Nyt vuorossa ovat eläkeläiset
Heiltä hallitus aikoo nyt rosvota asumistuen.
Ulkomailla asuneilta ja asuvilta on viety kansaneläke kokonaan.
Takuueläkettä heille ei ole ulkomaille maksettu.
Ulkomailta tulleille ja tuleville kausityöntekijöille suomesta kyllä riittää rahaa maksaa sosiaalietuuksia. Esim. viroon
Ulkomaille jääneet, jo muuttamaan kykenemättömät suomalaiset vanhukset, he ovat menettäneet heille laillisesti kuuluneen kansaneläkkeen, jota maksetaan pienen työeläkkeen lisänä, kokonaan.
Miten he tulevat pärjäämään, maaseudun ja laitakaupunkien köyhät eläkeläiset ja muutkin köyhät, pienituloiset ihmiset, kysyn vaan?
Hallitus on jo kyninyt heiltäkin kaiken mahdollisen tällekin vuodelle.
Tulorajoja asumistukeen on muutettu omavastuita nostamalla, ihmisiä pakotetaan muuttamaan pienempiin asuntoihin, ja häädetään, mikä on kauheaa..
Kaikki terveydenhuollon maksut ovat nousseet huomattavasti.
Lääkkeiden alkuomavastuu on noussut, ja muutoinkin lääkkeiden hintaa on nostettu.
Vanhukset ja eläkeläiset elävät kelataksien varassa, jotka, varsinkin lyhyemmille matkoille jäävät tulematta, kannattamattomuuden vuoksi.
Millä tulla toimeen harvaan asutulla maaseudulla ilman omaa autoa?
Taksikortteja, halventamaan liikkumista, eivät saa kuin vaan muutamat, harvat ja valitut.
Vanhusten ja muiden ihmisten elämä on ajettu , varsinkin maaseuduilla ja laitakaupungeissa alas, yksin jo halvan paikallisliikenteen puuttumisen vuoksi.
Vanhuksilla, eikä muillakaan rahattomilla, ei ole varaa käyttää normaalihintaa periviä takseja liikkumiseen.
Näin vanhoja ja heikoilla olevia ihmisiä, vauvasta vaariin, kohdellaan nykysuomessa, maailman onnellisimmassa maassa, hyvinvointivaltiossa, hyvinvointialueilla.
Kaikki palvelut on viety vanhuksilta ja muiltakin maaseudun ihmisiltä kokonaan.
Miten hoitaa asioitaan, kun moni vanhus tai digilaitteeton tai -osaamaton ei kykene käyttämään digipalveluitaan?
Apua asioimiseen on heikosti saatavilla.
Ja ruoan hinta ja kaikki muutkin hinnat on nostettu pilviin.
Millä elää terveellisesti ja suositusten mukaisesti?
Millä ostaa kalliita terveyspalveluja?
Hallituksen herrat, leidit ja narrit vain röyhtäisevät yltäkylläisyydestä ajellessaan hienoilla autoilla tai valtion ilmaisella kyydillä.
Pakolaisia on suomeen otettu, esim. Ukrainasta, osa heistä hyvävaraisia, jo lähes sata tuhatta, jonka tietenkin pitäisi olla oikein, mutta miltä tuntuu omista heikoilla olevista, kun heitä vain sorsitaan ja heiltä leikataan, ja nämä hellanlettuset, pakolaiset, heitä syötetään paapotaan ja palvotaan, asutetaan ja heidät hoidetaan terveiksi, heille halutaan lahjoittaa kaikki, nuppineulaa myöten?
Omia heikoilla olevia, sen sijaan, vain kytätään, kuritetaan, parjataan, panetellaan, haukutaan laiskoiksi, haukutaan luusereiksi, heiltä viedään jo ruokakin suusta ja asunto alta.
Hallitus välineellistää, syytää rahaa ulkomailla käytävään sotaan miljardeja, ja elättää Natoa miljardeilla, johon, Natoon, suurin osa suomalaisista ei olisi edes halunnut mentävän.
Kaikki nykysuomessa tehdään vain rikkaita ja sotaa varten, luomaan turvaa, silti turvattomuus on vain lisääntynyt koko ajan, ihmisiä käsketään varautumaan pahimpaan.
Gazan siviilien ja sotilaiden tappajaisilta hallitus ja valtionjohto taas vain sulkevat silmänsä ja korvansa.
Hallitus aikoo rosvota edelleen
28
577
Vastaukset
- Anonyymi
Eivätkö ne hallituksen ministereiden ja valtionjohdon väen pienituloisilta rosvoukset jo riittäisi, vieläkö he vai haluavat lisää rahaa ja valtaa itselleen ja kaltaisilleen?
