Miksi Luoja ei tunne "luomakuntaa"?

Anonyymi-ap

Ei voi olla niin, että Raamatun Jumala olisi Luoja ja Raamattu Jumalan sanaa.

Raamatussa on useita alkeellisia "luomakuntaan" liittyviä virhekäsityksiä, mikä on sovittamattomassa ristiriidassa sen kanssa, että Raamatun olisi sanellut kaiken luoja.

Mooseksen saastaisten ja puhtaiden eläintn säännöissä väitetään, että jänis ja tamaani märehtivät, vaikka eivät märehdi. Siellä väitetään, myös, että kameli ei ole sorkkaeläin, vaikka on. Hyönteisillä väitetään olevan neljä jalkaa, vaikka niitä on kuusi. Jeesus sanoo sinapinsiementä kaikista pienimmäksi siemeneksi, mikä on täyttä puppua. Luonnosta löytyy kymmeniä- tai satojatuhanssia lajeja, joilla on pienempi siemen. Jeesus myös väittää, että mitkään linnut eivät kerää varasstoja. Kaikista harhaisin väite on, että linnut eivät luonnossa muka kuole nälkään.
jne jne jne.

On mahdotonta, että kaiken luoja ei tuntisi ollenkaan sitä mitä tuli luotua.

32

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikein tieto ei ole raamatun vahvuus, vaan kaiken tulee perustua uskoon. Uskoja syntyy jokaisen pyhän kirjoituksen säkeiden tai usean säkeen kokonaisuuden tai Pyhän Hengen tai Ilmestyksen perustalta mm.

      Uskot eivät säily kuitenkaan vaan ennen antikristuksen voimakkainta tulemusta tapahtuu uskosta luopuminen. Se on vaikea ja epätoivoinen prosessi. Mutta juuri siinä astuu kuvaan SANA. Sana voi antaa uuden uskon tai palauttaa aiempia tarkemmassa muodossa.

      Sanan funktio ei ole antaa tietoa vaan vahvistaa ja synnyttää uskoa. Usko ei yksistään pysy koossa vaan se tarvitsee tuekseen sanaa.

      En oikein näe Raamattua tietokirjana, vaan maailmassa on 36525 pyhää kirjoitusta joista 2000 kertoo maailman toimintaperiaatteen eli ovat tiedettä. ( ultra lehden tieto koskien Hermeetikkojen käsitystä).

      Raamattu on seitsemästi puhdistettua kultaa uskon tueksi etupäässä tarkoitettu vaikka muitakin teemoja sisältää.

      • Anonyymi

        Jos tavoite on usko, niin miksi Raamattuun on laitettu sen uskottavuutta heikentäviä asiavirheitä.

        Jumala on muka älykkäästi suunnitellut hyönteiset, mutta unohti, että niillä on kuusi jalkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskottavuus ei perustu totuuteen tai tarkkaan tieteelliseen tietoon. Vaan se perustuu Jumalan auktoriteetin tunnustamiseen korkeimmaksi. Ei ole Vedenpaisumus tai Nooan arkki sekä Exoduksen 40 vuotinen autiomaavaellus tieteellisesti todistettavissa olevia faktoja. Vaan me uskomme niihin Jumalan aseman korkeimpana auktoriteettina tähden.

        "Uskottavuus ei perustu totuuteen"

        Uskovaisten mielenliikkeitä on normaalin ihmisen mahdoton ymmärtää.
        Kyllä minusta uskottavuus karisee, jos puhuu puuta heinää.

        Tätä varten Trump on niin suosittu laitauskovaisten keskuudessa. Heidän korkkiruuvilogiikalla Trump on uskottava vaikka valehtelee minkä kerkiää. Vähän kuin Raamattukin.

      • Anonyymi

        >> Sanan funktio ei ole antaa tietoa vaan vahvistaa ja synnyttää uskoa.

        Miten virheelliset väitteet voisivat vahvistaa tai synnyttää uskoa niiden lähteeseen?

    • Anonyymi

      ”Hyönteisillä väitetään olevan neljä jalkaa, vaikka niitä on kuusi.”

      Lisäksi samassa luvussa väitetään lepakkoa linnuksi.

