, sienet, kalat kaikki vielä kotimaiset hyvät herkut.
Jasu
- Anonyymi
Atlantis on kuulemma löytynyt kanssa, ei yllättäen löytynytkään välimerestä vaan pohjanlahdesta siitä oulun alapuolelta hailuodon kupeesta.
Hailuoto nimittäin paljastui osaksi isompaa uponnutta mannerta ja suurella todennäköisyydellä kyseessä on juurikin atlantis.
Tapaus on se verran tuore ettei uutisoinnilla ole katsottu vielä tarpeelliseksi asiaa vahvistaa, sisäpiirin tiedossa tämä tieto kumminkin on jo lähes vahvistettu.
Myös paikallista hyljekantaa on lähdetty tutkimaan uudenlaisesta lähestymiskulmasta, saattaa nimittäin olla niin paikalliset hylkeet ovatkin hylkeiksi naamioituneita delfiinejä ja vieläpä erittäin kehittyneessä muodossa, osa tiedemiehistä on heittänyt ilmaan varsin villiltä kuulostavan väitteen siitä että paikallinen hyljekanta onkin osa atlantiksen puolustusjärjestelmää, siis eräänlaisia vahtikoiria. Teorian puolesta puhuvat myös hylkeitten/delfiinien viestittelyyn käyttämät haukahtelevat äänet. Tutkimme edelleen onko näillä yhteyttä.- Anonyymi
Kerrassaan iloisia uutisia! Nyt haetaan aaveenmetsästäjä tostiv-sarjan tuottajat kuuntelemaan muinaisten atlanttilaisten puhetta Hailuotoon. Varmaan moni antantilaisista ollut jo pitkään hermona, kun ei kukaan ole ymmärtänyt heiltä mitään kysellä.
- Anonyymi
maailmankaikkeuden tekemän tutkimuksen mukaan Suomi on pohjoismaiden korrupteitunein yhteiskunta.
hmm hyv äkun tulee vettä kun tuo kasvien aiheuttama sairaus eli Allegro-siitepöly allergia.. kuivaa yskää sellaista.
sää:21,3, ulko 17,1 konetiedon mittarilla.- Anonyymi
Täällä äänestäjät.äänestävät innokkaasti oman elintason heikennyksiä vastaan ja ovat onnellisia voidessaan tehdä niin ja uskoessaan sokeasti valtaa televiä, jolloin mitään vallankumouksla ja hallituksen vastustamisia ei kerrota. Harri Holkeri päätti yksityistää valtion omaisuuden ja Esko Aho aiheutti vyosisadan työttömyyden, Sipilän hallitus tuhosi taksit ja Petteri luo suomeen sivistymättömyyden, lapsiperhekurjuuden ja eläkeläisköyhyyden ja ätminkäiskulttuurin, mistä koko kansa on ylen onnellinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä äänestäjät.äänestävät innokkaasti oman elintason heikennyksiä vastaan ja ovat onnellisia voidessaan tehdä niin ja uskoessaan sokeasti valtaa televiä, jolloin mitään vallankumouksla ja hallituksen vastustamisia ei kerrota. Harri Holkeri päätti yksityistää valtion omaisuuden ja Esko Aho aiheutti vyosisadan työttömyyden, Sipilän hallitus tuhosi taksit ja Petteri luo suomeen sivistymättömyyden, lapsiperhekurjuuden ja eläkeläisköyhyyden ja ätminkäiskulttuurin, mistä koko kansa on ylen onnellinen.
Varmasti velka tekee onnelliseksi, mitä Marinin sosialistinen tyttöhallitus kasvatti, lisäämällä valtion pysyviä menoja, sekä ns eu.yhteisvelkaa, mitä nyt joudumme maksamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti velka tekee onnelliseksi, mitä Marinin sosialistinen tyttöhallitus kasvatti, lisäämällä valtion pysyviä menoja, sekä ns eu.yhteisvelkaa, mitä nyt joudumme maksamaan.
voit jatkaa pääsi hakkaamista seinään, syyttää väärää osapuolta, äänestää uudestaan pesuja ja kokoomusta ja kuvitella olevasi onnellinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti velka tekee onnelliseksi, mitä Marinin sosialistinen tyttöhallitus kasvatti, lisäämällä valtion pysyviä menoja, sekä ns eu.yhteisvelkaa, mitä nyt joudumme maksamaan.
Katso areenasta väärää politiikkaa -sarja ja opi edellisistä lamoista. Huomaa sekin, ettei kokoomuksen edustajat opi edes edellisistä virheistä tai ehkä ymmärtävät varsin hyvin, että jälleen voidaan viedä kansan hyvinvointia heikentäviä päätöksiä läpi röyhkeän helposti.
Anonyymi kirjoitti:
Täällä äänestäjät.äänestävät innokkaasti oman elintason heikennyksiä vastaan ja ovat onnellisia voidessaan tehdä niin ja uskoessaan sokeasti valtaa televiä, jolloin mitään vallankumouksla ja hallituksen vastustamisia ei kerrota. Harri Holkeri päätti yksityistää valtion omaisuuden ja Esko Aho aiheutti vyosisadan työttömyyden, Sipilän hallitus tuhosi taksit ja Petteri luo suomeen sivistymättömyyden, lapsiperhekurjuuden ja eläkeläisköyhyyden ja ätminkäiskulttuurin, mistä koko kansa on ylen onnellinen.