- Anonyymi
Vali vali mene töihin
- Anonyymi
Minkähänlaisella ulinalla vihervasemmistolaiskisto sitten syyttää työtätekevien puolueita, kun EU ja IMF kuristavat Suomea tosissaan?!
- Anonyymi
Ja myös työntekijöiden oloja on suomessa heikennetty monin eri tavoin.
On irtisanomissuoja poistettu.
ON ansiosidonnainen työttömyysturva heikennetty.
Pitkä rimpsu heikennyksiä, jotka vievät työn luonteen ikäväksi tekijöilleen.
Ihminen on jo muutenkin työhön kytkettynä heikoilla, varsinkin jos on ikävänpuoleinen ja häijy työnantaja.
Työn sääntöjä kiristettäessä työstä tulee ikään kuin orjatyötä , pakostakin.
Silloin ei voi työssäkäyvä sanoa: Työ on ilomme!
Silloin, sääntöjen muuttamisen ikävämmäksi,, työ on tekijälleen vain pakkopullaa.
Mutta kaiken minkä sonniksi kelpaamaton Satonen sai aikaan, sen hyväksyy nyt uusi, Marttinen, tuskin hänestäkään on sonniksi. - Anonyymi
Se olisi parempi vain tehdä töitä elämänsä loppuun asti ja kuolla saappaat jalassa. Tai kuolla pois jos ei kykene töihin. Miksi nykyihmiset kuvittelee, että heitä pitää elättää kotiin? Koska suuret ikäluokat varmistivat huonolla politiikallaan että talouskasvua ei ole ollut viimeiseen 17 vuoteen joten Suomessa ei ole varaa elättää tuottamattomia yksilöitä. Niin se vain on kun niukkuutta jaetaan. Niin sanottua hyvinvointiyhteiskuntaa ei enää ole. Ajat ja realiteetit on muuttuneet. Eläkeläiset tehkää osa- aikatöitä. Pitäkää itsenne kunnossa ja kulkekaa vaikka marjamettässä. Marjatuloilla kattaa mukavasti menoja.
- Anonyymi
Talouskasvu on pahasta. Se lisää kulutusta ja se puolestaan nopeuttaa ilmaston lämpenemistä, joka taas sulattaa jäätiköitä ja se lisää meren pinnan nousua joka puolestaan pienentää maapinta-alaa jne.
Parempi on vain vetää vyötä tiukemmalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talouskasvu on pahasta. Se lisää kulutusta ja se puolestaan nopeuttaa ilmaston lämpenemistä, joka taas sulattaa jäätiköitä ja se lisää meren pinnan nousua joka puolestaan pienentää maapinta-alaa jne.
Parempi on vain vetää vyötä tiukemmalle.Linkolalaista ajattelua. Kyllä järkivihreät ymmärtävät että talouskasvua ja kuluttamista tarvitaan. Bisnestähän voi tehdä kestävällä ja eettisellä tavalla.
- Anonyymi
Bisnestä ei voi tehdä, jos ihmisillä ei ole tuloja, siis kaikille ei vain yksinkertaisesti ole työtä tarjolla, mutta se ei näytä mahtuvan paksupäisten ihmisten pääkalloon.
Kuluttaa ei voi ilman rahaa, nykyinen fasistihallitus on kyninyt rahat liian monelta kansanluokalta, liian monelta ihmiseltä ja tekee ja on aikeissa tehdä sitä edelleenkin.
Se ei näytä menevän ihmisten kallon sisälle.
Mieluummin siellä asuu porvariaate ja länsimaiset, kastijakoon tukeutuvat arvot.
Ja myös sota, ihmisten tappaminen ja Natoiluinto.- Anonyymi
Ihmisten pitäisi ottaa oma toimeentulo aktiivisesti omiin käsiinsä. Siis nuoresta pitäen aktiivisesti suunnitella ja toteuttaa oma koulutus, opiskelu ja urasuunnittelu omien vahvuuksien ja mielenkiinnon mukaisesti. On lähdettävä sinne missä voi kouluttautua ja tehdä töitä, ehkä ryhtyä yrittäjäksi.
On myös seurattava aikaa ja yhteiskunnallisia ja kansainvälisiä asioita ja tehtävä sen perusteella päätöksiä ja tarvittaessa kouluttautua uudelleen ja vaihdettava esim. ammattia sellaiseen mihin kulloisenakin aikana on kysyntää. Vanhentuneella tai tarpeettomalla osaamisella ei saa työtä.