      [12] Mutta lintuja, jotka ovat saastaisia, ette saa syödä. Niitä ovat kotka…[lintujen luettelo]…

      [18] …ja lepakko.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät että alkukielessä puhutaan käyttäen sanaa lintu. Esim. JT käännöksissä Genesiksen kohdalla käytetään termiä LENTÄVÄ LUOMUS eikä sanaa lintu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät että alkukielessä puhutaan käyttäen sanaa lintu. Esim. JT käännöksissä Genesiksen kohdalla käytetään termiä LENTÄVÄ LUOMUS eikä sanaa lintu.

        Tästä olen samaa mieltä, että Raamatun kirjoittajat (ihmiset) saattoivat puhua esim "siivekkäistä" tarkoittaen niin lepakoita kuin lintujakin. Heille taksonomia ollut hanskassa.

        Toki jos Raamattua väittää "Jumalan sanaksi", niin Jumalan olisi pitänyt ymmärtää lepakkojen ja lintujen laadullinen ero, käyttihän hän lepakkoja (yli 1000 lajia) luodessaan enenmmän samoja geenejä sinivalaan tai jääkarhun kanssa kuin mitä käytti niihin samoja geenejä lintujen kanssa. Vastaavasti hän teki linnuista geneettisesti enemmän krokotiileja muistuttavia kuin lepakkoa muistuttavia. Joten Jumalalle taksonomian olisi pitänyt olla selvä.

        Jostain syystä Jumala esittää Raamatussa kovin samanlaisia virhekäsityksiä kuin tuon aikaisilla vuohipaimenilla oli, eikä ollenkaan ylimaallista tietoa "luomakunnasta"? Hassu juttu...

        Raamatun kirjoittajien maailmankuva näkyy Raamatussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät että alkukielessä puhutaan käyttäen sanaa lintu. Esim. JT käännöksissä Genesiksen kohdalla käytetään termiä LENTÄVÄ LUOMUS eikä sanaa lintu.

        "Esim. JT käännöksissä Genesiksen kohdalla käytetään termiä LENTÄVÄ LUOMUS eikä sanaa lintu."

        Joo, mutta nyt puhutaan Deuteronomium 14 ja siinä on heprean sana tsippor eli lintu. Tarkista esimerkiksi tästä.

        http://www.qbible.com/hebrew-old-testament/deuteronomy/14.html

        Kun klikkaat sanaa lintu, pääset Hebrew Dictionaryyn (Lexicon-Concordance) sanaan #6833 tsippowr {tsip-pore'} eli lintu.

    • Anonyymi

      <<Oikein tieto ei ole raamatun vahvuus, vaan kaiken tulee perustua uskoon. >>

      Siis MITÄ?

      Raamattu puhuu puuta heinää, mutta siihen pitää uskoa? Faktat on väärin, mutta silti Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa? Uskovaisten ajatuksenjuoksua on mahdoton ymmärtää.

      • Anonyymi

        Raamattu neuvoo sinulle tien pelastukseen, se on uskon kautta Jeesuksen kuolemaan sinun nsyntiesi tähden.

        Lepakko on luokiteltu linnuksi silloin, ei siinä nyt niin paljon ihmettelemistä ole. Onhan se lentävä olento.
        Sinäkin luokittelet itsesi apinaksi, vaikka oletkin ihminen!

        Jäniksellä on tapana syödä omat papanansa uudestaan, se siis syö ruokansa kahteen kertaan, niinkuin märehtijät.

        Linnuillekin on varattu ruokansa niinkuin sinullekin , se ei silti tarkoita, että ne eläisivät ikuisesti. Ja useimmat linnut eivät kerää varastoja talveksi.

        Sinapinsiemenen sanottiin olevan pienimmän maustekasveista. Tiedätkö mihin sitä verrattiin?
        Olitko edes kuulemassa täsmälleen mitä sanottiin?

        Onko sinulla tapana olla niin tarkka tavallisessa keskustelussa?
        Jos olet juonut maitolasisi tyhjäksi, sanotko, että lasisi on tyhjä, vai että lasissasi on hyvin niukasti maitoa? Tai kun olet ollut kirpputorilla, niin sanotko, että siellä oli kaikenlaista kamaa? Vai sanotko täsmällisesti; " Siellä oli 1246 :tta eri lajia tavaroita!" Tai kun joku kertoo uuden jutun, sanotko, että kaikkea sitä kuuleekin, vai sanotko: "olen kuullut tuhat kuusisataa eri tarinaa, tämä oli uusi asia minulle."