Jotenkin tulee mieleen että monet suomalaiset kärsivät Tukholma-syndroomasta. Nykyiset valtapuolueet, olkoonpa sitten kyseessä PS, kokoomus, SDP, tai vasemmisto ovat jo kauan olleet täysin kykenemättömiä tekemään politiikkaa ja päätöksiä, joista olisi hyötyä Suomelle ison kuvan kannalta, vaikka parantamalla työllisyyttä. Lisätään vain jatkuvasti turhia menoja, kun tulopuoli jatkaa kuihtumistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voit jatkaa pääsi hakkaamista seinään, syyttää väärää osapuolta, äänestää uudestaan pesuja ja kokoomusta ja kuvitella olevasi onnellinen.
Vassari sosialisti, olet hakannut jo pääsi pehmeäksi, on juttusi sen verran sairaita.
- Anonyymi
Juu, ihan turha tuollainen väite, ettei suomi ole muka korruptoitunut.
Valtaeliitin päättäjien keskuudessa pedataan hyvävelivirkoja, joissa on kymmenien tuhansien/kk palkkoja.
Sote johtajat kuittaavat kokuspalkkiot, kun käyvät istumassa ja saavat kokouspalkkiot, vaikkeivät kokouksiin osallistuisi.
Suurinta korruptio on eduskuntatalon sisässä, siellä rehottaa !!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ihan turha tuollainen väite, ettei suomi ole muka korruptoitunut.
Valtaeliitin päättäjien keskuudessa pedataan hyvävelivirkoja, joissa on kymmenien tuhansien/kk palkkoja.
Sote johtajat kuittaavat kokuspalkkiot, kun käyvät istumassa ja saavat kokouspalkkiot, vaikkeivät kokouksiin osallistuisi.
Suurinta korruptio on eduskuntatalon sisässä, siellä rehottaa !!!Olisikon pelkkiä palkkoja, mutta kun verorahoin rakennettua omaisuutta yksityistetään.. Sen lisäksi laaditaan lakeja, jotka estävät pienyrittämisen mahdollisuuksia ja raha valuu ulkomaille, josta se siirretään verottomasti näiden samaisten valtaapitävien taskuun.
Esimerkiksi kuntien kilpailuttamisvelvollisuus on tavoitteidensa vastaisesti ajanut väärän suuntaan kehitystä. Kapitalismin ääri-ilmiöt ovat yhtä ikävät kuin kommunisminkin. Niihin pitäisi pystyä verolain keinoin puuttumaan.
- Anonyymi
Marinin koronahallitus ei kyllä luonut mitään onnellisuutta, vaan sen seurauksena tuli yksinäisyyttä, ahdistusta ja köyhyyttä, joka vaikuttaa vieläkin ihmisiin !!!!
Nyt jopa arvostellaan, että eristysoimet olivat liian ankarat.
Kuten vaikka, että suojeltiin hoitokodeissa olevia iäkkäitä jo kuoleman rajalla olevia, ettei omaiset päässeet käymään, lasin takaa ainoastaan saivat tavata.
Moni iäkäs eristetty kuoli, eikä omaiset saaneet olla lähellä viimeisinä kuukausina, kun suoejtiin, ettei vaan "korona" pääse tarttumaan ja hoitokodisa oleva menehdy koronaan.
Moni hoitokodissa ollut menehtyi siihen korona rokotteeseen.
Muutenkin rajoitettiin ihmisten elämää "korona" flunssan takia.- Anonyymi
Hyvä rajoitukset ne olivat. Opittiin siitä, ettei flunssassa aivastella muiden päälle, eikä kyläillä sairaina.
Monet ajattelemattomat läheiset kyläilevät edelleenkin sairaiden lastenlasten kanssa vanhuksien terveydestä välittämättä. Sellainen pikkulasten flunssa on usein vanhuksille hyvin kohtalokas. - Anonyymi
Kuole huora, kuole ruma purra huora vailla työkokemusta.
- Anonyymi
No tulihan se korona sieltä 😂 mahtavaa...seuraavaksi maailmaa pilaa yksärit ja jännämiehet alfachad leukaperineen 😄
- Anonyymi
Aktiiviset ja energiset ihmiset ovat tutkitusti eläämäänsä huomattavasti tyytyväisempiä, kuin nämä passiiviset neljän seinän sisällä istuvat ja nettiä tuijottavat. Meillä on valtaisa joukko nettiriippuvia. Riippuvuus on tietysi sama, kuin riippuvuus alkoholiin, huumeisiin yms. Passiiviset ihmiset eivät liiku, eivätkä harrasta mitään. Ei ihme, että mm milenterveyden häiriöt, lihavuus, lihaskunto ym ovat valtavasti lisääntyneet.
Meillä on kivikautinen ruuansulatus, josta johtuen ihmiset suomessakin lihovat. Ovat jo euroopan komannella sijalla. Sama koskee tietysi aivoja. Aivot pitäisi joskus palauttaa tehdasasetuksille, muuten ei hyvä seuraa. Enää ei pystytä keskittymään mihinkään, vähänkin vaativaan tehtävään. - Anonyymi
Eipäs ole. Eikä Suomessa ole pakko asua, voi lähteä ihan minne tahansa muuhun maahan jossa on onnellisempi. Tervemenoa!
- Sheena- Anonyymi
Miten tästä Suomi nimisestä konkurssipesästä saa omansa pois, jos täältä lähtee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tästä Suomi nimisestä konkurssipesästä saa omansa pois, jos täältä lähtee?
Suomi ei ole konkurssipesä. Ja oman omaisuutensa voi myydä, saa sen mitä saa, tyhjästä on ennenkin aloitettu.
- Sheena
- Anonyymi
Maali, knuuti& starmerCo. Niin huoleton kuin arka ihmissydän on🎵
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti29546150Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5411558Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy27611194Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump589956Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla958759Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua3116867Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka193909Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73616- 893520
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33470