Siis toisin sanoen yksilön pitää olla aktiivinen eikä ihmetellä ja tyytyä siihen että "kun kaikille ei ole työpaikkoja". Pitää miettiä että MITEN minä parhaiten työllistyn tai miten turvaan toimeentuloni muutoin kuin yhteiskunnan tuilla. Mutta monikaan ei tähän kykene kun suomalaiset on jo koulumaailmassa latistettu, kiusattu, leimattu, tasapäistetty, tylsytetty ajattelultaan ja asenteiltaan keskinkertaisuuteen ja opetettu kulkemaan lampaan lailla systeemin rattaissa. Herätkää ihmiset, ja ottakaa tulevaisuutenne, elämänne ja toimeentulonne omiin käsiinne! Myös eläkeläisillä on runsaasti taitoja joilla voitte saada lisätuloja.
- Anonyymi
Älä viitsi lässyttää potaskaa.
Ei ihmisen elämä ole mikään taikakalu, jota voi hallita koko elämänsä, syntymästään lähtien, jollakin määrätyllä kaavalla hamaan loppuun asti.
Sinulla on täysin porvarilähtöiset , länsimaiset ajatukset ihmiselämästä.
Ei elämää voi vääntää rautalangasta haluamallaan tavalla kukaan.
Ainoastaan sellaiset, jotka ovat saaneet rahakkaammat lähdöt, syntyneet kultalusikka suussaan, voivat sitä yrittää ja, joko menestyä ilman kuperkeikkoja elämässään, heistäkin vain harvan onnistuessa siinä, kaatuminen on heilläkin elämänsä myrskyissä hyvin todennäköistä.
Turhaa on yrittää syöttää pajunköyttä, jos koko ihmiselämästä on kyse.
Mitään sääntöä ihmiselämässä pärjäämiseen ja myrskyistä ja vastoinkäymisistä selviämiseen, ilman lommuja ei ole olemassa.
Ja Hallitus ja kulloinenkin meneillään oleva, ihmiselämää ja koko kansan hyvinvointiin ja tasa-arvoisuuteen liittyviä asioita säätelevä maan johtoporras vaikuttaa siihen hyvin paljon, ratkaisevan paljon.
Siihen eivät jonkun itse hyvin pärjäävän paskan jauhatukset ole millään tavalla kytköksissä, jokaisella ihmisellä on omat lähtökohdat elämässään, ja niiden varaan muotoutuu jokaisen elettävänään oleva elämä.
Sanonta, jokainen on oman onnensa seppä, on kaukana totuudesta.
Sen on aikoinaan joku hyvin menestynyt keksinyt masentamaan ja eriarvoistamaan eri ihmisten mahdollisuuksia elää ja pärjätä jotenkuten elämässään.- Anonyymi
Kyllä jutuistasi huomaa, että isäsi oli paikkakunnan pääpunikki. 😂 Kuka tahansa normaalijärjellä varustettu kansalainen tajuaa valtion nykyisen taloustilanteen ja niukkuuden jakamisen.
On aivan varmasti parempi olla oman onnensa seppä kuin yhteiskunnan tuilla makaava passiivinen ruikuttava taakka. Sairaat ja toimintakyvyttömät on erikseen mutta normaali ihmisillä on Suomessa mahtavat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ja tuloihinsa. Tulolähteitä on muitakin kuin pelkkä palkkatyö. Ja kyllä, sairastumisiin ja muihin vaikeuksiin elämässä tulee varautua eikä ihmetellä vasta sitten kun p@skat on housussa. Elämä on valintoja.
Suomalaisiin on vuosikymmenet iskostettu päähän, että kyllä yhteiskunta pitää viime kädessä huolen. Hyvin on mennyt oppi päähän. Että mun ei tarvitse tehdä mitään kyllä yhteiskunta pitää huolen.
On ihmisiä jotka elävät pelkillä tuilla. Jopa perheitä ja sukupolvia toisensa perään elää pääasiassa tuilla. Saattaa tietysti puuttua älynlahjoja mutta ennen kaikkea kyseessä on opittu asenne. No nyt ei ole enää varaa siihen. Yhteiskunnallisesti eikä yksilökohtaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jutuistasi huomaa, että isäsi oli paikkakunnan pääpunikki. 😂 Kuka tahansa normaalijärjellä varustettu kansalainen tajuaa valtion nykyisen taloustilanteen ja niukkuuden jakamisen.
On aivan varmasti parempi olla oman onnensa seppä kuin yhteiskunnan tuilla makaava passiivinen ruikuttava taakka. Sairaat ja toimintakyvyttömät on erikseen mutta normaali ihmisillä on Suomessa mahtavat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ja tuloihinsa. Tulolähteitä on muitakin kuin pelkkä palkkatyö. Ja kyllä, sairastumisiin ja muihin vaikeuksiin elämässä tulee varautua eikä ihmetellä vasta sitten kun p@skat on housussa. Elämä on valintoja.