        Huomaat siis että arkikielessä ei edes pyritä täsmällisyyteen, vaan oletetaan että kuulija ymmärtää, mitä tarkoitetaan,

        Mooses varoittaa syömästä eläimiä, joilla ei ole kokonaan halkinaiset sorkat (3.Moos. 11:3.
        Kamelin sorkat eivät ole sellaiset.
        Hyönteisiä on monta eri lajia, ja koska niitä ei kehotettu syömään, niitä ei sen tarkemmin lajitella raamatussa, sanotaan vain, että jos niillä oli kaksi voimakasta jalkaa, siis kuten heinäsirkoilla on, niitä sai syödä., muutoin ei. Tietysti, jos ihmisillä olisi ollut suurennuslasi mukanaan, he olisivat voineet laskea jalkaparit, mutta käytännössä riitti, kun näki niiden ponnahtavan paikasta toiseen. Niistäkin sanottiin, mitä niistä sai syödä.

        Tietysti voi löytää virheitä joka paikasta jos etsii. Raamatussakin on sanontoja jotka ymmärsi paremmin alkuperäisessä ympäristössä. Voi myös keskittyä Raamatun pääsanomaan, eikä etsiä tekosyitä jotta ei tarvitsisi olevansa elämästään vastuussa Raamatun Jumalan edessä.

        "Raamattu neuvoo sinulle tien pelastukseen"

        Tämä kommentti siis sen jälkeen kun on huomautettu kuinka Raamattu ei ole totta ja olet myöntänyt asian.

        Eli voimme olettaa ettei tuokaan ole totta.

        On tosiaan mahdoton ymmärtää tätä ajatuksen juoksua, missä henkilö tietää Raamatun olevan väärässä, mutta ilman mitään syytä silti uskoo siihen.
        Tuo ei ole hyvä tapa elää elämäänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu neuvoo sinulle tien pelastukseen, se on uskon kautta Jeesuksen kuolemaan sinun nsyntiesi tähden.

        Lepakko on luokiteltu linnuksi silloin, ei siinä nyt niin paljon ihmettelemistä ole. Onhan se lentävä olento.
        Sinäkin luokittelet itsesi apinaksi, vaikka oletkin ihminen!

        Jäniksellä on tapana syödä omat papanansa uudestaan, se siis syö ruokansa kahteen kertaan, niinkuin märehtijät.

        Linnuillekin on varattu ruokansa niinkuin sinullekin , se ei silti tarkoita, että ne eläisivät ikuisesti. Ja useimmat linnut eivät kerää varastoja talveksi.

        Sinapinsiemenen sanottiin olevan pienimmän maustekasveista. Tiedätkö mihin sitä verrattiin?
        Olitko edes kuulemassa täsmälleen mitä sanottiin?

        Onko sinulla tapana olla niin tarkka tavallisessa keskustelussa?
        Jos olet juonut maitolasisi tyhjäksi, sanotko, että lasisi on tyhjä, vai että lasissasi on hyvin niukasti maitoa? Tai kun olet ollut kirpputorilla, niin sanotko, että siellä oli kaikenlaista kamaa? Vai sanotko täsmällisesti; " Siellä oli 1246 :tta eri lajia tavaroita!" Tai kun joku kertoo uuden jutun, sanotko, että kaikkea sitä kuuleekin, vai sanotko: "olen kuullut tuhat kuusisataa eri tarinaa, tämä oli uusi asia minulle."

        Huomaat siis että arkikielessä ei edes pyritä täsmällisyyteen, vaan oletetaan että kuulija ymmärtää, mitä tarkoitetaan,

        Mooses varoittaa syömästä eläimiä, joilla ei ole kokonaan halkinaiset sorkat (3.Moos. 11:3.
        Kamelin sorkat eivät ole sellaiset.
        Hyönteisiä on monta eri lajia, ja koska niitä ei kehotettu syömään, niitä ei sen tarkemmin lajitella raamatussa, sanotaan vain, että jos niillä oli kaksi voimakasta jalkaa, siis kuten heinäsirkoilla on, niitä sai syödä., muutoin ei. Tietysti, jos ihmisillä olisi ollut suurennuslasi mukanaan, he olisivat voineet laskea jalkaparit, mutta käytännössä riitti, kun näki niiden ponnahtavan paikasta toiseen. Niistäkin sanottiin, mitä niistä sai syödä.

        Tietysti voi löytää virheitä joka paikasta jos etsii. Raamatussakin on sanontoja jotka ymmärsi paremmin alkuperäisessä ympäristössä. Voi myös keskittyä Raamatun pääsanomaan, eikä etsiä tekosyitä jotta ei tarvitsisi olevansa elämästään vastuussa Raamatun Jumalan edessä.

        "Raamattu neuvoo sinulle tien pelastukseen, se on uskon kautta Jeesuksen kuolemaan sinun nsyntiesi tähden."

        Miksi kuvitteellinen "tie pelastukseen" olisi totta, kun suuri osa niistä faktoista jotka voi tarkistaa on väärin. Miten uskottava on väite, että Raamatussa on virheitä vain niissä asoissa, jotka voi muualta tarkistaa?

        "Linnuillekin on varattu ruokansa niinkuin sinullekin , se ei silti tarkoita, että ne eläisivät ikuisesti. "

        Älä valehtele ja vääristele, vaikka oletkin siihen taipuvaisen lahkon jäsen. Jeesus sanoi, että "taivaallinen isä ruokkii linnut". Hän ei ymmärtänyt siis ekosysteemien toimista mitään. SUURINTA OSAA linnuista ei "taiivaan isä ruoki" vaan ne kuolevat. Suomessa talitiaispariskunta tekee kesässä jopa 15 poikasta. Montako kertaa enemmän talitiaisia on ensi kesänä?

        "Sinapinsiemenen sanottiin olevan pienimmän maustekasveista. Tiedätkö mihin sitä verrattiin?"

        Kun sinapinsiementä väitetään "siemenistä pienimmäksi", niin sitä verrataan ihan kaikkiin siemeniin. Lähi-idän viljelykasveista esimerkiksi unikon siemen (jota muuten käytetään myös mausteena) on pienempi kuin sinapinsiemen. Jeesuksen väitteet sinapinsiemenen koosta on väärin. Se on virhe, jota ei voi selittää. Maailmassa on n. 400.000 siemenkasvia. Sinapinsiemen tuskin on 100.000 pienimmän joukossa.

        "Mooses varoittaa syömästä eläimiä, joilla ei ole kokonaan halkinaiset sorkat (3.Moos. 11:3.) Kamelin sorkat eivät ole sellaiset."

        Kamelin varpaiden alla on anturat (toisin kuin useimmilla muilla sorkkaeläimillä), mutta kummankin sorkkan muodostaman varpaan alla on omansa, eli kamelin sorkat ovat halkinaiset, vaikka ne eivät ehkä fyysistä työtä karttavan papin silmiin siltä näyttäneet. Ja tietenkin toinen kysymys on, että mitä muuta kuin taikauskoa on se, että eläimen varpaiden rakenne liittyy jotenkin siihen onko sen liha syömäkelpoinen vai ei? Tamaanit tai jänis EI märehdi. Tilapäisesti omia ulosteitaan voi syödä moni jyrsijä. Tietääkseni tamaanit (neljä eri lajia) eivät syö eikä tamaanit ole jyrsijöitä.

        "Hyönteisiä on monta eri lajia,"

        Ja niillä AIVAN KAIKILLA on kuusi jalkaa. Eikä jalkojen laskemiseen tarvita suurennuslasia. Katso mitä tahansa koppakuoriaista, muurahaista jne, niin ihan paljaalla silmällä näkee, että kummallakin puolella on kolme jalkaa.

        "Tietysti voi löytää virheitä joka paikasta jos etsii."

        Raamatun "luomakuntaa" käsittäviin virheisiin törmää ja ne huomaa aivan väkisin, jos omaa edes jonkinlaisen yleissivistyksen.

        Jos ja kun Raamatussa on virheitä, jotka ovat ymmärrettäviä väärinkäsityksiä 2500 vuotta sitten eläneille vuohipaimenille tai heidän papeilleen, niin kertooko se enemmän siitä, että Raamattu on vuohipaimenten ja heidän pappiensa tarinoita, vai siitä että Raamattu olisi erehtymätöntä kaikkitietävän Jumalan sanaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu neuvoo sinulle tien pelastukseen, se on uskon kautta Jeesuksen kuolemaan sinun nsyntiesi tähden.