Suomalaisiin on vuosikymmenet iskostettu päähän, että kyllä yhteiskunta pitää viime kädessä huolen. Hyvin on mennyt oppi päähän. Että mun ei tarvitse tehdä mitään kyllä yhteiskunta pitää huolen.
On ihmisiä jotka elävät pelkillä tuilla. Jopa perheitä ja sukupolvia toisensa perään elää pääasiassa tuilla. Saattaa tietysti puuttua älynlahjoja mutta ennen kaikkea kyseessä on opittu asenne. No nyt ei ole enää varaa siihen. Yhteiskunnallisesti eikä yksilökohtaisesti.Tukia pitää korottaa että kaikki tulevat kunnolla toimeen. Hyvätuloisten verotusta on kyllä varaa kiristää ja heti reippaasti.
- Anonyymi
Olet aivan oikeassa.. Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Tukia ja ihmisistä huolehtimista tulee parantaa. Olet oikeassa.
Suomen päättäjät ovat tarkoituksella menettäneet järkensä. Periksi ei voi, eikä saa antaa.
Rahaa suomesta syydetään ulkomaalla käytävään, EU-maiden välineellistämään sotaan, vain läntisten arvojen ylläpitoon ja kastijakoon.
Ja Natoa ruokitaan ja aseistetaan, ja Nato-herrojen liikehdintää maasta toiseen tuetaan jo valtavilla summilla, ilman mitään meininkiäkään säästää mihinkään Natoon kuuluvasta asiasta.
Suomeen on otettu elätettäväksi ja ylläpidettäväksi sata tuhatta pakolaista, joiden hyvinvoinnista ei myöskään säästetä yhtään.
Onko se turvallisuuden lisäämistä ja luomista, että kaikki julkiseen talouteen liittyvät tulot supistetaan minimiin, ja juuri tärkeimmillä sektoreilla, kuten perustulot ja asuminen,, joka näillä leveysasteilla on ehdottoman tärkeää?
Ja myös ihmisten terveys- ja hoitopalvelut on viety käsittämättömän alhaiselelle ja kalliille tasolle, väestön tulotasoon nähden.
Mikä tulee monelle vanhukselle eteen, tässä nykyisin vain kovia arvoja palvelevassa yhteiskunnassa?
Mikä tulee eteen monelle lapselle ja nuorelle ja myös heikolla olevalle, säästöliekillä elävälle aikuiselle, suomen nyky-yhteiskunnassa?
Asioiden ja elämän kun yleensä kuuluisi parantua, eikä huonontua.
Suojellaanko ja ylläpidetäänkö suomessa enää täysipainoisesti kaikkien, heikoimmilla olevienkin kansalaisten elämää?- Anonyymi
Tukea köyhille apua Ukrainaan myös aseellista. Ukraina taistelee myös Suomen puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukea köyhille apua Ukrainaan myös aseellista. Ukraina taistelee myös Suomen puolesta.
Myös Suomen köyhien puolesta. Putikka on nykyisten "valkorosvojen" päälahtari.
- Anonyymi
Suomi ei taistele, suomen eliitti ei taistele kuin omien ja lastensa ja kaltaistensa etujen puolesta.
Muiden palvelemisesta ja olemassaolosta rikkautensa ammentava eliittipuolue jakaa vain murusia, jos niitäkään, muille kansanosille ja ennen kaikkea juuri heikoilla oleville ihmisille, asiassa kuin asiassa.
Ja ennen kaikkea vanhus- ja digiosaamaton väestö on jätetty selviämään myrskyisessä meressä, niin kuin lastu lainehilla. Selviämään koteihinsa, jotka ovat kaukana avun piiristä, usein kaukana maaseudullakin, ja kaukana laitakaupungeissa, jonne ei julkista liikennettä enää kustanneta.
Ja nyt ollaan taas aikeissa heikentää vanhusten asemaa asumistukirosvouksella.
Se on jo suoranaisesti rikollista toimintaa päättäjien taholta.
Yrittääpä siinä sitten selviytyä anomalla apua, jota on varmimmin saatavissa vain palkkaamalla avustaja, ja siihen monellakaan ei ole varaa, pitää ostaa jonkinlaista mahantäydettä, vaikka se halvin mahdollinen saatavilla oleva ei ole aina niin terveellistä, vaikka ihmisiä kylläkin kehotetaan syömään terveellisesti, keitä?