        Lepakko on luokiteltu linnuksi silloin, ei siinä nyt niin paljon ihmettelemistä ole. Onhan se lentävä olento.
        Sinäkin luokittelet itsesi apinaksi, vaikka oletkin ihminen!

        Jäniksellä on tapana syödä omat papanansa uudestaan, se siis syö ruokansa kahteen kertaan, niinkuin märehtijät.

        Linnuillekin on varattu ruokansa niinkuin sinullekin , se ei silti tarkoita, että ne eläisivät ikuisesti. Ja useimmat linnut eivät kerää varastoja talveksi.

        Sinapinsiemenen sanottiin olevan pienimmän maustekasveista. Tiedätkö mihin sitä verrattiin?
        Olitko edes kuulemassa täsmälleen mitä sanottiin?

        Onko sinulla tapana olla niin tarkka tavallisessa keskustelussa?
        Jos olet juonut maitolasisi tyhjäksi, sanotko, että lasisi on tyhjä, vai että lasissasi on hyvin niukasti maitoa? Tai kun olet ollut kirpputorilla, niin sanotko, että siellä oli kaikenlaista kamaa? Vai sanotko täsmällisesti; " Siellä oli 1246 :tta eri lajia tavaroita!" Tai kun joku kertoo uuden jutun, sanotko, että kaikkea sitä kuuleekin, vai sanotko: "olen kuullut tuhat kuusisataa eri tarinaa, tämä oli uusi asia minulle."

        Huomaat siis että arkikielessä ei edes pyritä täsmällisyyteen, vaan oletetaan että kuulija ymmärtää, mitä tarkoitetaan,

        Mooses varoittaa syömästä eläimiä, joilla ei ole kokonaan halkinaiset sorkat (3.Moos. 11:3.
        Kamelin sorkat eivät ole sellaiset.
        Hyönteisiä on monta eri lajia, ja koska niitä ei kehotettu syömään, niitä ei sen tarkemmin lajitella raamatussa, sanotaan vain, että jos niillä oli kaksi voimakasta jalkaa, siis kuten heinäsirkoilla on, niitä sai syödä., muutoin ei. Tietysti, jos ihmisillä olisi ollut suurennuslasi mukanaan, he olisivat voineet laskea jalkaparit, mutta käytännössä riitti, kun näki niiden ponnahtavan paikasta toiseen. Niistäkin sanottiin, mitä niistä sai syödä.

        Tietysti voi löytää virheitä joka paikasta jos etsii. Raamatussakin on sanontoja jotka ymmärsi paremmin alkuperäisessä ympäristössä. Voi myös keskittyä Raamatun pääsanomaan, eikä etsiä tekosyitä jotta ei tarvitsisi olevansa elämästään vastuussa Raamatun Jumalan edessä.

        Raamatun pääsanomaan olisi paljon helpompi keskittyä, jos Jahve olisi antanut muinaisjuutalaisille oikeaa tietoa maailmasta. Ei kai Hän sentään suurennuslasia tarvinnut hyönteisten jalkojen laskemiseen, kun oli ne itse viisaudessaan luonut tarkoin haluamikseen (kuten myös esim. loiset ja isorokkoviruksen)?

        Olen myös luonnonharrastajana sen verran touhunnut hyönteisten parissa että voin vakuuttaa, että niiden jalkojen laskemiseen ei tarvita suurennuslasia. Toki ymmärrän että muinaisjuutalainen suhtautui useimpiin eläimiin lähinnä tappamisen kohteina ja liiskatusta ötökästä ei välttämättä pysty jalkoja laskemaan.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kenties sinä myös osaat tulkita heprealaisen tekstin paremmin kuin kielenkääntäjät.

        Tässä alkuperäinen teksti englanniksi. Katso toki hepreaakin!
        https://www.scripture4all.org/OnlineInterlinear/OTpdf/lev11.pdf

        Mikähän oli jakeen todellinen merkitys?

        Mikä oli FOWL?

        "Tässä alkuperäinen teksti englanniksi."

        Alkuperäinen teksti englanniksi??!?!
        Moosesko puhui fluent English? Mullsitava tositieteellinen tulos!

    • Ehkä Luojalla oli syynsä höynäyttää omiaan jatkuvalla syötöllä. Kenties hän tarkoitti, että ottakaa itse selvää sitten kun pystytte, nyt apinaa koijataan.

      Aika Saatanan raaka ja narsistinen kyllä olisi sellainen Luoja, mutta täysin Raamatun mukainen.

      • Anonyymi

        Helvettiin viskattavien määrähän maksimoituus siellä, että tekee opistaan niin epäuskottavan, että vain kaikista hurmahenkisimmät jaksavat niihin uskoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Helvettiin viskattavien määrähän maksimoituus siellä, että tekee opistaan niin epäuskottavan, että vain kaikista hurmahenkisimmät jaksavat niihin uskoa.

        Tässä kohtaa ymmärrän muuten islamia jotenkin paremmin kuin kristinuskoa. Koska ei-muslimin osa on aina oleva Helvetti, muslimiyhteisö pyrkii vaikka pakottamalla pitämään jokaisen muslimiksi syntyneen islamin uskossa ja siten Paratiisin polulla. Kristinuskossa taas linja on lahkoissakin sallivampi: mene sitten Helvettiin, jos kerran haluat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helvettiin viskattavien määrähän maksimoituus siellä, että tekee opistaan niin epäuskottavan, että vain kaikista hurmahenkisimmät jaksavat niihin uskoa.

        Ei sinun tarvitse uskoa sellaista mitä et ymmärrä. Ja jos et kaipaa ikuista elämää, ei sinun tarvitse uskoa mitään.

        Raamattu neuvoo sinulle tietä, mutta sinun itsesi tulee päättää minne olet matkalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun tarvitse uskoa sellaista mitä et ymmärrä. Ja jos et kaipaa ikuista elämää, ei sinun tarvitse uskoa mitään.

        Raamattu neuvoo sinulle tietä, mutta sinun itsesi tulee päättää minne olet matkalla.

        Onko kuitenkin niin, että jos kaipaisin ikuista elämää, niin minun pitäisi uskoa Raamatun valheet tosiksi, vaikka tiedän, että ne ovat valhetta. Eli minun pitäisi valehdella itselleni?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko kuitenkin niin, että jos kaipaisin ikuista elämää, niin minun pitäisi uskoa Raamatun valheet tosiksi, vaikka tiedän, että ne ovat valhetta. Eli minun pitäisi valehdella itselleni?

        Näyttää olevan niin, että Raamatun lukemattomat höpöjutut pitää kylmän rauhallisesti selitellä itselleen parhain päin – kuten tässäkin ketjussa on neuvottu – samalla kun uskoo täysin "pelastuksen" lupaukset ja toteuttaa niiden edellyttämät lukuisat vaatimukset.

        Siis normaali lahkomeininki, jossa ei ole päätä eikä häntää, ellei ole lahkossa uskomassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun tarvitse uskoa sellaista mitä et ymmärrä. Ja jos et kaipaa ikuista elämää, ei sinun tarvitse uskoa mitään.

        Raamattu neuvoo sinulle tietä, mutta sinun itsesi tulee päättää minne olet matkalla.

        Ilmeisesti et usko Helvettiin, vaan sinun porukassasi sielu joko pelastuu tai kuolee pois. Virkistävä poikkeus täällä kaupattavista opeista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kuitenkin niin, että jos kaipaisin ikuista elämää, niin minun pitäisi uskoa Raamatun valheet tosiksi, vaikka tiedän, että ne ovat valhetta. Eli minun pitäisi valehdella itselleni?

        Jeesus sanoo: Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, tulee hän tietämään, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.

        Ei sinun tarvitse uskoa kaikkea pelastuaksesi! Kun välisi ylöspäin on kunnossa, voit muodostaa oman mielipiteesi.

        Monet Jeesukseen uskovista uskoo myös kehitysoppiin, toiset eivät saa näitä asioita yhteen sopimaan.

        Ensin tärkein kuntoon! Ei sinun pelastuksesi ole riippuvainen koko raamatun historiasta, aloita uskomalla Jeesukseen syntiesi sovittajana.

        >Jeesus sanoo: Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, tulee hän tietämään, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.