Lisäksi täytyy näin pohjoisen oloissa yrittää löytää katto päänsä päälle, asua jossakin, ja on vielä yritettävä hoitaa yhä vain hallituksen supistamaan ja kalliimmaksi, monen maksukyvylle ylikalliiksi säätämään terveydenhuoltoon ja lääkkeisiin turvautumalla ja joskus kekseliäisyyttäänkin, joitakin iänikuisia parannuskeinoja kokeilemalla ja apunaan käyttäen.
Muiden, heikkojen, mielestään epäkelpojen, joiden ansiosta he hankkivat rikkautensa, he, nämä rikkaat päättäjät, sallivat vaikka kuolla nälkään ja tauteihin.
Aina on tietenkin poikkeuksiakin, kaikki ihmiset eivät ole yhtä itsekkäitä, vain omaan napaansa tuijottavia.
Hatunnosto heille, hyville ihmisille!
Kastijako on kuitenkin lisääntynyt ja yhä yhä vain lisääntyy suomen yhteiskunnassa.
Ja nyt se on saanut kokoomusjohdon, ja samanmielisten ja sille alistuvien muiden hallituspuolueiden avulla ja myötä tänä päivänä, lisää vain tuulta purjeisiinsa.
Ja sota, Ukraina ja Nato ja tappaminen ovat ainoastaan tärkeä asia ja päättäjien johtotähti ja huulilla.
Gazan kansanmurha, verilöyly, ihmisten aitaukseen teurastaminen ei ole niinkään kenenkään huulilla muuta kuin muodon vuoksi.
Sillä yritetään nyt, vain hyvin kevyesti, kuitata varmaankin tapahtunut, jo sadantuhannen ihmisen tappaminen, Israelin toimesta, Israelin saartamalla alueella.
Mistä löytyvät nyt ne rauhan ja elämän, suurella äänellä puolustajat?- Anonyymi
Tyypillistä kommunistien itkua ja ruikutusta.Se valittaminen on jatkuvaa.
- Anonyymi
Jaa eikö ihminen saa sanoa totuutta asioista.
Käykö toden sanominen noin jollekin fasistimieliselle yksilölle päähän?
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Se sanonta pätee ja sopii juuri sinunlaiseesi kokoomuksen hännän kannattajaan.- Anonyymi
No saa tietenki ja varsinki silloin jos kannattaa lisää veroja hyvätuloisille ja lisää tukea pienituloisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No saa tietenki ja varsinki silloin jos kannattaa lisää veroja hyvätuloisille ja lisää tukea pienituloisille.
Rosvo hallitus luulee että koko maa voi elää köyhiltä varastamalla.
- Anonyymi
Täysin oikeassa olet.
Hyvä kommentti. - Anonyymi
On persujen vuoro olla kokoomuksen juoksupoika ja -tyttö. Rahallako näitä ihmisiä saa tämmöiseen?
- Anonyymi
Melko varmasti juuri rahalla.
Korruption avulla saavat rahaa ja valtaa pitävät paljon aikaan, ja etupäässä pahaa, joka kohdistuu juuri niihin heikkoihin, sorrettuihin ja solvattuihin ihmisiin. Niihin ihmisiin, jotka ovat vain se välttämätön paha yhteiskunnassa.
Se paha, josta taas muut yhteiskunnan jäsenet elävät, ihmisistä, joiden ympärille kehittyy työpaikkoja, niin suuri- kuin matalapalkkaisiakin. - Anonyymi
suurin osa jotka leikkivät rikasta ovat todellisuudessa velka ukkoja
- Anonyymi
purra orpo suomen kuuluisinmat eläkerosvot kautta aikojen räjäyttäkää suku haudat
- Anonyymi
Nyt viedään taas kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta.
Monen lähihoitajan leipä hoitokodeissa kapenee, kun Lapha, hallituksen käskystä säästää, muuttaa näiden lähihoitajapoloisten elämän, alentaa heidän työnimikkeensä hoiva-apulaiseksi, että voi tehdä rosvouksen heidän palkkaansa.
Joka asia ja toimi, minkä hallitus tekee, kohdistuu, aina vain heikoimmassa asemassa oleviin.
Moni heistä on vaikeuksien kautta, perheen ja omien mahdollisten lasten huoltamisen ohessa, kouluttautumalla hankkinut itselleen ammatin, tukeutunut, järjestänyt elämänsä sen varaan, ja hupsis, kaikki on heidän kohdallaan, heihin suunnattuna, osoittautunut vain valheeksi.
Ja loppua ei näy, niin kauan kuin fasistihallitus saa johtaa suomea.
Mitä seuraavaksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390