        Siinä kohtaahan valinta on jo tehty ja se on menoa. Pitäisi tietää vähän aiemmin.

        >Ei sinun tarvitse uskoa kaikkea pelastuaksesi! Kun välisi ylöspäin on kunnossa, voit muodostaa oman mielipiteesi.

        Tässä on valitettavasti aika sovittamaton ajatuksellinen ristiriita.

        >Monet Jeesukseen uskovista uskoo myös kehitysoppiin, toiset eivät saa näitä asioita yhteen sopimaan.

        Avarakatseisuutesi on kieltämättä virkistävää. Enimmäkseenhän täällä mylvii sakki, joka tietää tarkkaan millainen on oikea kristitty – eli täsmälleen samanlainen kuin he itse. Muut ovat "nimikristittyjä" eli de facto Saatanan vallassa.

        >Ensin tärkein kuntoon! Ei sinun pelastuksesi ole riippuvainen koko raamatun historiasta, aloita uskomalla Jeesukseen syntiesi sovittajana.

        🆗, mutta ymmärrät varmaan, että tarina julmasti tapettavasta syntien sovittajasta on kovasti 2000 vuoden takaisen maailman ja ihmisen näköinen ja herättää ajattelevassa nykyihmisessä suurta ihmetystä. Ei näet ole järkeä siinä, että Kaikkivaltias tarvitsisi itseään lepyttääkseen "sovitukseksi" mokoman veriuhrin.

        Mutta edelleen kiitos siitä, että et ole oppeinesi samanlainen kammotus kuin useimmat muut palstojen uskovaiset. 🤝

        Olen lukenut Raamatun läpi jo useamminkin, ja tiedän, ettei Jumala ole sellainen kuin sinä Häntä kuvailet.

        Ei Raamattu sano, että Jumala VAATI uhria sovitukseksi, vaan ANTOI jopa oman poikansa kuolemaan . Jeesus itse valitsi kuolla (Hepr.10) jotta sinulla ja minulla olisi tie pelastukseen.

        Miksi Jeesuksen täytyi kuolla? Ensiksikin siksi, että paholaisen luonne tulisi täysin selväksi, ja näkyisi se kontrasti, mikä on Jeesuksen ja paholaisen luonteen välillä. Paholainen rääkkää ja tappaa, Jeesus antaa ihmisille elämän. Ristillä ratkaistiin lopullisesti kumpi oli hyvyyttä ja rakkautta täynnä, paholainen vai Jeesus!

        Paholainen vahvisti tuomionsa käytöksellään Jeesusta kohtaan. Siksi Jeessus sanoikin, että "nyt...tämän maailman ruhtinas heitetään ulos"

        Toisekseen, jotta Jumalaa ei voisi syyttää puolueelliseksi, Hän antoi oman Poikansa kärsimään rangaistuksen katuvien ihmisten puolesta. Tätä kutsutaan vanhurskaudeksi, tai oikeamielisyydeksi. Paholainen ei voi enää vaatia uskovia omikseen ja mukaan tuhoon, koska heidän rangaistuksensa on jo toteutettu.

        Mutta koska Jeesus oli samaa substanssia kuin Jumala, niin Jumala uhrasi tavallaan itsensä itselleen, että voisi itse armahtaa helvetin tuskilta kaikki ne, jotka uskovat, että Jumala uhrasi itsensä Jeesuksen muodossa itselleen. Tämä pelastus on tarpeen, koska Jumala on itse päättänyt, että kaikki ne jotka eivät usko, että Jumala uhrasi itsensä itselleen, joutuvat helvettiin.

        Tämä oli yksinkertaisin ja loogisin proseduuri, mihin kaikkivoipa Jumala pystyi. Hänhän ei tietenkään voi vain sormia napsauttamalla pelastaa ihmisiä joutumasta helvettiin, koska.... no se nyt ei vain kaikkivoivalta ja hyvältä Jumalalta mitenkään käy päinsä.

        Teologia on oikeastaan todella loogista.

        Sairasta ajatella että kaikkivaltias antaa saatanalle oikeuden ihmisten sieluihin ja ihmisiin itseensä eikä voi tehdä muuta kuin tapattaa poikansa asian muuttamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta koska Jeesus oli samaa substanssia kuin Jumala, niin Jumala uhrasi tavallaan itsensä itselleen, että voisi itse armahtaa helvetin tuskilta kaikki ne, jotka uskovat, että Jumala uhrasi itsensä Jeesuksen muodossa itselleen. Tämä pelastus on tarpeen, koska Jumala on itse päättänyt, että kaikki ne jotka eivät usko, että Jumala uhrasi itsensä itselleen, joutuvat helvettiin.

        Tämä oli yksinkertaisin ja loogisin proseduuri, mihin kaikkivoipa Jumala pystyi. Hänhän ei tietenkään voi vain sormia napsauttamalla pelastaa ihmisiä joutumasta helvettiin, koska.... no se nyt ei vain kaikkivoivalta ja hyvältä Jumalalta mitenkään käy päinsä.

        Teologia on oikeastaan todella loogista.

        "Jumala on itse päättänyt, että kaikki ne jotka eivät usko, että Jumala uhrasi itsensä itselleen, joutuvat helvettiin."

        Sairasta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut Raamatun läpi jo useamminkin, ja tiedän, ettei Jumala ole sellainen kuin sinä Häntä kuvailet.

        Ei Raamattu sano, että Jumala VAATI uhria sovitukseksi, vaan ANTOI jopa oman poikansa kuolemaan . Jeesus itse valitsi kuolla (Hepr.10) jotta sinulla ja minulla olisi tie pelastukseen.

        Miksi Jeesuksen täytyi kuolla? Ensiksikin siksi, että paholaisen luonne tulisi täysin selväksi, ja näkyisi se kontrasti, mikä on Jeesuksen ja paholaisen luonteen välillä. Paholainen rääkkää ja tappaa, Jeesus antaa ihmisille elämän. Ristillä ratkaistiin lopullisesti kumpi oli hyvyyttä ja rakkautta täynnä, paholainen vai Jeesus!

        Paholainen vahvisti tuomionsa käytöksellään Jeesusta kohtaan. Siksi Jeessus sanoikin, että "nyt...tämän maailman ruhtinas heitetään ulos"

        Toisekseen, jotta Jumalaa ei voisi syyttää puolueelliseksi, Hän antoi oman Poikansa kärsimään rangaistuksen katuvien ihmisten puolesta. Tätä kutsutaan vanhurskaudeksi, tai oikeamielisyydeksi. Paholainen ei voi enää vaatia uskovia omikseen ja mukaan tuhoon, koska heidän rangaistuksensa on jo toteutettu.

        Tekstissäsi on kauhea looginen ristiriita: Eihän Saatanaa voi edes olla olemassa muuten kuin Jumalan tahdosta ja sallimuksesta!

        Jos Hän kuitenkin voi olla olemassa ilman että Jumala niin tahtoo, Jumala ei ole Kaikkivaltias.

        Ja jos Jumala tieten tahtoen sallii Perkeleen elää ja tehdä tihutöitään ihmiskunnassa, Jumala on silloin itsekin paha.

        Järkeilynne siis ontuu molempia jalkojaan ja vieläpä pahasti.

        Siitä on vuosikymmeniä kun sain koulussa tunnustuksellista uskonnonopetusta, eikä näiden vuosikymmenten aikana kukaan ole kyennyt selittämään esittämiäni kompastuskiviä parhain päin ilman että suuri osa järjestä on heitettävä narikkaan, jotta selitys on mitenkään nieltävissä.

        Totuus siis on, että jotta voisimme järjellisesti hyväksyä ajatuksen Jumalan olemassaolosta, meidän olisi hyväksyttävä ajatus että Hän jostain syystä ei puutu ainakaan tämän planeetan asukkaitten elämiin milloinkaan millään tavalla, ja kaikki siltä näyttävä on sattumien summaa tai ihmisen oman mielen tuotosta.

        Oma päättelyni kuuluu, että joko Jumalaa ei ole tai jos on, hän ei puutu mihinkään. Kuolemanjälkeinen Taivas-elämä voi olla tai todennäköisemmin ei, mutta kannattaa elää niin ettei anna aihetta rankaisuun, joka ei tietenkään voi olla mikään täysin järjenvastainen ikuinen tulihelvetti kuitenkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      610
      2514
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      414
      2001
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1900
    4. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1506
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1478
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      66
      1412
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      124
      1223
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      1020
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      968
    10. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      18
      912
    Aihe